Promokuva: Teppo Ristola Photography

Where’s My Biblen ympyrä sulkeutuu – Circle-EP julkaistu upean musiikkivideon kera

Kirjoittanut Niko Kuusela - 13.5.2022

Heinolalaisen Where’s My Biblen ”Circle”-EP:n tarina sai tänään päätöksen, kun julkaisun päättävä ”Chapter IV: Origin” -musiikkivideo julkaistiin.

”En vielä halunnut edellisen julkaisun yhteydessä paljastaa tämän olevan se päätepysäkki, jossa jonkin vanhan täytyy kuolla, jotta uutta voidaan saada tilalle. Ep:n neljän kappaleen tarinan päättävä ”Origin” kertoo uudelleen syntymisestä ja asioiden hyväksymisestä sellaisenaan kun ne ovat. Kuten kuinka olet täysin valmis ja täydellinen juuri tuollaisena kuin olet. Ehkä rikkoutunut, mutta se ei tee sinusta kuitenkaan heikkoa.
Kun sen oppii, on jo oikealla polulla ja pääsee pitkälle. Koska me kaikki olemme täällä opettelemassa hamaan loppuun saakka kuinka olla ihmisiä ja tulla toimeen itsensä sekä muiden kanssa.

Circle on kuitenkin ympyrä ja kertoo siitä, että kaikki kiertää kehää. Vaikka tekisit kaikkesi ja hyväksyisit asiat voi ympyrä viedä sinut takaisin alkupisteeseen. Mutta älä lannistu! Teit sen jo kerran, niin voit tehdä sen uudestaan, kokeneempana ja vahvempana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koko projekti oli kaikin puolin erittäin rankka, mutta myös äärimmäisen mahtava ja opettava. Ei pelkästään musiikillisessa mielessä, vaan myös itsetutkiskelunkin kannalta.
Olkaa kilttejä toisillenne ja erityisesti itsellenne.

Nauttikaa Ep:n matkasta kuten mekin teimme.”

Laulaja Jussi Matilainen

”Kuten tarinassakin, olemme luoneet itsemme uudelleen ja se tuntuu aivan mahtavalta.
Ep:n tarina päättyy kappaleeseen, mihin toimme jotain vanhaa silti kuulostaen uudelta itseltämme. Näin Ep:n nimen mukaisesti saimme ympyrän sulkeutumaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Kitaristi Toni Hinkkala

Luetuimmat

Uusimmat