Watain & In Solitude, Nosturi, Helsinki 21.1.2014

Tammikuinen tiistai-ilta muuttui vielä entistäkin mustemmaksi, kun Nosturin lavalle oli edellisen keikan järkytyksestä huolimatta nousemassa naapurimaamme Watain. Lämppäriksi oli saatu myös ruotsalaista verta, kun illan pääsi aloittamaan In Solitude.

Työkiireitten takia en ehtinyt näkemään In Solitudea aivan alusta asti, vaan keikka oli jo päässyt hyvään vauhtiin, kun kipusin Nosturin saliin. Väkeä ei paikalla ollut kovinkaan paljon, mutta lämppäribändi hoiti 70-luvulle päin kumartelevan hämyilynsä suhteellisen mukavasti. Valitettavasti basistin tekniset ongelmat veivät loppukeikasta kovimman terän, koska huomio kiinnittyi lähinnä siihen, saataisiinko herran soittopeli vielä toimimaan. Ja saatiinhan se. Sinällään ihailtavaa, että muu bändi jatkoi lähes joka kerta soittoaan, kun nelikielisen ongelmia ihmeteltiin. Parin viimeisen biisin kohdalla puolestaan alkoi tuntua, että valomies testaili jo lavavalaistusta illan pääbändiä varten. Suuria tunteita In Solitude ei saanut aikaiseksi, mutta laitetaan se nyt kuitenkin ”ihan ok” -kastiin; bändi on varmasti omassa genressään aivan oiva ryhmittymä.

Ennen yhdeksää yleisömääräkin alkoi pikku hiljaa täydentyä, mutta missään vaiheessa ei todellakaan voi puhua mistään suuresta ryntäyksestä. Watain jää bändinä varmaan sen verran marginaaliin, ettei kylmä tiistai-ilta saanut ihmisiä sankoin joukoin vaeltamaan Nosturiin. Edellisellä samassa paikassa reilu kolme vuotta sitten järjestetyllä keikallahan bändi tarjoili ”elämyksiä” kaikille aisteille esimerkiksi mädäntyneen veren muodossa. Hiukan varmasti Nosturinkin väki jännitti, mitä yllätyksiä bändi tällä kertaa toisi mukanaan.

Watain aloitti oman settinsä suunnilleen ajallaan, ja jälleen bändi oli panostanut myös visuaaliseen ilmeeseen tulen ollessa keskeisenä elementtinä lavastuksessa. Keikka päräytettiin käyntiin viime vuonna ilmestyneen ”Wild Hunt” -levyn aloituskappaleella ”Night Vision”, mistä alkoi noin puolentoista tunnin mittainen rituaali. Settilistassa keskityttiin melkoisesti viimeisimmän levyn materiaaliin, mutta toki välissä kuultiin hiukan vanhempaakin tuotantoa esimerkiksi kymmenen vuoden takaiselta ”Casus Luciferi” -levyltä. Tällä kertaa keikalla ei myöskään tarvinnut yökkäillä löyhkän takia, sillä lavalta ei lennellyt juurikaan mitään ylimääräistä yleisöön. Kerran huomasin vokalisti E:n kippaavan pikarista jotakin (olisikohan ollut ”Storm Of the Antichrist” -biisin aikana?), mutta mitään dramaattista ei tällä saatu aikaan.

Jossain keikan puolivälin tietämillä Watainillakin tuntui olevan pieniä teknisiä ongelmia laulun kuuluvuuden kanssa, mutta ne saatiin nopeasti kuntoon. Täytyy kyllä myöntää, että keikan loppua kohden Watain alkoi jo hiukan haukotuttaa. En tiedä, oliko tähän syynä oma väsähtänyt mielentila, yleisön suhteellisen selvä apaattisuus vai yksinkertaisesti se, että keikka oikeasti oli tällä kertaa tylsä. Kaikki eivät varmaankaan tätä mielipidettäni jaa; erityisesti huomio keikan aikana kiinnittyi Nosturin sivukorokkeella bändiä kovasti diggaillut paidaton mieshenkilö, jolle jokainen uusi biisi tuntui olevan suuri elämys. Hieno fanittamista! Mutta minun mielestäni varsinkin lopetusta oli venytetty aivan turhaan, ja katsoinkin parhaaksi lähteä sen pienenkin narikkaryysiksen alta pois enkä jäänyt enää odottelemaan, tulisiko vielä encoreita. Ehkä tältä bändiltä on tottunut odottamaan aina jotakin shokkiefektiä, jos ei muuta, niin viimeisimmän levyn slovaria! Nyt sitä ei juurikaan ilmoille tullut, joten pienoinen pettymys takaraivossa poistuin Nosturista pakkaseen.

Katso lisää kuvia keikalta täältä.

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Kristian Kankare