Within Temptation joulukuussa Helsinkiin

Sinfonisen ja tummasävyisen metallin mestari Within Temptation saapuu konsertoimaan Helsinkiin joulukuussa. Vastikään ykkössijoja kahmineen ”The Unforgiving”-albumin julkaissut hollantilaisyhtye esiintyy The Circuksessa lauantaina 10. joulukuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 23. toukokuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä.

Within Temptationin maaliskuussa julkaistu ”The Unforgiving” on kostaja-zombieista kertova konseptialbumi, joka kietoo yhteen bändille varta vasten luodun sarjakuvan ja yhtyeen musiikin. Kaikista levyltä julkaistavista singleistä on tehty lyhytelokuvat, jotka ovat myös mukana albumin erikoispainoksessa. ”The Unforgiving” nousi heti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian iTunesin rock-listojen ykkösijalle ja ylsi kärkeen myös mm. Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Hollannissa sekä myös meillä Suomessa.

Vuonna 1996 perustetun Within Temptationin albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 2,8 miljoonaa kappaletta. Kitaristi Robert Westerholtin ja laulaja Sharon den Adelin perustama yhtye tunnetaan mm. hiteistään ”What Have You Done”, ”Stand My Ground”, ”All I Need” sekä ”Frozen”.

KEIKKA:
La 10.12.2011 Helsinki, The Circus
Ovet klo 21, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin ma 23.5.2011 klo 9
45 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Kommentoi julkaisua