Wendy Dion mukaan Ronnie James Dio -museo on parhaillaan työn alla

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 28.9.2022

Legendaarisen heavy metal -laulaja Ronnie James Dion leski ja manageri Wendy Dio puuhastelee aktiivisesti edesmenneen miehensä perinnön parissa. Wendy Dio on tuonut lavalle esimerkiksi Dio-hologrammin ja ollut mukana lukuisten eri projektien, kuten kirjan ja dokumenttielokuvan parissa.

Nyt Wendy Dio paljastaa, että työn alla on museo, jossa tullaan esittelemään Diolle kuuluneita esineitä.

Wendy Dio kertoo Radio Forrestille:

”Minulla on paljon tavaraa, jota olen säilyttänyt museota varten. Teemme parhaillaan töitä museon eteen. Toivomme voivamme avata sen Sunset Boulevardilla [Los Angelesissa]. Se on työn alla”, Wendy aloittaa ja jatkaa:

”Minulla oli varastokaappi täynnä tavaroita – siellä oli hänen tavaroitaan vuosien ja vuosien ajalta – ja yhtäkkiä ajattelin: ’Mitä jos kuolen? Ihmiset vain heittävät nämä tavarat pois. Laitetaan ne huutokauppaan, myydään ne jotta fanit tai kuka tahansa joka haluaa… Paljon niistä meni eri museoihin eri maihin. Minulla on kuitenkin edelleen paljon tavaraa. En ikinä luopuisi Holy Diverin alkuperäisestä kansikuvasta… Se roikkuu toimistossani seinällä. Enkä luopuisi monista kultalevyistä. Ja sitten joitakin hänen saamiaan palkintoja ja muita tavaroita, joitakin hänen lavavaatteitaan – ne ovat asioita, jotka olen säilyttänyt. Ja tietenkin laitamme ne jonain päivänä museoon.”