Yksi kiistellyimpiä tapoja aloittaa levyarvostelu on täräyttää heti kärkeen fakta, että arvosteltava yhtye on kriitikolle entuudestaan täysin tuntematon. Joidenkin mielestä se kertoo kriitikon ammattitaidottomuudesta, toisten (mukaan lukien itseni) mielestä se kertoo lähinnä lähestymistavasta kyseiseen levyyn: vertailukohtia aiempiin tuotoksiin ei ole. Wrathagen tapauksessa kyseessä on kuitenkin muutamien demo- ja EP-tuotosten jälkeen vasta yhtyeen ensimmäinen albumi, joten sinällään mikään ihme se ei ole, etten aiemmin ole yhtyeeseen törmännyt.

Kun katsoo yhtyeen kokoonpanoa, voi todeta, ettei tässä ihan ensimmäistä kertaa olla täyspitkää studiossa vääntämässä. Rumpalina yhtyeessä on muun muassa Kalmahin kannuttaja Janne Kusmin ja koskettimissa vaikuttaa Catamenian ex-kiipparisti Tero Nevala.

Yhtye kertoo saatekirjeessään Wrathagen olevan tyyliltään extreme metallia, ja muun muassa Emperor ilmoitetaan vaikuttajaksi. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö etenkin teknisempi ja death metal-pohjaisempi Emperor kuuluisi Wrathagen debyytiltä välillä hyvinkin vahvasti läpi. Koska karsastan hyvin pitkälle genremääritelmää ”extreme metal”, käyttäisinkin Wrathagen kohdalla mieluummin määritelmää tekninen black/death metal.

”Discipline” kuulostaa auttamalta liian debyytiltä, sillä levy on kaoottinen ja hajanainen sommitelma. Välillä jutun juonesta on hyvin vaikea saada kiinni. Joskus juuri Wrathagen tyylisiä uudehkoja yhtyeitä kuunnellessa tulee väkisin mieleen, että yhtyeet yrittävät erottua muiden yhtyeiden joukosta käyttämällä tuotoksissaan mahdollisimman paljon kaikkea. Wrathagen kohdalla on sama ongelma kuin useamman muunkin yhtyeen kohdalla, joskus vähemmän on enemmän. Kappaleista ei tahdo jäädä mieleen muuta kuin hajanaisia hetkiä, ja mikä vielä pahempaa, Wrathagen tapauksessa ainoa mieleen jäävä kappale on samalla albumin heikoin lenkki.

Levyn neljäs kappale ”Walking to Death” käynnistyy suomeksi hoetulla ”vasen, kaks, kol, nel” -hokemalla, jota käytetään uudestaan kappaleen loppuvaiheessa. Vaikka kappale on varmasti ihan vakavissaan tehty, niin itselleni noista marssikohdista tulee lähinnä mieleen Vintiöiden ”yks, kaks, koli, neli” -sketsi, ja jokainen varmasti voi ihan itse päätellä, kuinka hyvin moinen sopii synkemmän puoleiseen metallimusiikkiin. Ei toimi, ei ainakaan näihin korviin. Pienenä vertailukohtana – kun tätä nyt on Emperoriin verrattu – niin miltäpä kuulostaisi vaikkapa ”Anthems to the Welkin at Dusk” kokonaisuutena, jos siihen kappaleiden ”Thus Spake the Nightspirit” ja ”Ensorcelled by Khaos” väliin Kummelista tutut Speedy ja Saku vetäisivät oman ”Tuomiopäivä”-julistuksensa? No, ihan niin paha floppi ei Wrathagen ”Walking to Death” ole, mutta silti suomenkieliset kohdat kuulostavat liikaa huumorilta – tosin sellaiselta huumorilta, joka ei naurata.

Levystä jää käteen auttamatta liian hajanainen kokonaisuus. ”Discipline” kyllä kuulostaa siinä mielessä ihan kelpo levyltä, että se on ammattimaisesti tehty ja soitto- sekä sävellystaitoa levylle on löytynyt ihan riittävissä määrin, mutta tarttumispintaa se tarjoilee kuuntelijalle aivan liian vähän. Jos levyn mieleenpainuvimmat kappaleet ovat sen huonoin kappale sekä viimeisenä kuultava Morbid Angel -cover ”Dawn of the Angry”, niin pakko on ehdottaa yhtyeelle hiukan yksinkertaisempaa lähestymistapaa seuraaville tuotoksille, jotta jatkossa levyiltä saisi nostettua esiin todellisia huippukohtia. Potentiaalia yhtyeestä kyllä löytyy, mutta kuten sanoin, joskus vähemmän voi olla enemmän.

5/10

Kappalelista:
01. Dark Matter
02. Born Girt for War
03. Of the Great Chief
04. Walking to Death
05. Unslaved
06. Distortion
07. Reptilian
08. Sadicum
09. The Crawlspace
10. Dawn of the Angry (Morbid Angel-cover)

Wrathage facebookissa

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy