Wigwamia juhlistetaan syksyn konserttisalikiertueella

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.6.2018

Vuonna 1968 Helsingissä perustettu Wigwam oli yksi suomalaisen rockin merkittävimmistä yhtyeistä 1970-luvulla. Wigwam niitti mainetta aikanaan myös ulkomailla ja yhtye on säilyttharränyt kulttimaineensa ja suosionsa aina tähän päivään asti. Monimutkaisesta ja kunnianhimoisesta progressiivisesta rockista ja myöhemmin yksinkertaisemmasta taiderockista tunnetun yhtyeen jäsenet kasaavat rivejään uudelleen ja esiintyvät syksyllä 2018 Wigwam Experience –nimeä kantavalla 50-vuotisjuhlakiertueella Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Wigwam Experience-juhlakonserttien kookoonpano koostuu Wigwamin entisistä jäsenistä, kuten Jukka Gustavson, Rekku Rechardt, Esa Kotilainen, Pave Maijanen ja Jan Noponen. Syys-lokakuussa järjestettävällä juhlakiertueella esiintyy myös vierailevia Wigwam-taustan jakavia huippumuusikoita, kuten Pedro Hietanen ja Mikko Rintanen. Lisää vierailijoita julkaistaan vielä lähempänä konsertteja.

Wigwam Experience -juhlakiertueella esiintyvistä artisteista pisin Wigwam-historia löytyy kosketinsoittaja Jukka Gustavsonilta. Gustavson oli mukana jo yhtyeen vuonna 1969 julkaistulla ”Hard N’ Horny” -esikoislevyllä, jonka A-puolelta löytyvät kappaleet ovat pääosin lähtöisin hänen kynästään. Esikoisalbumin ensimmäinen painos muistetaan myös yhtyeen käsin piirtämistä pahvisista kansista. Samoihin aikoihin julkaistiin myös single ”Luulosairas”, joka on edelleen yksi Wigwamin tunnetuimmista kappaleista ja niin ikään Jukka Gustavsonin säveltämä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Pekka ”Rekku” Rechardt puolestaan esiintyi Wigwamin kanssa ensimmäisen kerran vuonna 1973, ja samana vuonna hänet kiinnitettiin vakituiseksi kitaristiksi bändiin. Yhtye työsti tällöin neljättä levyään ”Being”, joka julkaistiin vuonna 1974. Saman vuoden huhtikuussa ennen Englannin kiertuetta Jukka Gustavson ja basisti Pekka Pohjola ilmoittivat jättävänsä yhtyeen, joka johti Wigwamin hetkelliseen hajoamiseen.

Yhtye kokosi itsensä kuitenkin pian uudelleen, ja vielä samana vuonna uudeksi basistiksi kiinnitettiin Måns Groundstroem ja koskettimiin vierailevaksi jäseneksi niin ikään tulevalla Wigwam Experience -juhlakiertueella esiintyvä Esa Kotilainen. Tammikuussa 1975 yhtye matkusti Tukholmaan nauhoittamaan ”Nuclear Nightclub” -levyä, josta tuli yhtyeen kaikkien aikojen suurin kaupallinen menestys ja ainoa kultalevy. ”Nuclear Nightclub” on myös voittanut Yleisradion äänestyksen kaikkien aikojen merkittävimpänä suomalaislevynä ja Soundi-lehden kriitikoiden äänestyksessä levy sijoittui kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi suomalaiseksi levyksi. Menestysalbumin tuottajana toimi ensikertalainen Pave Maijanen, ja hän on myös itseoikeutetusti mukana tulevan syksyn juhlakonserteissa.

Yhtyeen toinen aikakausi päättyi vuonna 1979 ja seuraavana vuonna 1980 yhtyeen perustajajäsen ja rumpali Ronnie Österberg menehtyi, joka johti yhtyeen jäsenet vuosiksi erilleen toisistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Wigwam teki paluun vuoden 1991 Provinssirockissa, jolloin rumpujen taakse asettui Jan Noponen ja koskettimiin Pedro Hietasen tilalle Mikko Rintanen. Tällä kokoonpanolla julkaistiin myös vuonna 1993 ”Light Ages” albumi, jota on verrattu yhtyeen 1970-luvun tuotantoon. Noponen toimii Wigwam Experience -kiertueella rumpalina, ja myös Hietanen ja Rintanen vierailevat konserteissa.

Wigwam Experience 50-vuotisjuhlakiertueella pääset eläytymään Wigwamin ainutlaatuiseen historiaan ja musiikkiin ennenäkemättömällä tavalla. Liput tulevat myyntiin perjantaina 22. kesäkuuta klo 9:00 Lippupisteessä.

Konserttikiertueen tuottavat yhteistyössä No Fear Agency & Promotion Oy ja Alt Agency & Management. Helsingin konsertti on osa Kulttuuritalon 60-vuotisjuhlaohjelmaa ja se järjestetään yhteistyössä Helsingin Kulttuuritalon kanssa. Turun konsertti tuotetaan yhteistyössä Sunborn Liven kanssa.

WIGWAM EXPERIENCE + VERY SPECIAL GUESTS

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Kulttuuritalo, Helsinki
Sturenkatu 4
Perjantai 28.9.2018 klo 19:00
Ovet auki klo 18:00
Konsertin kesto on noin kaksi ja puoli tuntia (väliaika)
Sallittu kaiken ikäisille
Liput 29,50 – 43,50 €/kpl
https://www.facebook.com/events/186336712085186/

Tampere-talo, Tampere
Yliopistonkatu 55
Lauantai 29.9.2018 klo 19:00
Ovet auki klo 18:00
Konsertin kesto on noin kaksi ja puoli tuntia (väliaika)
Sallittu kaiken ikäisille
Liput 29,50 – 41,50 €/kpl
https://www.facebook.com/events/639506779728873/

Logomo, Turku
Köydenpunojankatu 14
Lauantaina 6.10.2018 klo 19:00
Ovet auki klo 18:00
Konsertin kesto on noin kaksi ja puoli tuntia (väliaika)
Sallittu kaiken ikäisille.
Liput 29,50 – 39,50 €/kpl

https://www.facebook.com/events/351898921881564/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

LIPUT:
https://www.lippu.fi/Lippuja.html?doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&language=fi&erid=2223723