War Hammer – The Hammer Falls

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 18.10.2015

warhammer_cd_kansi_2015-page-001War Hammer on vuonna 2013 perustettu folk metal -yhtye. Ensimmäinen keikka soitettiin jo tuona samana vuonna, mutta nykyinen kokoonpano on vakiintunut kuluvan vuoden aikana. Bändillä on takana jo pari demoa, mutta ”The Hammer Falls” on ymmärtääkseni ensimmäinen, jota ei olla äänitetty täysin omin voimin.

Tuotannon laadun perusteella War Hammeria ei uskoisi demobändiksi, sillä soundillisesti ”The Hammer Falls” kuulostaa erittäin ammattitaitoiselta, ja sävellystyökin on tyydyttävää. War Hammerin yleinen linja on folk metalia sieltä raskaammasta päästä ja sen musiikissa kuulee vahvasti genren pioneerien vaikutuksen. Demon ensimmäinen kappale ”The Hammer Falls” on ehkä hieman geneerinen, mutta kaikkine kliseineen kuitenkin tyylikkäästi toteutettu. Siinä on erittäin lupaavaa melodiaa ja hienoja yksityiskohtia. ”Kolpakko” taas on sopivan kevytmielinen, hauska, hyväntuulinen ja menevä juomalaulu, jossa yhdistyvät yksinkertaiset, mutta toimivat riffit sekä tarttuva melodia.

Varsinkin näin nuoreksi yhtyeeksi War Hammerin biisinkirjoitus on varsin kypsää. Sen tarvitsisi tosin saada musiikkiinsa hieman lisää persoonallisuutta ja hioa kappaleidensa vahvuudet vielä vahvemmiksi. War Hammerin ”The Hammer Falls” -demo on lupaava näyte yhtyeeltä, jolla on taitoa ja potentiaalia päästä vaikka kuinka pitkälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

7/10

Kappalelista:
1. The Hammer Falls
2. Kolpakko

War Hammer Facebookissa
Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy