Tutustuin yhdysvaltalaiseen Wage Wariin, kun yhtye julkaisi vuonna 2017 toisen albuminsa “Deadweight”. En odottanut varsinaisesti paljoa mutta halusin tutustua metalcore-tulokkaaseen, josta ihmiset olivat alkaneet jo jonkin verran puhua. Muistan ikuisesti, miten jo levyn intro sai leukani loksahtamaan. Tämähän toimii!  

Bändin tammikuussa julkaistu uusi “Low”-single riitti vakuuttamaan minut siitä, että Wage War on yksi modernin metalcoren kovimmista bändeistä. Wage War ei tee musiikillaan välttämättä mitään mullistavaa, mutta sen riffiorientoitunut, raskautta ja groovea yhdistelevä tarttuva metalcore uppoaa paremmin kuin hyvin. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Wage Warin kolmas albumi “Pressure” on tyylillisesti juuri sitä samaa riffipitoista, melodista ja murskaavaa musiikkia, jota kuultiin jo “Deadweightilla”. Levyn kappaleet tuntuvat kuitenkin edeltäjiänsä viimeistellymmiltä, hiotummilta ja tarttuvammilta. Kappalemateriaali on entistä vahvempaa ja monipuolisempaa. Bändi tuntuu löytäneen toimivan tasapainon breakdownien, melodisuuden ja raskaiden osioiden välillä. Siitä hyvänä esimerkkinä on levyn avauskappale “Who I Am”, jossa raskaat riffit karjutuilla vokaaleilla vuorottelevat melodisemman kertosäkeen ja groove-pitoisten breakdownien välillä. Kappale tuntuu seuraavan dynamiikaltaan, joko tietoisesti tai tiedostamatta, samaa kaavaa kuin levyn ensimmäinen single “Low”. Kyseisen kappaleen pomppiva groove toimii todella hyvin, vaikka se tuokin vahvasti mieleen Architectsin “Doomsday”-kappaleen pääriffin. Henkilökohtaisesti pidän albumilla olevasta kappaleen uudesta miksauksesta, joka on paljon selkeämpi kuin talvella julkaistussa single-versiossa.

Kappaleet “Prison”, “Ghost” ja “Fury” edustavat albumin raskaampaa puolta. Kolmikosta erityisesti kaksi jälkimmäistä kappaletta saavat taatusti yleisön villiintymään keikoilla. “Ghostissa” kuullaan niin ripeää humppakomppia kuin kiihkeää blast beatiakin, ja levyn raskain kappale “Fury” sisältää puolestaan paljon nu metalcore -vaikutteita klassiseen hardcore-komppiin yhdistettynä. “Pressure” sisältää myös huomattavasti enemmän kevyempiä pop-vaikutteita. Selkein esimerkki siitä on kappale “Ghost”, jossa on jopa ihka aito dembow-rytmi, eli tuttavallisemmin sanottuna “kebab-komppi”, joka on tuttu lukuisista radiohiteistä. Säkeistöstä löytyy korvamatomaisen kertosäkeen ohella myös leikeltyjä laulusampleja. Moni saanee kappaleesta näppylöitä, mutta itselleni se toimii erittäin hyvin kaikessa korniudessaankin.  

Kappalepari “Me Against Myself” ja “Hurt” ovat puolestaan tyypillisempiä metalcore-raitoja, joihin on kuitenkin ripoteltu mukaan modernimpaa tuotantoa; elektroninen rumpusample siellä, ”millenial whoop” täällä. Musiikillisesti kappaleet tuovat mieleen esimerkiksi Fit For A Kingin ja In Hearts Waken melodisimmillaan. Levyn loppupuolelta löytyvä “Forget My Name” ei puolestaan toimi juuri ollenkaan. Kappale vaikuttaa lähinnä imelältä yritykseltä kuulostaa nykyiseltä Fall Out Boylta ja Imagine Dragonsilta. Erikoista, sillä levyltä löytyy toinenkin kappale, joka kuulostaa siltä, että se olisi voinut olla Fall Out Boyn levyttämä. Kyseessä on kappale “The Line”, jonka elektroniset samplet yhdistettynä säkeistön melodiaan ja laulutyyliin tuovat mieleen FOBin “American Beauty / American Psycho” -albumin materiaalin. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Wage War yrittää tehdä “Pressuresta” selvästi albumin, jolla se vihdoin tunkeutuu suurempaan tietoisuuteen. Kappaleet kuten “Who I Am”, “Low” ja “Prison” ovat erittäin tarkasti suunniteltuja ja hiottuja kappaleita, jotka noudattavat hyväksi havaittua kaavaa: Tarttuvia riffejä, breakdowneja, “blegh”-älähdys “Prisonissa”, melodisia kertosäkeitä, ”rinse repeat”. Nuo seikat uppoavat todistetusti hyvin core-yleisöön. Mukana on genren kliseiden lisäksi myös kuitenkin sovituksellisia ja tuotannollisia ratkaisuja, jotka ovat tuttuja modernista popista. Aikaisemmin mainittu “Ghost”  lienee siitä selkein esimerkki mutta mainittakoon myös esimerkiksi “Who I Am” -kappaleen hieman turha elektroninen lopuke, “Hurtin” rumpusamplet, sekä kappaleiden “The Line” ja “Forget My Name” Fall Out Boy– ja Imagine Dragons–vaikutteet. 

Wage War on onnistunut tekemään monta musiikillista täysosumaa, joissa sekä toteutetaan bändin parhaita puolia että yhdistellään onnistuneesti uusia vaikutteita Wage Warin ominaissoundiin. Osa ratkaisuista tuntuu kuitenkin hieman kyseenalaisilta tai vain halvoilta. En kuitenkaan epäile, etteikö bändi olisi aidosti tyytyväinen lopputulokseen, ja etteikö “Pressure” sisältäisi juuri niitä kappaleita, joita bändi haluaa sen sisältävän. Olen myös varma siitä, etteivät bändin kevyemmät kappaleet ja popimmat vaikutteet uppoa jokaiseen kuuntelijaan. Minä kuitenkin nautin albumista, ja koen Wage Warin onnistuneen siinä, mitä se on yrittänytkin saavuttaa.  

8/10

Kappalelista:

1. Who I Am
2. Prison
3. Grave
4. Ghost
5. Me Against Myself
6. Hurt
7. Low
8. The Line
9. Fury
10. Forget My Name
11. Take The Fight
12. Will We Ever Learn

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Samuel Järvinen