Wire marraskuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 3.6.2013

WireUuden aallon, post-punkin ja monimuotoisen vaihtoehtomusiikin pioneeriyhtye Wire saapuu viimeinkin Suomeen. Lähes 40-vuotisen uran luonut ja juuri ylistetyn uutuusalbumin julkaissut brittinelikko esiintyy Tavastialla torstaina 7. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 5. kesäkuuta.

Vuonna 1976 Lontoossa perustettu Wire muistetaan parhaiten kolmesta ensimmäistä levystään ”Pink Flag” (1977), ”Chairs Missing” (1978) ja ”154” (1979), jotka kaikki kuuluvat post-punkin keskeisiin teoksiin. Suosionsa jatkuvasta kasvamisesta huolimatta bändi kuitenkin lopetti toimintansa jo vuonna 1980.

Wiren ensimmäinen paluu tapahtui 80-luvun puolivälissä, jolloin bändi haki punkiinsa vaikutteita jopa tanssimusiikista. Yhtyeen menestys nousikin aikaisempaa suuremmalle tasolle, mutta 90-luvun alkuun päättynyttä aikakautta pidetään nykyisin Wiren uran heikoimpana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wiren kolmas tuleminen käynnistyi vuonna 1999, jonka jälkeen Wireltä on ilmestynyt neljä arvostelumenestyslevyä. Bändin viimeisin pitkäsoitto on maaliskuussa ilmestynyt, järjestyksessään jo 13. studioalbumi, ”Change Becomes Us”. Levy perustuu 80-luvun alun demoille, jotka yhtye päivitti nykypäivään. ”Change Become Us” onkin nimetty Wiren kadonneeksi neljänneksi post-punk -albumiksi.

Yhtyeen vaikutus vaihtoehtoiseen musiikin tekemiseen on kuulunut vahvana läpi vuosikymmenien; lukuisat bändit Minor Threatista Minutemeniin, Sonic Youthista R.E.M.:iin ja Blurista Yeah Yeah Yeahsiin ovat julkisesti tunnustaneet velkansa Wiren omaleimaiseen ilmaisuun.

KEIKKA:
To 7.11.2013 Helsinki, Tavastia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
alk. 26,50 €, K-18
Lipunmyynti alkaa ke 5.6.2013 klo 9.00

Luetuimmat

Uusimmat