Warbringer – IV: Empires Collapse

Warbringerin neljäs tuleminen on saanut nimekseen ”Empires Collapse”, ja edeltäjiensä tapaan tämänkin julkaisee Century Media. Yhtyeen edellinen, ”Worlds Turn Asunder” levy oli varsin hyvänkuuloista nyky-thrashiä, joten odotukset tämän levyn suhteen ovat aika korkealla.

Albumin avaa ”Horizon” -niminen kappale joka lähtee käyntiin ihan reippaasti, mutta jotenkin kuulostaa hieman sekavalta. Aivan kuin kappaletta ei olisi ehditty hieroa aivan loppuun asti. ”The Turning Of Gears” on selkeästi kevyempi kappale, jonkinlainen sekoitus hard-rock riffittelyä ja modernimpaa metallia, mutta ikävä kyllä tämäkään raita ei oikein pysty vakuuttamaan. ”One Dimension” jatkaa tällä hieman rokkaavammalla linjalla, vaikka onkin edeltäjäänsä selkeästi tiukempi puristus. Kappale voisi olla ihan meneväkin tekele aloittelevalle yhtyeelle, mutta neljättä levyä julkaisevalle yhtyeelle tämä ei oikein sovi. Kyllä kappaleista pitäisi saada hieman enemmän irti, tästäkään ei oikeastaan jää mitään mieleen kun seuraava raita alkaa.

”Hunter-Seeker” on oikeastaan ensimmäinen kappale joka edustaa sen tyylistä tavaraa mitä tältä albumilta odotin; tiukasti soitettua, teknistä modernia metallia vahvoilla thrash vaikutteilla. Tämäntyylistä materiaalia yhtyeen pitäisi julkaista enemmän. Kappaleet ”Black Sun, Black Moon” ja ”Scars Remain” onneksi jatkavat näillä samoilla linjoilla ja yrittävät pitää albumin tasoa hieman kovempana. Jotenkin tätä levyä kuunnellessa tulee sellainen mielikuva, että joko yhtye ei ole jaksanut yrittää tarpeeksi kappaleita kirjoittaessaan tai sitten se on yrittänyt hieman liikaakin, tietämättä tarkkaan itsekään mitä oikein haluaa.

Levyltä toki löytyy muutamat reippaan kuuloiset kappaleet, mutta aivan liikaa löytyy myös tuota sekavampaa osastoa. Kokonaisuutena tämä ei ole kovinkaan vahva albumi ja tämän myötä on yhtye ottanut selkeästi askeleen taaksepäin kehityksessään. Valitettavasti tämä jää tuonne nopeasti unohtuvien albumien kasaan.

6/10

Kappalelista:

1.Horizon
2.The Turning Of The Gears
3.One Dimension
4.Hunter-Seeker
5.Black Sun, Black Moon
6.Scars Remain
7.Dying Light
8.Iron City
9.Leviathan
10.Off With Their Heads
11.Tower Of The Serpent

https://www.facebook.com/Warbringermusic?group_id=0

Kirjoittanut: Juha Attola

Kommentoi julkaisua