Whorion – Fall Of Atlas

Kirjoittanut Juha Attola - 27.12.2013

Whorion puskee pihalle debyytti-ep:n. ”Fall Of Atlas”-nimestä voi jo olettaa, että ainakin jollain tapaa mahtipontista menoa on luvassa, mistään sankarihevitiluttelusta ei kuitenkaan ole kyse. Kyllä tässä on ihan ehtaa turpaanlyöntiä luvassa.

Ep lähtee käyntiin ”The Great Mass Suicide” nimisen kappaleen myötä. Kappaleessa yhdistyy melodinen death metal ja modernimpi deathcore. Vaikka deathcore ehkä monille onkin tänäpäivänä kirosana, niin ei pidä huolestua, Whorion nimittäin hoitelee hommansa varsin tyylikkäästi. Mahtipontisia melodioita ja kellontarkkaa soittamista, kyllähän tämä toimii oikein hienosti. ”Vortex Of The Dead” jatkaa reippaalla junttaamisella, eikä taso pääse tälläkään kappaleella laskemaan. Ehkäpä kuitenkin vokaaleihin voisi toivoa hieman enemmän monipuolisuutta, vaikka ne ihan näppärästi toimivat näinkin.

Tacit Waves Of Gravitational Singularity” toimittaa intron virkaa viimeiselle kappaleelle, joka on ep:n nimikkoraita. Jos ei muuten, niin jo pelkästään tämän kappaleen takia kannattaa tsekata tämä yhtye. Vahvalla kitaroinnilla eteenpäin puskeva kappale on erittäin vahva näyttö siitä, että tältä yhtyeeltä on lupa odottaa jatkossa erittäin kovatasoista materiaalia. Pääosin kappale on raskasta ja jyräävää metallia, mutta hetkittäin löytyy myös hieman nopeampikin vaihde ja silloin mennäänkin jo todella kovaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Whorion on ehdottomasti yksi niistä yhtyeistä, joita kannattaa tulevaisuudessa seurata. Pientä hiomista toki vielä löytyy, jotta se viimeinen kuolettava isku tulisi kappaleisiin mukaan, mutta kyseessä on kuitenkin hieno pelinavaus. Ainakin minä jään odottamaan lisää tämän yhtyeen musiikkia, sillä tästä jo kuulee että vieläkin kovempaan materiaaliin riittää rahkeita.

7/10

Kappalelista:

1.The Great Mass Suicide
2.Vortex Of The Dead
3.Tacit Waves Of Gravitational Singularity
4.Fall Of Atlas

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/pages/Whorion/329446623845578

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat