Wheel ei ehkä keksi pyörää uudelleen debyyttialbumillaan, mutta onnistuu luomaan siitä laadukkaan ja kansainvälisen kuuloisen

On aina valtava ilo kuulla, kun kotimainen yhtye saa luotua musiikkia, joka kuulostaa kansainväliseltä ja on albumikokonaisuutena iskevä ja toimiva. Juuri siinä suomalais-englantilainen, progressiivista rockia esittävä on onnistunut debyyttialbumillaan ”Moving Backwards”. Jo yhtyeen vuoden 2017 lyhytsoitto ”The Path” antoi vihjeitä bändin taidoista, joita se esitteli vielä lisää vuonna 2018 julkaistulla ”The Divide”-lyhytsoitolla.

Nyt Wheelin taidot on kuitenkin kultivoitu aika lailla tämänhetkiseen huippuunsa. Albumin jokaiset seitsemän raitaa ovat massiivisia, groovaavia ja melodisia sävellyksiä, joista löytyy juuri sopivasti dynamiikan vaihtelua ja tarttumapintaa niillekin, jotka eivät kovin koukeroisesta musiikista tykkää. Avauskappale ”Vultures” on varmasti albumin hittipotentiaalisin yksittäinen kappale, jonka crossover-arvo on suuri. Kappaleesta löytyy tarttuva kertosäe, jytäävä riffi ja dynaamista kontrastia.

Albumin kappaleet ”Up The Chain” ja ”Where The Pieces Lie” ovat myös samantyylisiä iskeviä ralleja. Ensin mainitussa kappaleessa on varsin tarttuva ja pomppiva groove, johon 5/4-tahtilajilla saadaan sopivasti nykivyyttä ja kiinnostavuutta. Rytmi muodostuu todella hypnoottiseksi kappaleen loppua kohden. Kyseessä lienee yksi albumin moderneimman kuuloisista ideoista, joka tuo mieleen hieman Stellar Circuitsin ja Soenin.

Progesta kun puhutaan, ei liene yllätys, että albumilta löytyy myös rypäs pidempiä teoksia. Bändin itsensä mukaan nimetty ”Wheel” on albumin pisin kappale, joka saavuttaa kiitettävän, hieman yli kymmenen minuutin mitan. Kappale ei kuitenkaan ole moniosainen ja sinfoninen proge-eepos, vaan enemmänkin hypnoottinen ja katarsismainen kuuntelukokemus. Kappaleesta löytyy nimensäkin mukaista rullaavuutta, jota ihailtavan tiukka komppisektio pitää yllä koko biisin ajan. James Lascellesin suoritus kappaleessa on kenties tyylikkäimmillään koko albumilla, ja hän pääseekin näyttämään äänensä eri nyanssit. Miehen ääni kuulostaa paikoitellen hivenen huvittavastikin Mudvaynen Chad Greylta, mikä on ainakin omaan korvaani varsin miellyttävää. Kappaleen viimeiset neljä minuuttia ovat ehkä hienoimmat, mitä olen musiikissa ehtinyt tänä vuonna kuulla. En meinaa saada siitä tarpeekseni.

Samaten kymmenen minuuttia kestävä ”Tyrant” sekä pieni instrumentaalinen välipala ”Skeletons” tuovat hyvin esille kenties bändin selkeimmät vaikutteet. Tyylillisesti Wheel operoi samanlaisessa jatkumossa kuin moni modernin vaihtoehtoprogen yhtye. Bändin soundi on samaa sukua muun muassa Toolille, Karnivoolille ja Rishloolle. Moderneimmillaan ja raskaimmillaan siinä saattaa olla vivahteita aikaisemmin mainitusta Stellar Circuitsista sekä kotimaisesta Von Hertzen Brothersista. ”Tyrantin” kertosäe tuo jollain perverssillä tavalla mieleen jopa Nirvanan rujon grungen soundeiltaan ja raakuudeltaan.

Wheel ei varsinaisesti keksi albumillaan pyörää uudelleen, mutta on onnistunut kuitenkin luomaan yhden kotimaisen modernin progressiivisen rockin hienoimmista albumeista. Bändin tyyli on äärimmäisen selkeä ja sellainen, joka ei työnnä kuulijaa pois äärimmäisellä teknisellä sirkuksella ja akrobatialla, mutta joka onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä myös niillä, jotka haluavat musiikkiinsa koukkuja tarttuvuuden oheen. Toisinaan tuntuu ehkä hivenen siltä, että albumilta puuttuu soundillisesti tietynlainen orgaanisuus, ja että kappaleet on masteroitu varsin lujalle kauttaaltaan. Kokonaisuutena kyseessä on kuitenkin hyvin laadukas ja kansainvälinen albumi, jonka soisi saavan kiitosta.

8/10

Kappalelista:

  1. Vultures
  2. Wheel
  3. Tyrant
  4. Up The Chain
  5. Skeletons
  6. Where The Pieces Lie
  7. Lacking

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentoi julkaisua