Wall Of The Eyeless – Wimfolsfestta

Wall Of The Eyeless - Wimfolsfestta (Front)Uppouduin Wall Of The Eyelessin ”Wimfolsfestta”-nimellä kulkevan, neljästä kappaleesta koostuvan demon pariin rajujen ennakkoluulojen riivaamana. Ehkä juuri ja juuri pahimman murrosiän ohittanut ruotsalais-venäläinen poikakaksikko seisoo promokuvissaan lumipyryn keskellä, elämäänsä kyllästyneen näköisenä. Just ja joo, next please.

Niinhän siinä kuitenkin kävi tälläkin kertaa, että viimeinen nauru lähti itärajan yli rakkaaseen naapurimaahamme ja Pohjanlahden yli sinne toiseen. Wall Of The Eyeless nimittäin osaa asiansa.

Bändi kertoo albumin saatekirjeessä panostaneensa tähän toiseen demoonsa huomattavasti aikaisempaa enemmän, ja tämä vaivannäkö on kantanut hedelmää. Myös bändin tukijoukkoihin on saatu vakuuttavaa ruutia. Lätyn tuottamisesta on vastannut Mardukin basisti ”Devo” Andersson ja masteroinnista esimerkiksi Amon Amarthin, Katatonian ja Swallow The Sunin taustapiruna häärinyt Jens Bogren. Kaikkien näiden kolmen orkesterin vaikutus Wall Of The Eyelessin musisointiin on myös kuultavissa jopa siinä määrin, että vertasin päässäni orkesteria Amon Amarthiin jo ennen taustatietojen tarkistamista.

Lätyn avaa lähes kymmenminuuttinen ”Flicker”. Yli minuutin kestävä intro ei vielä vakuuta, mutta heti varsinaisen soitannan alettua pakan ammattimaisuus suorastaan yllättää. Kappaleen rakenne on varsin kokeellinen ja yllätyksellinen. Orkesterin tarkoituksena on selkeästi kertoa asioita musiikillaan, ja mahtipontisesti kumpuilevan kappaleen ympärille on helppo rakentaa mielessään haluamansa tarina. ”The Longest Winter” jatkaa pitkälti samalla linjalla, mutta ei silti yllä edeltäjänsä jylhään tunnelmaan. Kappaleen keskivaiheilla show’n varastaa yllättäen mahtava kitarasoolo, jonka olemassaoloa on toisaalta hieman vaikea perustella. Lätyn kolmas veisu ”Revulsion Fever” tarjoilee kuulijalle hieman aikasempaa enemmän kirkasta vokalisointia, joka toimii edelleen mahtavasti. ”Piercing Mist” päättää taipaleen dramaattisesti, vaihdellen hitaan tunnelmoinnin ja täyden räimeen välillä.

Bändillä on lukuisista vaikutteista ja melkoisen selkeästä genrelinjauksesta huolimatta myös selkeä omanlaisensa tyyli. Viikinki- tai soturimetalli ei ole kyseessä, vaan sanoitukset pyörivät pääasiassa yksinäisyyden ja masennuksen ympärillä. Kyseessä on toisaalta selkeä konseptilevy. Teemaa tukeva hidas, melankolinen soitanta ja jopa albumin kansitaide luovat paketille upean sävytyksen. Soitanta on teknisesti pätevää, ilman selkeästi säröileviä heikkoja palasia. Laulajan suusta kuullaan pääsääntöisesti murinaa ja örinää, joka jää valitettavan geneeriseksi ja persoonattomaksi. Parrasvalon kaappaavat lyhyet, kuin pieniksi valonpilkahduksiksi lisätyt kirkkaat vokaalit, joita olisin mieluusti kuullut reilusti enemmänkin.

Neljäkappaleinen, lähes 27-minuuttinen pläjäys on selkeä myrskyvaroitus. Bändin soitanta on erinomaista, eikä sävellystaidoistakaan voi poikia sättiä. Biisit ovat yllätyksellisiä, mutta silti selkeän tyylisuunnan ympärillä pyöriviä. Sekamelskasta ei ole kyse, vaan soitannalla on jatkuvasti selkeä suunta sekä selkeät raamit. Bändin taustajoukoista päätelleen muut ovat tulleet samaan tulokseen, ja ennustankin Wall Of The Eyelessille kirkasta tulevaisuutta raskaan räimeen markkinoilla.

9/10

Kappalelista:
01. Flicker
02. The Longest Winter
03. Revulsion Fever
04. Piercing Mist

http://walloftheeyeless.bandcamp.com/
http://www.facebook.com/walloftheeyeless

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen

Kommentoi julkaisua

Avainsanat: