Whitesnake polkaisi käyntiin jäähyväiskiertueensa Dublinista: keikan settilista sekä fanien kuvaamia videoita tarjolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.5.2022

Suomeen kesäkuussa saapuva Whitesnake soitti tiistaina 10. päivä toukokuuta jäähyväiskiertueensa ensimmäisen keikan esiintymällä Dublinin 3 Arenalla.

Bändin nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat perustaja ja laulaja David Coverdale, rumpali Tommy Aldridge, kitaristit Reb Beach ja Joel Hoekstra, kosketinsoittaja Michele Luppi, multi-instrumentalisti Dino Jelusick sekä basisti Tanya O’Callaghan. Dublinin keikka oli ensimmäinen basisti Tanya O’Callaghanille, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 2021 ja josta tuli ensimmäinen naisjäsen yhtyeen historiassa.

Kaupallinen yhteistyö

Festariennakko: Five Finger Death Punchin ja In Flamesin tähdittämä Sauna Open Air juhlitaan viikonloppuna Tampereella →

Yhtye avasi keikkasettinsä ”Bad Boys/Children of the Night” -kappaleella, joka yhdistää kaksi kappaletta vuoden 1987 bändin nimikkoalbumilta. Sieltä Whitesnake siirtyi vuoden 1984 ”Slide It In” -albumin nimikkokappaleeseen, jota seurasi tehoballadi ”Love Ain’t No Stranger”.

Muita kohokohtia olivat hitit, kuten ”Is This Love”, ”Still of the Night” ja ”Here I Go Again”. Yhtyeen settilista keikalla oli kokonaisuudessaan seuraava:

  1. Bad Boys / Children of the Night
  2. Slide It In
  3. Love Ain’t No Stranger
  4. Hey You (You Make Me Rock)
  5. Slow an’ Easy
  6. Ain’t No Love in the Heart of the City
  7. Fool for Your Loving
  8. Trouble Is Your Middle Name
  9. Crying in the Rain
  10. Is This Love
  11. Give Me All Your Love
  12. Here I Go Again
  13. Still of the Night
  14. Take Me With You

Voit katsoa fanien kuvaamia videoita kiertueen avauskeikalta tästä: