Promokuva: Sami Vaittinen

Womack julkaisee toukokuussa kolmannen studioalbuminsa – ”Spittin´ Teeth” -single julkaistu tänään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.4.2022

Spittin´ Teeth” on toinen single Womack-yhtyeen tulevalta kolmosalbumilta ”Songs Of Downfall & Deliverance”. Single edustaa soinniltaan albumin raskaampaa laitaa ja käsittelee sanoituksessaan suomalaista sielunmaisemaa ja peräänantamattomuutta.

Kyseistä aihetta on toki ruodittu tuhansia kertoja, mutta onhan siinä jotain ehtymättömän runollista, kun märälle katolle kiivetään ilman valjaita, vaikka sieltä on laskeuduttu jo kolmeen kertaan pää edellä, pohdiskelee kappaleen sanoituksen sorvannut Henrik Haarlo, joka tunnustautuu kyseisen elämänkatsomuksen suureksi ihailijaksi.

Suomalainen päätti aikoinaan naputella ensimmäisen laavunsa juuri tuohon nimenomaiseen kamalaan paikkaan, jossa lunta piiskaa vaakasuoraan suuren osan kesästäkin. Saman aatoksen mukaisesti hän kieltäytyy ehdottomasti menemästä lääkäriin, vaikka hampaat tippuvat suusta painaen töitä, vaikka pää kainalossa, jos joku erehtyykään epäilemään, että mahtaakohan tuosta tulla mitään…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samalla kunniakkaalla periaatteella toimii vuodesta toiseen myös Womack-yhtye, joka kieltäytyy luovuttamasta ja paiskaa eteen kappaleen, joka vakuuttaa kaiken olevan ihan kunnossa, ja että ”ihan kohta tästä taas noustaan”.

”Womack III – Songs Of Downfall & Deliverance” on Womackin kolmas albumi, ja se julkaistaan 20. toukokuuta Inverse Recordsin toimesta.

Kokoonpano:
Henrik Haarlo – laulu
Janne Hartikainen – kitarat
Albert Myllykangas – basso
Jani Blomerus – rummut & perkussiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/WomackForssa
https://www.instagram.com/WomackBand
http://www.youtube.com/WMCKofficial
https://womack.bandcamp.com

Luetuimmat

Uusimmat