W.Iivarinen universaalin melankolian jäljillä

Tytär-yhtyeestä tuttu W.Iivarinen on toisen soololevyn julkaisun äärellä. Synkissä sävelissä kulkeva ”Melankolia” julkaistaan tänään ja siltä kuullut sinkkulohkaisut ovat olleet sangen lupaavia. Kaaoszine jututti kiireistä miestä sähköpostin välityksellä ja kyseli kuulumisia.

Tervehdys täältä Kaaoszinen toimituksesta! Mitenkäs on miehen syksy lähtenyt käyntiin?

No mitenkäs tässä! Taivaalla parveilevat mustat lintuparvet odottavat lähtöään, tuuli repii lehdet puista jättäen näkymäksi aution ja mustan siluetin. Sekös tällaista synkkämielistä hahmoa miellyttää. Ja sitten on vielä ollut nämä miksaus- ja masterointikinkerit, jotka ovat pitäneet kyllä aika kiireisenä.

Moni tunnistaa sinut varmasti Tytär-yhtyeestä, mutta olet nyt eri asian takia täällä haastattelussa. Kertoisitko tulevasta soololevystäsi?

Se on sellainen luonnollinen, joskaan ei tarkoituksenmukainen kehitysaskel johonkin uuteen. Aina pitää olla jotain tuoretta näkökulmaa, jotta tekeminen pysyy mielenkiintoisena itselle ja kuulijoille. Tässä tapauksessa se on eräänlainen poistuminen omalta mukavuusalueelta. Tässähän on huomattavan tarttuvia kertosäkeitä ja ainakin omalla mittarilla mitattuna jopa populaarisuutta. Mielenkiintoisen siitä kuitenkin tekee se, että kaiken sen tarttuvuudenkin keskellä piilee alituinen raskas tunnelma. Se ikään kuin hiipii salakavalasti kuuntelijan sieluun. Sellainen härskien kertosäemelodioiden ja kieroutuneen metalli-rock-iskelmä-ties-minkä-liitto. Sen tähden uskonkin tälle levylle löytyvän kuulijoita hyvinkin laajasta otannasta. Ei tämä levy silti ole mikään sekasotku, vaan jonkinlainen sulatusuuni, jossa nämä kaikki pienet palaset tulevat yhdeksi. Ja lopputuloksena se soi juuri tällaisena omanlaisena yhtenäisenä musiikkityylinä. Aika näyttää onnistuinko siinä.

Miten mielestäsi materiaali eroaa, jos eroaa ollenkaan Tytär-yhtyeen tuotannosta?

Säveltäjähän on sama kummassakin. Eli yhtymäkohtia riittää varmasti. Toisaalta ne eroavat toisistaan täydellisesti siinä, että soolotuotannossani on varaa liikkua ihan mihin suuntaan vaan haluan. Tytär on aina sidottu sellaisiin sanomattomiin rajoihin, joista ei voi poiketa. Ja huomattavasti raskaampaa musiikkiahan se myös on. Soolotuotannossani käsittelen enemmän asioita universaalimmalla tavalla, ainakin tällä kyseisellä levyllä. Tytär on esoteerinen, egoistinen, satanistinen, mustalla magialla flirttaileva matka ihmisen pimeyteen. Sukellus perimpään itseen, jossa ihminen ohjailee egoa eikä toisinpäin, eläimenä eläinten joukossa. Eräänlainen taistelu selviämisestä, missä vain vahvimmat selviytyvät. Siinä tulikin oikeastaan samalla kuvailtua testamentiksi jäävän viimeisen TYTÄR-levyn, ”Synkkyyden ylistyksen” teemat. Tässä soololevyssä on taas huomattavasti ”helpommin” lähestyttävät aihepiirit, jotka koskettavat varmasti isompaa otantaa. Ja laulujen lyyrinen ilme on enemmän kansankielinen sekä yleismaailmallisempi, vaikka onkin kirjoitettu hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Levyn teemoja ovatkin nämä perusaiheet: kuolema, rakkaus, lähimmäisen menettämisen pelko ja menettäminen.

Mikä sai sinut tekemäään tämän soololevyn?

Ei pelkästään tämän, vaan minkä tahansa levyn tai taiteellisen jutun tekeminen on minulle yksinkertaisesti vaan pakollista. Se on ainoa keino ymmärtää itseään ja suhdetta ympäröivään maailmaan. Toisin sanoen ainut keino pitää pää kasassa. Jos minulla ei olisi ollut tällaista kanavaa purkaa tätä loppumatonta tyhjyyttä sisältäni, olisin jo ajat sitten ajanut itseni tilanteeseen, jossa hengenlähtö olisi ollut lopputulos. Näin kauniisti sanoen. Kliseistä ja kornia, mutta tässäkin tapauksessa niin totta.

Millaisen julkaisun uusi levysi saa?

Nykyajan hengessä levy ilmestyy ainoastaan digitaalisessa muodossa. Tietysti, jos kysyntää olisi, niin esimerkiksi pieni vinyylipainos voisi olla hieno juttu. Mutta nyt kun pyöritän tätä hommaa yhden miehen nyrkkipajana, aloittelevan Iivarinen Underground Productions-nimisen tuotantoyhtiöni kautta, niin digitaalinen julkaisu on paras ja kustannustehokkain ratkaisu. Sitä paitsi tuo Bandcamp-palvelu, jossa tämäkin levy ilmestyy, on aivan helvetin hyvin toimiva alusta niin artistille kuin musiikin kuluttajalle. Ensinnäkin rahallinen korvaus menee käytännössä suoraan kaikkinensa artistille, jonka johdosta levyn hinnan voi pitää kohtuullisena. Toiseksi artisti on näin myös lähemmässä suhteessa kuulijaansa, joka voi varmuudella tietää tukevana itse artistia eikä multikorporaatioiden ahneita setiä ja tätejä. Eli levy julkaistaan osoitteessa wiivarinen.bandcamp.com. Toki levy tulee sitten myös Spotifyhyn, Deezeriin, iTunesiin ja muihin yleisimpiin streamauspalveluihin.

”Melankolia” niminen levy julkaistaan perjantaina 14.10 ja ennakkoon sen kuulleena voin sanoa, että levyn nimi on hyvinkin osuva. Mistä kumpuaa suomalaisten miesten melankolia ja miten itse koet sen?

Yleisesti ottaen suomalaisten, nimenomaan miesten kokeman melankolian voi varmaan liittää ihan myös maantieteelliseen sijaintiin. Tänne pohjolan pimeimpiin kolkkiin pesiytyneet, jurot puhumattomat miehet juurruttavat loppumattoman epäonnistumisen pelkonsa, negatiivisen ja pessimistisen ajatusmaailmansa tulevaisuuteen. Sekä yltiöpäisen vaatimattomuuden. Nämä kaikki yhdistettynä saa vahvemmankin mielen horjumaan. Sitten on vielä tämä vähäinen valon määrä vuodessa. Ja sitten kun se valon tulva räjähtää taas keväisin käsiin, niin sitä voi suoraan verrata Suomen itsemurhatilastoihin. Tämä oli tietysti äärimmilleen kärjistetty ja yleistetty ajatus. Omalta kohdaltani voin sanoa, että melankolia on sellainen perusfiilis. Minä olen ihan pikkupojasta, niin kauan kun jaksan muistaa, tuntenut sitä. Sellainen pieni viilto, sellainen särö. Ja oikeastaan siksi siitä on tullut ikään kuin luonteenpiirre, vahva osa identiteettiä. Olen sitä mieltä, että jokainen saa sen syntymälahjana. Jotkut tuntevat sen vaan vahvempana kuin toiset. Jotkut kestävät sen, ja jotkut eivät. Minulle se on kevyempi osa synkkyyttä, joka taas on sellainen pohjaton kuilu. Kevyitähän nämä laulun aiheet eivät silti ole, kun puhutaan esimerkiksi läheisen ihmisen menettämisestä. Mutta yleisesti ottaen melankolia on minulle jokapäiväinen olotila.

Millainen kokemus tämän levyn teko oli, erosiko se aikaisemmista julkaisuista, joissa olet ollut mukana?

