Ward – Self-Titled

Tampereen synkistä syövereistä kumpuava doom-viisikko Ward herätti vahvoja mielikuvia jo pelkästään kansitaiteensa perusteella, ennen kuin olin kuullut audiopuolta laisinkaan. Ensin mainitun on hyvin onnistuneesti maalaillut Ville Angervuori. Genren teemasto monesti juurtaa kauhun ja mysteerien maailmasta, ja yhtyeen nimi nostikin elävästi mieleeni Lovecraftin novellin ”Charles Dexter Wardin tapaus”. Toisaalta myös, englannista käännettynä viittaus institutionaaliseen osastoon ei lyö kovinkaan paljoa ohi aiheesta.

Levy kantaa luojansa nimeä ja julkaistaan ainoastaan vinyylinä, kummankin puolen pitäen sisällään kaksi raitaa. Tuotosta on nauhoitettu kokonaiset kaksi vuotta, ja julkaisu näkee viimein päivänvalon tämän vuoden joulukuussa, sen ollen monen itsenäisen yhtiön, mm. Tuska & Ahdistus Recordsin, yhteistuotos.

Yleinen tunnelma on sitä mitä siltä kenties odotetaankin, painostava ja synkkä. Bassovoittoiset soundit korostavat tätä entisestään, ja laulajan rosoinen rääyntä sopii kuin valettu muottiinsa. Ensimmäinen kappale ”Anonymous caller” seuraa hyvin juuriensa jalanjälkiä ja kappaleen rakenne on yllättävän Black Sabbath-mainen, sen alkaen hitaammalla, synkällä teemalla, tämän kehittyessä b-osassa groovaavampaan riffittelyyn. Lopun riffivaihtelu tuo myös mieleen alkuaikojen Darkthronen, mikä ei nykyään ole kovinkaan yleistä uusien artistien kohdalla.

Nauhoitus on selkeästi tehty huolella, mitä todistaa A-puolen toisen raidan ”In denial” alun pitkä sello-intro. Mieleen nousee paljon mielikuvia, teeman jatkaessa mollivoittoista kulkuaan. 2000-luvun taitteen kokeellinen Ulver-levy ”Perdition city” esitteli samantyyppisiä aatoksia osassa kappaleitaan, sen ollen soundtrack elokuvaan, jota ei ole. Biisi jatkaa tutulla teemallaan, nyt kuitenkin säröisemmällä vaihteella. Tässä muodossa esitettynä pääriffiä voisi verrata jopa Swallow The Suniin, melankolisine sointukulkuineen ja synkkine julistuksineen.

B-puolen aloitusraita ”Riisuttu” esittelee levyn ainoan suomenkielisen kappaleen, sen seuratessa edeltäjänsä kaltaista rakennetta. Kenties tietynlaista toistoa riffien muodostuksessa on havaittavissa, mutta tämä ei varsinaisesti haittaa. Raskaat junttaukset ja suvantomaiset soivat riffit kulkevat käsi kädessä, ja tunnelma kiristyy raskaudessaan entisestään biisin loppua kohden, edellämainittuine vaikutteineen, ja loppuu alkuperäiseen teemaan.

Levy on yllättävän onnistunut ollakseen yhtyeen debyytti ja nauhoituksista sekä sovituksista kuulee, että niihin on nähty vaivaa. Kärsivällisyys on harvemmin hyve ensimmäisten julkaisujen yhteydessä ja tässäkin tapauksessa se todella on maksanut vaivan.

Vaikka lyyrinen puoli onkin tyylilleen uskollisesti synkeä, on siinä kuitenkin tietynlainen filosofisesti oivaltava puolensa, joka peilaa kirjoittajansa ajatusmaailmaa. Tämän tyyppinen ulosanti tavallaan kärjistyy synkkyydessään, sen heijastaen vahvasti myös maamme kansallisromantiikkaa, yleisilmeen huokuen voimaa kaiken tummuutensakin takaa. Samantyyppistä efektiä on havaittavissa myös black metallissa, joka kääntääkin konseptin päälaelleen ja valottomuus muuttuukin rohkaisevaksi impulssiksi.

Tämä on ehdottomasti julkaisu, joka kannattaa kuunnella kuulokkeilla ja mieluusti hämärässä huoneessa, silmät kiinni.

9/10

Kappalelista:
1. Anonymous Caller
2. In Denial
3. Riisuttu
4. Self Made Hell

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Kommentoi julkaisua