Aloitan poikkeuksellisen suurilla kehuilla, joiden kanssa olen yleensä melko säästeliäs. Ville Vesalaisen soolo Willie and the Goodsouls on Tom Pettylle vähän sama kuin The Gaslight Anthem Bruce Springsteenille. Löytyy tästä muitakin vaikutteita, merkittävimpinä Dire Straits, Neil Young sekä Bob Dylan. Harvoin odottaa itselle tuntemattoman levy-yhtiön itselle tuntemattoman artistin, joka on lähtöisin itselle tuntemattomasta bändistä, tuottavan mitään suuria yllätyksiä, mutta Vesalaisen folk rock yksinkertaisesti toimii.

Suppeahkoon tyyliin sitoutumisessa on kaksi ongelmaa: markkinat jäävät kovin pieniksi ja tuotoksen on periaatteessa voitettava suuri osa vastaavista, aikaisemmin tehdyistä. Levyä kehtaa onneksi esitellä sanoilla ”kyllä me täällä Härmässäkin osataan”. Willie and the Goodsoulsin soitinkokoelma pitää rock-soitinten lisäksi sisällään muun muassa viuluja, pianoa ja urkuja. Näitä käytetään hyvällä maulla, mikä ei ole suinkaan itsestäänselvyys. Hyvän maun kaverina on myös Vesalaisen erinomainen draamantaju, jota ilman julkaisu olisi jäänyt keskinkertaiseksi.

Omaan tyyliini ei kuulu taputtaa luovan työn tekijää selkään vaan sitoa julkaisu kokonaisuuteen. Kokonaisuutena en pidä tietyn genren musiikkia, vaan kaikkia genrejä. Sen vuoksi takavasemmalta tullut pienen profiilin julkaisu, joka onnistuu yllättämään positiivisesti, tuo hyvän mielen. On ”Fortunate Sonilla” myös heikot hetkensä, mutta ne hyvät ovat todella hyviä.

7½/10

Kappalelista:
1. Intro Dream
2. Last Stop
3. Always and Endless
4. Good Days
5. Walls in our Hearts
6. Stuff
7. Playing in a Band
8. In the Wind
9. Earthstaggered
10. Better Newer Bigger
11. I Don’t Believe in Misery