Tällä toisella soololevyllä on eri tuotantotiimi kuin ensimmäisellä. Edelleen toimin itse levyn tuottajana, mutta tällä kertaa levyn miksasi ja masteroi Jari Ypyä. Ensimmäisen levyn miksasi Mikko Herranen ja masteroi Jaakko Viitalähde. Koko levy on nauhoitettu omassa Tervahauta -studiossani. Levyä on nauhoitettu karkeasti laskettuna kolmen vuoden ajan pienissä erissä. Alunperin mukana oli 14 biisiä, joista valikoitui sitten nämä kahdeksan. Se oli välttämättömyys yhtenäisen linjan säilyttämiseksi. Ensimmäisellä levyllä soitin kaikki kielisoittimet itse, mutta nyt otin bassoa soittamaan Raato Härmääläisen. Torvea soittaa tuttuun tapaan Risto-orkesteristakin tunnettu Eriksson. Rummuissa kuullaan tuota mystistä miestä helvetistä, Irsta Piiraista, josta kukaan ei tiedä mitään. Eikä tule tietämäänkään, sillä mies on kadonnut. Kuten katosi aikaisempikin pitkäaikainen rumpalimme Kerhohuone. Viimeisimmät havainnot ovat Puolasta. Terveisiä sinne!

Kertoisitko meille hiukan kappaleen tekoprosessista, mikä tulee ensin ja mitä pidät tärkeimpänä asiana biiseissäsi?

Tekoprosessi vaihtelee huomattavastikin riippuen ihan biisistä ja sen luonteesta. Se voi lähteä yhtä hyvin jostain metsässä akustisella kitaralla soitetusta riffinpätkästä, joka on sitten tallennettu puhelimen muistiin, tai sitten se värkätään suoraan studiossa. Nykyajan teknologia ja nimenomaan oma ammattimainen studio mahdollistavat kappaleiden pitkäaikaisen pohdiskelun ja muokkauksen. Moni kappale onkin saanut alkunsa siten, että kokonaisuutta ei ole vielä ollut, vaan se on rakennettu alusta loppuun studiossa. Sävelletty vaikka yhden riffin ympärille koko biisi. Ennen kirjotin aina ensin sanat ja sitten vasta sävelsin siihen sopivan tunnelman. Nykypäivänä se menee monesti toisin päin. Kappaleessa saattaa olla jo valmis teema, mutta harvoin valmiita sanoja. Toisaalta, jos joskus näin käy, että sanat ovat jo valmiina, on tällöin yleensä parempi lopputulos. Muutenkin kappaletta on helpompi työstää jos lyriikkapuoli on jo valmiina, koska tällöin voi hahmottaa kokonaisuutta ja sovitusta nopeammin. Omassa studiossa biisien hinkkaamisessa on tietysti se huono puoli, että niitä voi veivata loputtomasti edestakaisin, eikä koskaan ole tyytyväinen. Ja yleensä jossain vaiheessa mennään jo huonompaan suuntaan ja loppuen lopuksi päädytään siihen ensimmäiseen versioon. Kyllä se tärkein osa biiseissäni on aina lyriikka. Se määrittää kaiken. Paska lyriikka pilaa helposti hyvänkin musiikillisesti toteutetun kappaleen. Toisaalta taas helvetin hyvä lyriikka voi pelastaa huonosti soitetun biisin. En tosin puhu omista biiseistä, kun ne on soitettu niin vitun hyvin, heh heh…

Levylläsi kuullaan hyvinkin omalaatuisen kuuloista musiikkia ja jykeviä sanoituksia. Mitkä ovat sinun isoimmat vaikuttajat niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti?

Minulla on vankat juuret klassiseen musiikkiin. Sieltä ovat peruja sellaiset konventioista vapaat sointukulut, duurin ja mollin omaperäinen yhdistäminen. Siitä on tullut eräänlainen tavaramerkki. Klassiselta puolelta mainittakoon Tomaso Albinoni yhtenä vaikuttajana. Tietysti minulla on myös vahva metallitausta. Nuoruuteeni kuuluvat death-trash-black-metaldiggailu ja useampikin sen tyylin bändi kuuluu myös omaan bändihistoriaan. Ehkä jos jotain bändejä ja levyjä pitää mainita niin Sepulturan ”Arise ” ja siitä jatkumo varsinkin ”Rootsiin” ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Ja siis nimenomaan alkuperäinen Sepultura. Kyllä ne musiikistani ainakin kaukaisesti kuuluvat varmaan vieläkin. Kornin ”Life Is Peachy” on myös toinen klassikko. Suomalaisista taiteilijoista täytyy mainita Sielun veljet, joka on kyllä kovin bändi ikinä! Niiden asenne ja hurmio ovat silkkaa neroutta. Suomenkielisistä sanoittajista sen sijaan ehdottomasti suurin vaikuttaja on ollut Kauko Röyhkä. Tämän herran ansiosta aloin ylipäänsä kirjoittamaan suomeksi vuosituhannen alussa. Eli vaikuttimet ovat vahvasti siellä 90-luvulla, mutta tämän päivän uusista jutuista en osaa sanoa mitään.

Aioitko tehdä keikkoja sooloprojektillasi?

Sanotaanko näin, että jos tarpeeksi hyviä tarjouksia tulee, niin sitten. En halua kuulostaa mitenkään ylimieliseltä, mutta tässä iässä ei jaksaisi enää mitään pitseriakeikkoja vetää. Tyttärellähän kävi niin, että kun vuonna 2009 vedettiin viimeiset keikat, niin jengiä alkoi olla keikoilla ihan hyvä määrä. Sitten neljän vuoden tauon jälkeen, kun lähdin ekan soololevyni tiimoilta keikoille, oli pudotus kyllä raju. Se ei ole mitenkään itsestään selvää, että vaikka olet ollut bändissä, jolla on ollut edes marginaalista tunnettavuutta, että tekemisesi kiinnostaisi soolojuttujen kautta. Se tuli koettua karulla tavalla tyhjille saleille soittaessa. Että kassellaan…

Palataksemme taaksepäin, mikä on Tytär-yhtyeen tulevaisuuden tila?

Tytär ei ole enää edes bändi, se on mielentila, kirous ja voi sanoa jopa, että taakka. Mutta vuoden lopussa olisi tarkoitus julkaista viimeiseksi jäävä albumi, ”Synkkyyden ylistys”. Se on testamentti faneille ja toivottavasti päätös yhdelle raskaalle aikakaudelle. Luvassa on helposti synkin koskaan suomenkielinen albumi vailla pienintäkään nöyristelyä. Aiemmassa vastauksessa kerroinkin jo sen tematiikasta. Aikataulu saattaa hieman venyä, mutta tämä on sellainen eepos, joka pitää saattaa kunnialla loppuun.

Ja miltä näyttää tulevaisuus W.Iivariselle?

Erittäin hyvältä näyttää. Tarkoitus olisi olla erittäin aktiivinen julkaisujen suhteen. Voi olla, että ainakin hetkellisesti siirryn pois albumikonaisuus-ajattelusta ja julkaisen enemmän sinkkuja. Ehkä. Jos niistä vaikka kokoaisi sitten lopulta levyn tai ep:n. Olisi eräällä tavalla lähempänä faneja ja tarjoaisi nopeampaa mahdollisuutta kuulla uutta tuotantoa ilman, että kolmea vuotta taas tarvitsisi odottaa seuraavaa levyä. Ja nopeammin näkee itsekin toimiiko materiaali vai ei. Saa nähdä. Mahdollisesti heti, kun Tytär-levy saadaan ulos, niin alkaisi jo uuden materiaalin tekeminen ja julkaisu, heti vaan eetteriin kun mahdollista. Pari uutta biisiä on jo takataskussa. Ja tietysti, jos niitä hyviä keikkatarjouksia tulee, niin ilman muuta, bändi kuitenkin on jo sitä varten kasattu.

Onko jotain, jota haluasit sanoa lukijoillemme?

Ei muuta kuin kuunnelkaa hyvää musaa, juokaa punaviiniä ja nauttikaa tulevasta kaamoksesta!

Iso kiitos Herra W.Iivariselle haastattelusta ja jos miehen musiikki kiinnostaa, tässä olisi tarjolla maistiaisena biisi ”Surunviejä”.

W.Iivarinen facebookissa
Osta levy täältä

Kirjoittanut: Janne Partanen