White Empressin Paul Allenderin tapa käsitellä soitintaan vaihtelee Abbath-pelkistetystä Satyr-pelkistettyyn. Se, että musiikille keskeisiä elementtejä on pelkistetty, osoittaa vain hyvää makua. Toisaalta, siihen se hyvä maku tämän levyn kohdalla jääkin. White Empressin musiikki on aivan käsittämättömän teatraalista. Koskettimet tuovat jatkuvasti melodioiden ohella esiin erilaisia ulinoita ja korinoita, joiden funktiona on nostaa levyn draaman astetta entisestään. Kuorot ja hyvin voimakkaasti eläytyvä Mary Zimmer olisivat tehneet itsessään levystä jo tarpeeksi dramaattisen.

Yngwie Malmsteen sen kuitenkin sanoi: “How can less be more? It’s impossible. More is more.” Hyvä maku on paikallaan vain silloin, kun sitä kaivataan. Mahtipontisuuden ja romantiikan kulttuuri on kuitenkin synnyttänyt vastakulttuurin. 1990-luvulla se oli angstinen grunge-liike, ja nykyään taas sen selvin ilmentymä on juurevuuteen, ironiaan, luomuun ja DIY-henkeen nojaava hipster-kulttuuri. Vastapuolet ovat läsnä myös metallissa. Toisaalla ovat mahtipontiset yhtyeet, joihin myös White Empress lukeutuu, ja toisaalla taas juurevat, johon menevät esimerkiksi sludge ja black/thrash/death -traditionalismi. Toisen puolen kuuntelijat vihaavat lähes aina toista. Sekä tuoreen yhtyeen black metal -vaikutteet että liitokset Paul Allenderin edelliseen bändiin, Cradle of Filthiin, asettavat sille paikka paikoin kohtuuttomia odotuksia, koska moni tämän päivän puristeista on aloittanut 1990-luvun Cradle of Filthillä.

Vaikka White Empress onkin taustojensa ja toteutuksensa puolesta täydellinen maalitaulu internetin mielensäpahoittajille, seisoo se väkevästi omilla jaloillaan.”Rise of the Empress” ei ole yhtä raskas kuin Cradlen tuotanto keskimäärin, vaikka levyllä on myös jokunen blast beat. White Empress osoittaa modernin raskaamman metallin taipumusta ottaa vaikutteita usealta suunnalta, koska yhtyeen pakkaan kuuluu sinfonisuuden, gotiikan ja black metal -elementtien lisäksi myös merkittävästi doom- ja thrash-vaikutteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Rise of the Empress” on hyvä, mutta ei klassikko; se saa parhaimmillaan palaamaan kuuntelun pariin, mutta ei nosta karvoja pystyyn. Se päihittää nostalgian korokkeella seisovan Cradle of Filthin tuotannosta merkittävän osan joko paremmin hoidetulla teatraalisuudella tai vain yksinkertaisesti paremmilla kappaleilla.”Rise of the Empress” ei myöskään esittele innovaatioita vaan oivan paketin raskasta ja dramaattista goottimetallia. Jos esimerkiksi Cradle of Filthin,Dimmu Borgirin ja Septicfleshin uudempi tuotanto tai yhtyeet kuten Fleshgod Apocalypse tai Carach Angren viihtyvät walkmanissasi, kehotan kuuntelemaan tämänkin.

7½/10

Kappalelista:
1. Rise Of The Empress
2. The Congregation
3. A Prisoner Unleashed
4. Darkness Encroaching
5. Sven’s Tower
6. Erased And Rewritten
7. The Ecstatic And The Sorrow
8. Dethroned
9. Obsession With The Empress
10. Ours To Burn

https://www.facebook.com/WhiteEmpress

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Sebastian Laitila