Widescreen Mode – Fallen From The Sky albumin esittely 3/9

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.11.2011

Kotimainen rokkia ja metallia keskenään yhdistelevä Widescreen Mode julkaisee uuden ”Fallen From The Sky” nimeä kantavan albuminsa joulukuun 7. päivä. Kaaoszine tarjoaa albumilta tästä päivästä alkaen joka päivä yhden kappaleen sekä pienen selityksen kappaleeseen liittyen. Lue lisää nähdäksesi mistä albumin kolmas kappale ”Sleepwalking” oikein kertoo sekä kuunnellaksesi kappale kokonaisuudessaan.

”Sleepwalking”:

Ennakkokuuntelu on päättynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rumpali Janne Aaltosen kertomus kappaleesta:

”Sleepwalking lähti kehittymään kertosäkeen kitarariffistä. Jonkinmoinen demo biisistä oli olemassa jo keväällä 2010. Suurin osa lopulliseen versioon päätyneistä kitaraosista, melodioista ja sovituksista syntyi kuitenkin vasta vuotta myöhemmin, kun biisiä työstettiin uudelleen isolla kädellä.

Kappale edustaa levyn tunnelmallisempia paloja ja on temmoltaan keskiraskas. Singlevalintaa pähkäiltäessä monen mielestä tämä oli yksi varteenotettavimpia kandidaatteja. Kyseessä on selkeä ja tunteita nostattava veto, josta saa kiinni jo ensimmäisellä kuuntelulla, mutta se ei toisaalta myöskään kulu puhki aivan hetkessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lyriikoissa kerrotaan vuosia kestävästä unissakävelystä. Alunperin biisiä kirjoitettaessa mielessä oli lähinnä työelämän oravanpyörähelvetti. Myöhemmin sanoituksiin tuli mukaan sävyjä myös monista muista elämäntilanteista, joissa ihminen ei näe mitä hänelle itselleen on tapahtunut tai tapahtumassa.”.