Whitesnake – Made In Japan

Kirjoittanut Juha Attola - 25.4.2013

70-luvun loppupuolella perustettu ja tässä välissä jo muutamankin tauon pitänyt Whitesnake julkaisee uuden live-lätyn ”Made In Japan”. Löytyyköhän maailmasta yhtään perinteistä heavy- tai hardrock-yhtyettä, jolla ei olisin live-levyä Japanista? Tämän Japanin liven julkaisijana toimii itseoikeutetusti Frontiers Records.

Homma lähtee käyntiin ”Best Years” -kappaleen myötä, ja ensimmäinen ajatus tietenkin on, että eiköhän ne parhaat vuodet ole tällä yhtyeellä jo takanapäin. No, ehkäpä onkin, mutta varsin reippaalla poljennolla yhtye kuitenkin keikkansa aloittaa. Varsin rouheasti möyrivät kitarat antavat kappaleelle sopivan raskaan soundin. Tietenkin kuuntelijan mielenkiinto kohdistuu kuitenkin siihen, miltä Coverdalen ääni kuulostaa tänä päivänä, ja täytyy sanoa, että itse ainakin yllätyin, kuinka pirteältä mies tällä kiekolla kuulostaa. ”Give Me All Your Love Tonight” toimii perusvarmasti ja on ehdottomasti yksi niistä kappaleista, joita yhtye ei voi jättää soittamatta.

Tutut kappaleet saavat jatkoa ”Love Ain’t No Stranger” -biisin myötä. Whitesnake osaa asiansa, joka on blues-pohjainen, perinteinen hard rock. Kappalelista ei suurempia yllätyksiä tarjoile vaan pitää sisällään varmoja käärmehittejä. Vanhan koulukunnan yhtyeiden tapaan setistä löytyy niin kitara- kuin rumpusoolokin. Näille yhtyeille se on toki ihan suotavaakin, jotta vokalisteilla on mahdollisuus vetää hieman henkeä. Coverdalellakin kuitenkin on mittarissa jo päälle 60 vuotta, joten mies saakoon lepohetkensä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikan päätöskolmikko on todellista raskaamman rockin juhlaa. ”Fool For Your Loving”, ”Here I Go Again” ja ”Still Of The Night” ovat kaikki kappaleita, jotka on tullut kuultua jo niin lukuisia kertoja, ettei sitä lukua uskalla edes arvailla, mutta joka kerta ne toimivat yhtä hyvin, niin myös nyt.

”Made In Japan” pitää sisällään myös toisen levyn, jolla kuullaan akustisia sekä soundcheck- versioita yhtyeen kappaleista. Yleensä tämäntyyliset bonuskiekot ovat täysin turhanpäiväisiä, mutta tässä tapauksessa kuullaan yllättävän viihdyttävää materiaalia. Soundcheck-versiot ovat ihan mielenkiintoisia vetoja, ja varsinkin akustiset kappaleet toimivat erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan ”Made In Japan” on viihdyttävä paketti eikä mikään turhanpäiväinen live-julkaisu. Tämä albumi osoittaa, että valkokäärme on elossa ja voi varsin hyvin.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

CD 1
1.Best Years
2.Give Me All Your Love Tonight
3.Love Ain’t No Stranger
4.Is This Love
5.Steal Your Heart Away
6.Forevermore
7.Six String Showdown
8.Love Will Set You Free
9.Drum Solo
10.Fool For Your Loving
11.Here I Go Again
12.Still Of The Night

CD 2 (Sound check)
1.Love Will Set You Free
2.Steal Your Heart Away
3.Fare Thee Well (Acoustic)
4.One Of These Days (Acoustic)
5.Lay Down Your Love
6.Evil Ways
7.Good To Be Bad (Acoustic)
8.Tell Me How (Acoustic)

http://whitesnake.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat