Waltari ei petä koskaan — arvostelussa Waltarin “Nations’ Neurosis”

Kirjoittanut Tia Salmela - 9.5.2025

Waltari, yksi Suomen pitkäikäisimmistä metalliyhtyeistä, on julkaisemassa uutta albumia. Lähes 40-vuotisen uransa aikana Waltari on tehnyt selväksi, että siltä voi periaatteessa odottaa ihan mitä tahansa oli kyse sitten metallisinfoniasta tai yhteistyöstä saamelaisyhtye Angeleiden kanssa. 

Silmiin pisti heti alkuun ”Nations’ Neurosis” -albumin kappalelista. Nykyajan singlepainotteisessa musiikkibisneksessä harva yhtye jaksaa tehdä pitkäsoittoja, jotka sisältävät 15 kappaletta. Mutta kuten jo mainitsin ei Waltari ole ihan mikä tahansa yhtye. 

Waltari ei ole koskaan mahtunut yhteen genre-laatikkoon tai seurannut valtamassaa, vaan se on kulkenut omia teitään. Niin yhtye toimii myös “Nations’ Neurosis” -albumilla, joka todistaa, että Waltari voi tehdä mitä vain ja saada oudoimmatkin genreyhdistelyt toimimaan. “Nations’ Neurosis” tarjoaa nimittäin yllättävän paljon ysäriteknoviboja metalliin yhdistettynä. Paikoin Waltarin industrialisuus onnistuu kuulostamaan jopa Rammsteinilta, mitä saadaan todistaa esimerkiksi kappaleissa “Nature Rules” ja Kordhell-coverissa “Murder Plot”. Kirsikkana monimuotoisen kakun päällä on etäisesti Kwania muistuttava “Diversity”, joka on täysin puhdasta pop-hip hop -akselille putoavaa materiaalia. Pienoisen alkujärkytyksen jälkeen “Diversityn” gernerajojen rikkominen toimii varsin hyvin.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metallia ei ole myöskään unohdettu. “Nations’ Neurosiksen” metallisempaa antia edustavat “Kill For Sport” ja “7th Heaven”, joista jälkimmäisessä ei ole säästelty tilutuksia. Albumin parhaimmat hetket koetaan kuitenkin hieman kevyemmillä kappaleilla “Flowin’”, “Major Mistake” ja “Est”, joissa Waltari on ehdottomasti parhaimmillaan. Luulenkin, että tulen fiilistelemään raitoja vielä myöhemmin. 


“Nations’ Neurosis” ei ole välttämättä Waltarin paras albumi, mutta ei se ole myöskään huonoin. 15 raitaa on omaan makuuni liian paljon, ja albumilta olisikin voinut jättää muutaman raidan pois ja säästää ne esimerkiksi “Nations’ Neurosiksen” erikoisversiota varten. Jos Waltarin taide yhdistää metalliin erilaisia genrejä ei ole ennenkään uponnut, en suosittele perehtymään myöskään sen uusimpaan albumiin. Jos sydämessäsi on kuitenkin iso W-kirjain, suosittelen enemmän kuin lämpimästi uppoutumaan “Nations’ Neurosiksen” syövereihin. Waltari ei petä!

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Nature Rules
  2. Open The Gate
  3. Do You Accept
  4. Breakfast in Eiffel Tower
  5. Diversity
  6. Murder Plot
  7. Sun
  8. Kill For Sport
  9. Flowin’
  10. Major Mistake
  11. Step Back
  12. Higher
  13. Est
  14. 7th Heaven
  15. Last Chance

Waltarin kotisivut

Waltari Facebookissa

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy