And So I Watch You From Afar marraskuussa Helsinkiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 8.9.2011

Instrumentaalista post-rockia tekniseen math-rockiin yhdistelevä And So I Watch You From Afar saapuu loppuvuodesta ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Huiman live-bändin maineessa oleva belfastilaisyhtye esiintyy Kuudennella Linjalla tiistaina 22. marraskuuta.

Pohjois-Irlannissa vuonna 2005 perustettu And So I Watch You From Afar julkaisi nimettömän debyyttialbuminsa keväällä 2009 aloittaen samalla poikkeuksellisen ahkeran kiertämisen. Runsaassa kahdessa vuodessa yli 300 keikkaa niin festivaaleilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kuin Them Crooked Vulturesin ja High on Firen lämmittelijänä soittanut kokoonpano on kiireisestä aikataulusta huolimatta ehtinyt myös äänittämään tänä vuonna ilmestyneen toisen pitkäsoittonsa ”Gangs”.

And So I Watch You From Afarin kappaleet ovat äärimmäisen teknisesti ja tarkasti soitettuja, usein jopa 10 minuuttisia math-rock -teoksia, joiden sävelkulut, rytmitykset ja toistuvat teemat tuovat mieleen myös post-rockin muotokielen. Vertauksia esimerkiksi Explosions in the Sky-, Oceansize- ja 65daysofstatic-yhtyeisiin kerännyt kokoonpano tunnetaan parhaiten virtuoosimaisena live-esiintyjänä, ja yhtyeen konsertti valittiin hiljattain NME-lehdessä kuukauden keikaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Ti 22.11.2011 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT:
10 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti

www.facebook.com/andsoiwatchyoufromafar
www.myspace.com/andsoiwatchyoufromafar
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA PERUTTU:
http://kaaoszine.fi/watch-afarin-keikka-peruuntuu/

Luetuimmat

Uusimmat