W. Iivarinen julkaisee uuden albuminsa ”Huonoja uutisia” marraskuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 15.10.2021

Kulttisuosiota nauttineesta TYTÄR-yhtyeestä soolouralle lähtenyt W. Iivarinen julkaisee kolmannen albuminsa ”Huonoja uutisia” marraskuun 5. päivä 2021. Levy ilmestyy suoratoiston lisäksi myös näyttävänä vinyylipainoksena. Albumin musiikillinen linja on sulava yhdistelmä modernia konemusiikkia ja vaihtoehtorockia.

”Albumin musiikkia voi kuvailla niin elektro-stoneriksi kuin indie metalliksi pop-vaikutteilla. Kantavana voimana albumilla on kuitenkin teemallinen kokonaisuus: Iivarinen käsittelee albumillaan läheisen ihmisen kuoleman jättämää tyhjiötä ja surutyötä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iivarinen kertoo itse albumin teemasta seuraavaa: ”Kyseessä onkin hyvin henkilökohtainen teemalevy, joka seuraa viiltävän tarkasti syöpää sairastavan läheisen vaiheita aina saattohoidosta hautajaisiin saakka. Menetyksen jälkeistä tyhjiötä kuvaillaan puolestaan katkeruuden täyttämällä vihalla maailmaa kohtaan, jossa epäreiluus ja sattumanvaraisuus tekee jokaisesta ihmisestä entistäkin yksinäisemmän kuoleman lähestyessä.”

Toisaalta levyllä pilkahtaa valoakin. Albumilla korostetaan myös toivoa ja sitä, että muistot eivät kuole koskaan – tarina saa jatkua. Poikkeuksen tähän hyvin vahvaan kuolemateemaan tekee levyn viimeinen raita ”Pohjantähti”, joka on omistettu Iivarisen omalle lapselle. Levy päättyy toivonpilkahdukseen – uusi elämä syntyy toisen loppuessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat