Warped Tour UK, Osa 1/2

Jos ihmisen on jotain elämänsä aikana päästävä kokemaan, voin tämän viikonlopun jälkeen todeta käsi sydämellä sen olevan Vans Warped Tour. Koko kesän jenkkiversioiden perään haikailleena, varmistin itse pari kuukautta sitten paikkani Lontoon bailuista.

Kaksi päivää kestävistä festareista ensimmäisenä suuntasimme nokkamme hyvissä ajoin kohti tapahtumapaikkana toimivaa Alexandra Palacea, jota täydellisempää aluetta kyseiselle toiminnalle en usko Lontoosta löytyvän. Kauniilta viktoriaaniselta linnalta avartui jo jonotettaessa upea panorama-näkymä kaupungin yli. Ovien auetessa tuosta jonosta oli kuitenkin nopeasti jäljellä vain muisto, ja pääsimme hetkessä suunnittelemaan päivän ohjelmaa.

Warped Tourilla on tapana ilmoittaa soittoajat vasta paikan päällä, ja heti ensinäkemältä oli aikataulutuksessa onnistuttu melko täydellisesti. Kolossaalisen suuresta pääsalista löytyi kaksi vierekkäin aseteltua päälavaa, joilla tänään tulisivat esiintymään esimerkiksi We Came As Romans, Memphis May Fire, Rise Against sekä Parkway Drive.

Lavoista toisen sai kunnian korkata atlantalainen Attila, jonka aikana päräytimme kuitenkin itse mieluummin tapaamaan yllämainituista bändeistä ensimmäistä. Festareiden aikana järjestettiin ihailtava määrä signing-tilaisuuksia, mutta miinusta on pakko antaa toisen pisteen sijainnista. Päälavalla samaan aikaan soittavat bändit kun sattuivat varmistamaan sen, että suoraan toisen korvaan huutaminen saattoi olla ainoa tapa kommunikoida kenenkään kanssa.

Soittoaikataulut pysyivät koko viikonlopun uskomattoman hienosti aikataulussa. Päälavan toiminta oli jaettu kauniisti kahteen tyylillä, jolla toisen bändin lopetellessa viereisellä lavalla seuraavaa sysättiin perään heti viiden minuutin sisään. Yhteensä viisi lavaa ja 35 keikkaa käsittänyt lauantai piti huolta siitä, että yksikään sekunti ei jäänyt ohjelmitta.

Kuten Enter Shikari viimeisimmässä Kerrangissa totesi, ”If anybody does the festivals right, it’s the UK”. Siinä missä Suomessa ollaan festareilla totuttu jonottamaan makkaraperunoita tai aina yhtä inhottavaa bajamajakokemusta yli puoli tuntia, taisimme täällä odottaa ruuhkaisimpaan aikaan kumpaakin noin minuutin verran. Muutkin tilanteet huomioon ottaen, voisi Brittien ja Suomen keikkakäyttäytymisen eroista kirjoittaa luultavasti vaikka kokonaisen artikkelin.

Crossfaithin lopetellessa settiään, pujahdimme lavan läheisyyteen odottelemaan itse eniten odottamaani esitystä, We Came As Romansia. Soittolista oli tuttu monilta edellisiltä keikoilta, mutta ilokseni sain jälleen todeta Kyle Pavonen kehittyneen suorastaan jäätävästi laulajana. Lavaenergia oli huipussaan, eivätkä David Stephensinkään cleanit kuulostaneet lainkaan pahalta.

Seuraavana samalla lavalla esiintyvä Memphis May Fire aloitti soittonsa viimeisimmän levynsä ”Challengerin” kahdella ensimmäisellä raidalla. ”Alive In The Lights” sai kauempaa katseltuna yleisön räjähtämään, ja kuultiinpa keikalla viimeisten kipaleiden joukossa myös herkkisten lemppari ”Miles Away”.

Yleisön mukaan selvästi odotetuin ilmestys, Parkway Drive, päästi lavalle iskeytyessään helvetin irti. Winston McCallin suusta tuon tuosta kuultu hullu yllytys tuotti yleisössä ilmeisen erinomaista tulosta. ”There’s over 7000 people in this crowd, let’s make the biggest circle pit in the whole wide world!”. Järjestysmiesten pudistellessa päitään ja nyrkkejään, voin eturivissä itse tapahtumia todistaneena kertoa vähintään viidensadan ihmisen veivanneen itsensä pääni yli. Näistä joku onnellinen kolautti meikäläiseltä lopulta lähes tajun kankaalle, mutta voin silti luvata kaiken olleen sen arvoista. Mukana pystyy toki nimittäin huutaa myös lattialta. Rytinällä loppuun asti, ja lopuksi puolikuolleena avarammille maisemille tarkistamaan vahingot. Tänne ei tultu taputtelemaan jalalla lattiaa.

Päivän päättäneen Rise Againstin jälkeen jätimme keikkapaikan taaksemme haikein, mutta silti niin onnellisin mielin. Ulkona seistessämme kohdistin uupuneen katseeni johonkin, joka osoittautui meille vilkuttaneeksi Matty Mullinsiksi, ja ihmeissäni en saanut sanaakaan suustani. Varsin hieno päätös ensimmäiselle päivälle, jäämme innolla odottamaan seuraavaa.

Teksti: Vilma Ala-Koukkari

Kuvat: Vilma Ala-Koukkari