Wacken Metal Battle -voittaja Awake Againilta bändin tähänastisen uran raivokkain kappale

Turkulainen vaihtoehtometalliyhtye on tänään julkaissut kolmannen osan neljän biisin sarjastaan. Syyskuussa ilmestynyttä ”Into Two” -kappaletta sekä lokakuun lopussa julkaistua voimabiisiä ”Look Around” seuraa nyt ”Enmity”, Awake Againin tähänastisen uran raivokkain ja suoraviivaisin kappale. Voit kuunnella biisin tästä:

”Enmity sukeltaa ihmismielen synkimpiin kolkkiin ja kuvaa sitä, kuinka tuhoisa ideologia ottaa massoista vallan”, yhtye kertoo.

Biisi on armotonta murjomista, brutaaliutta, eläimellisyyttä ja sisältää eeppisen kertosäkeen. Tältä tuho kuulostaa!”

Bändin omaa käsialaa oleva ”Enmity” viimeisteltiin muun muassa Robinin ja Amorphiksen kanssa yhteistyötä tehneen mestarituottaja Jonas Olssonin kanssa.

”Kun Jonas kuuli demomme, innostui hän siitä välittömästi. Hänen muutamalla muutoksellaan kappaleen rakenteeseen saatiin biisistä puristettua vieläkin tehokkaampi pommi”, bändi fiilistelee.

Enmityn” miksasi ja masteroi jälleen kerran Grammy-ehdokas Jacob Hansen (Amaranthe, Volbeat, …), jonka käden jälkeä on kuultu myös kahdella edellisellä Awake Again -singlellä. Hansen onkin onnistunut hiomaan kappaleen raskaista riffeistä, industrial-syntetisaattoreista sekä valtavista rummuista melkoisen massiivisen, henkeäsalpaavan äänivyöryn.

”Jacob toimittaa maailmanluokan soundia kerta toisensa jälkeen. ’Enmity’ potkii tavalla, joka jättää haukkomaan henkeä”, hehkuttaa solisti Österman.

Awake Again on:
Matti Österman – Laulu
Markus Puranen – Rummut
Kasper Hellström – Kitara & Koskettimet
Ville Loukola – Basso

facebook.com/awakeagainband
instagram.com/awakeagainofficial
twitter.com/AgainAwake

Kommentoi julkaisua