Whitesnake – Made In Britain / The World Record

Kirjoittanut Juha Attola - 13.7.2013

Whitesnake lyö tiskiin jo toisen live-albumin lyhyen ajan sisään. Edeltäjä ”Made In Japan” saa nyt seuraajan ”Made In Britain – The World Record” albumin myötä, ja mikäpäs siinä, osoittihan yhtye jo tuolla edellisellä live-julkaisulla olevansa varsin vetreässä kunnossa.

Aivan kuten tuo aikaisempi Japanin livekin, myös tämä lähtee käyntiin kappaleella ”Best Years”. Kyllähän siinä vanhalla fanilla tietysti innostus kasvaa, kun Coverdale huutaa ”Here’s a song for ya!”. Yhtye on toden teolla kovassa iskussa ja se kuuluu heti avausraidassa; yllättävänkin raskaalla kädellä soitettu kappale toimii takuuvarmasti yleisön herättelijänä. Setti jatkuu tutulla meiningillä, ja seuraava kappale ”Give Me All Your Love” herättelee viimeistään porukan rokkaamaan täysillä. Yleensä olisin ihmetellyt kahta näinkin lähekkäin julkaistavaa live-pakettia, mutta tällä kertaa en sitä ihmettele, käärme on nimittäin järisyttävän kovassa iskussa vielä vanhoilla päivillään – tätä kyllä kelpaa kuunnella.

”Love Ain’t No Stranger”, ”Is This Love” ja ”Steal Your Heart Away” jatkavat mukavaa hittiparaatia, jossa homma pelittää joka osa-alueella. Coverdale on käsittämätön velho laulajana, harva hänen ikäisensä enää pystyy vetämään tällaisia kappaleita näin hyvin, kun ei useimmat häntä nuoremmatkaan sällit siihen pysty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä ennakkoversio ei kerro tarkempia tietoja siitä missä mikäkin kappale on nauhoitettu, mutta on hauska huomata, että yksi omista suosikki balladeistani ”Fare Thee Well” löytyy albumilta kaksi kertaa. Kieltämättä kyseessä on kyllä sen verran hieno kappale, ettei tuo kyllä haittaa ollenkaan. Toki kiekolta löytyy kovimpia Whitesnake-klassikoita tyyliin ”Fool For You Loving”, ”Here I Go Again”, ”Still Of The Night” ja yksi kovimpia hard rock-paloja ikinä, ”Slide It In”. Kuitenkin ehkä hieman yllättäen kovimmin tuntuu rokkaavan Deep Purple-laina ”Burn – Stormbringer” – tämä versio jos mikä nimittäin potkii.

Seuraavan kerran kun jälkikasvuni tulee kyselemään mitä on heavy rock, niin tiedän, että soitan vastaukseksi tämän version. Kuten edeltäjänsäkin, myös tämä live-levy on ehdoton hankinta kaikille heavy-, ja hard rockin ystäville. Whitesnake on todellakin jäätävän kovassa vedossa.

8/10

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

CD 1
1.Best Years
2.Give Me All Your Love
3.Love Ain’t No Stranger
4.Is This Love
5.Steal Your Heart Away
6.Forevermore
7.Love Will Set You Free
8.My Evil Ways
9.Fare Thee Well
10.Ain’t No Love In The Heart Of The City
11.Fool For Your Loving
12.Here I Go Again
13.Still Of The Night

CD 2
1.Bad Boys
2.Slide It In
3.Lay Down Your Love
4.Pistols At Dawn
5.Snake Dance
6.Can You Hear The Wind Blow
7.Fare Thee Well
8.One Of These Days
9.The Badger
10.Deeper The Love
11.Soldier Of Fortune
12.Burn / Stormbringer

http://whitesnake.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat