Warmoon Lordin kylmenevä ja alati mustuva varjo – arvostelussa ”Sacrosanct Demonopathy”
Suomen skenessä melodisemman black metalin kärkinimiin itsensä nopeasti sementoinut Warmoon Lord on palannut. Kuluneen neljän vuoden aikana yhtyeen pääpiru Lord Vrajitor on pitänyt itsensä verrattain kiireisenä lukuisten muiden projektiensa ja Warmoon Lordin livekeikkojen kanssa. Nopealla vilkaisulla edellisen ”Battlespells”-levyn jälkeen ainakin dungeon synthin peruspilari Old Sorcery on julkaissut uuden täyspitkän julkaisun, sci-fi-ambientia tutkiva Oneironaut on tarjonnut melkein puolentoista tunnin verran musiikkia, sinfonisempaa ja kiemuraisempaa black metalia soittava Argenthorns on pistänyt debyyttialbuminsa pihalle ja niin edelleen. Tästä jäi vielä synthwaven uuden lähettilään Megahammerin ensimmäinen tuleminen ja monet vierailut muilla levyillä mainitsematta.
”Sacrosanct Demonopathy” on selkeästi uusi luku bändin diskografiassa. Siinä missä aiempi ”Battlespells” toi nykyiseen verrattuna jopa lämpimillä soundeillaan ja kansitaiteellaan hyvinkin Dungeons & Dragons -henkisiä fiiliksiä, on ”Sacrosanct Demonopathylla” menty kohti perinteisempää ja kylmempää black metal -tematiikkaa. Jo ennen kuin musiikki alkaa soida, on annettava tyylipisteitä levyn ärjystä kansitaiteesta. Nyt ei kuiskailla lumisissa metsissä tai poltella kynttilöitä alttarilla, vaan demoninen lohikäärme suoraan helvetistä vetää taivaan armeijan komeasti lihoiksi. Tässähän tulee ihan erään mäntäläisen BM-vokalistin legendaarinen haastattelu mieleen.
Warmoon Lord kuulostaa soundien osalta paremmalta kuin koskaan ja ”Sacrosanct Demonopathy” tarjoaa todella monipuolista kappalemateriaalia. Levyn introksi valittu ”Warpoems and Tragedies” toimii mielenkiintoisena Burzum-pastissina, levyn varsinaisesti starttaava ”Invoking the Retribution Eidolon” vetää ratsastuskomppeineen tahtia reippaasti ylös ja ”Tartaros Offering” palaa yleisen fiiliksen osalta edellisen ”Battlespells”-levyn maisemiin. Kahdeksasta kappaleesta vain muutama jää muodostamaan levyn soundillista selkärankaa, ja lopuilla tarjoillaan ideoita, joita ei uudelleenkäytetä levyn muissa kappaleissa.
Tasapaino melodisemman ja raivokkaamman ulosannin välillä on todella onnistunutta aina sävellyksistä tuotantoon asti. Nykypäivänä genren bändit tuppaavat turhan usein menemään varsinkin syntikoiden puolesta aivan liian hempeäksi pimputteluksi, mutta Warmoon Lordilla jylhästi soivat syntikat on sovitettu juuri sopivasti sävyttämään äänimaailmaa terävästi repivän kitaran taakse. ”Sacrosanct Demonopathyn” suurin muutos yhtyeen edeltävään tuotantoon verrattuna onkin paljon aiempaa terävämpi sointi kitaroissa ja vokaaleissa. Varsinkin vokaalit ovat muuttuneet kärisevämmästä ulosannista runsaalla kaiulla tehostettuun kireään ulvontaan.
Jos levystä pitäisi jotain negatiivista mainita, niin albumikokonaisuutena ”Sacrosanct Demonopathy” natisee hieman saranoistaan. Vaikka kappaleissa itsessään ei ole moittimista, niin esimerkiksi aiemmin mainittu ”Warpoems and Tragedies” kuulostaa intron sijaan enemmänkin bonusbiisiltä ja levyn päättävä ”Torch of Magickal Arte” välisoitolta, joka tarjoaa yllättävän rauhallisen finaalin muuten eeppiselle taivaanpolttoreissulle. En usko mihinkään tiettyyn muottiin, miten levyjen pitäisi soida alusta loppuun, mutta tällä kertaa asia paikoin häiritsi kuuntelukokemusta.
Summattuna ”Sacrosanct Demonopathy” on todella onnistunut levy, jolla Warmoon Lord lähtee aiempaa tuotantoa kitaravetoisempaan ja diskanttivoittoisempaan suuntaan. Todella tervetullut kehityssuunta, joka antaa paljon lupausta tulevaisuuden osalta, ja täytyy kokea livenä tilaisuuden koittaessa.