Wolfheart soittaa kevään ainoat klubikeikat Vaasassa ja Helsingissä uuden albuminsa tiimoilta toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.3.2020

Wolfheart julkaisee viidennen albuminsa ”Wolves of Karelia” 10.4.2020. Harvakseltaan kotimaassa keikkaileva winter metal -yhtye nähdään keväällä Suomessa vain kahdesti: lauantaina 2.5. Vaasan WsArenalla ja 9.5. Helsingin On The Rocksissa. Liput Vaasan-keikalle Studioticketistä hintaan 16e, ovelta 20e.

Vuonna 2012 Before The Dawn, Black Sun Aeon, Dawn Of Solace ja RoutaSielu saivat jäädä, kun suomalaisen metallin monitoimimies Tuomas Saukkonen ilmoitti keskittyvänsä vain ja ainoastaan Wolfheartiin. Jo ensimmäinen albumi ”Winterbown” keräsi runsaasti kehuja vuonna 2013, ja sittemmin yhtyeen julkaisemat albumit ”Shadow World” ja ”Tyhjyys” ovat vieneet musiikkia entistä dramaattisempaan ja elokuvamaisempaan suuntaan. Kansainväliseksi menestykseksi noussut neljäs albumi ”Constellation of the Black Light” ilmestyi syyskuussa 2018 Napalm Recordsin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huhtikuussa 2020 julkaistavalla ”Wolves of Karelia” -albumilla Wolfheart soi jylhempänä kuin koskaan. Katso video albumin ensimmäisestä singlestä nimeltä ”Ashes” tästä:

Wolfheart @ WSArena 2.5.2020:
FB-event: https://www.facebook.com/events/2808826602531070/
Liput myynnissä 16/20: Studioticket

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wolfheart @ On The Rocks 9.5.2020:
FB-event: https://www.facebook.com/events/210952453615773/
Liput myynnissä 21/22€: https://www.tiketti.fi/tapahtuma/69037

Luetuimmat

Uusimmat