Wendy Dio paljastaa Ronnie James Dion säveltäneen ”Holy Diver” -hitin alun perin Black Sabbathille

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.7.2022

Vuoden 1983 kappale ”Holy Diver” on yksi heavy metal -laulaja Ronnie James Dion suurimmista hiteistä. Mutta laulajan leski Wendy Dio paljastaa tuoreessa Full Metal Jackien haastattelussa, että kappale ei alun perin ollut Dion soolotuotantoa varten sävelletty.

Wendy Dion mukaan sekä ”Holy Diveria” että ”Don’t Talk To Strangersia” suunniteltiin alun perin Black Sabbathille.

”Ronnie teki aina sitä, mitä hän halusi tehdä. Hän ei koskaan kuunnellut, mitä levy-yhtiö tai kukaan muu halusi. Hän piti aina päänsä levyä tehdessään. Hän toivoi, että se menestyisi. Kukaan meistä ei tajunnut, kuinka menestyksekäs siitä tulisi. Olimme tosiaan leikitelleet asioiden kanssa, ja hän oli säveltänyt ’Holy Diverin’ ja ’Don’t Talk to Strangersin’ ollessaan Black Sabbathissa, joten niiden piti olla Sabbath-kappaleita”, Wendy kertoo ja jatkaa:

”Kun hän lähti Sabbathista, meillä oli sopimus soolotuotantoa varten, ja hän vain laittoi nuo kappaleet [albumille] ja kokosi bändin yhteen, kirjoitti lisää kappaleita, ja se ilmestyi. Kaikki olivat ihmeissään siitä vastaanotosta, jonka saimme, ja siitä, miten hieno albumi oli ja miten se on kestänyt aikaa]. Siitä tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta.”