Wintersun kerää Patreon-sivullaan lahjoituksia uutta ulkohuussia varten

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 7.6.2020

Kovan luokan kotimaisiin metallivaikuttajiin lukeutuva Wintersun on jälleen lykännyt seuraavan albuminsa äänittämistä uuden rakennusprojektin vuoksi. Sauna, kesämökki ja poreallas ovat jo valmiita äänityksiä varten, mutta yhtyeen nokkamies Jari Mäenpää teki hälyttävän havainnon käydessään tarkastamassa miljöötä, jossa äänitykset on tarkoitus suorittaa. Poltellessaan kuubalaisia sikareita äänityksiin soveltuvassa porealtaassa Mäenpää tunsi luonnon kutsuvan ja myyrän kurkkaavan, joten hän pinkaisi vauhdilla helpottamaan oloaan läheiseen ulkohuussiin. Varsinainen tragedia alkoi kesken toimituksen, kun Mäenpään mylvähtäessä tuskasta hän huomasi, että tuli päästäneeksi suustaan alun seuraavalle mestariteokselle. Sydän innosta sykkien hän alkoi tavailla elämänsä melodiaa ulkohuussissa. Saatuaan sen valmiiksi hän kuitenkin järkyttyi: ulkohuussissa ei ollut mitään, millä melodian voisi äänittää. Tästä tuohtuneena hän tyhjensi itsensä raivolla ennätysajassa, ja juoksi puhelimelleen – mutta turhaan. Melodia oli jo unohtunut.

Mäenpää ei kuitenkaan luovuta vähällä, vaan on jo pannut vireille projektin, jolla vastaavat vastoinkäymiset ehkäistäisiin. Wintersun on nimittäin aloittanut Patreon-sivullaan keräyksen uuden ulkohuussin rakentamista varten. Ulkohuussi tulisi olemaan noin 20 neliömetrin kokoinen ja se sisältäisi pienimuotoisen äänitystilan, hyvät kaiuttimet, kymmenen paria kuulokkeita, styroksisen WC-istuimen jokaiselle bändin jäsenelle sekä instrumentin ja telineen jokaisen istuimen vierelle. Lisäksi ulkohuussiin palkattaisiin jo aikaisemmassa huussissa asunut vessatonttu, joka avustaisi äänitysten kanssa ja operoisi WC-paperia tiukan äänitystilanteen yllättäessä. Näin varmistetaan, ettei yksikään idea mene hukkaan ja seuraava Wintersun-albumi lunastaa täyden potentiaalinsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Winterunin Patreonissa on tarjolla kolme eri hintaista jäsenyyttä: 10 euron jäsenyydellä saa pääsyn suoraan lähetykseen ulkohuussin rakennusvaiheessa sekä yhtyeen nimmaroiman WC-paperipalan. 50 eurolla saa edellä mainittujen lisäksi Wintersunin logolla varustetun WC-istuimen sekä lukuoikeuden Jari Mäenpään WC-päiväkirjaan. 100 euron jäsenyys sisältää – kirsikkana kakun päällä – yhden ohjatun käyttökerran uuteen ulkohuussiin. Wintersun toivoo mahdollisimman monen osallistuvan keräykseen yhteisen hyvän vuoksi, ja muistuttaa, että tämä tehdään fanien vuoksi.

Teksti on osa Kaaoszinen Sunnuntaisatiirit-sarjaa. Kyseessä ei ole oikea uutinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat