X-miehet Lemiltä – Stam1na Helsingin jäähallissa

Kotimainen, vuonna 1996 perustettu lemiläinen metalliyhtye Stam1na saapui Helsingin jäähallille yhdessä Diablon, tanskalaisen Dear Motherin ja ruotsalaisen Corrodedin kanssa.

Saapuessani toiselta paikkakunnalta olivat ulkomaan aktit jo huitaisseet settinsä, ja oli aika odotella kotimaista Diabloa. Lapsuuteni värittäneen yhtyeen näkemistä onkin saanut odotella, sillä bändi ei ole koskaan osunut kohdalle. Nyt osui ja lujaa. Tai niin ainakin odotin.

Välittömästi keikan alussa huomasin, että yhtyeen livesaundit olivat aivan onnettomat. Ukot veivasivat itsevarmasti kuin Metallica, mutta itse rokkimäiske jätti janon, jota piti käydä taltuttamassa anniskelualueella.

Setti oli räätälöity oikeinkin jämäkästi, ja siltä löytyi kappaleita jokaiselle. Suorastaan kismitti, että kitaroiden munattomuus pilasi lapsuudestani tutut biisit, joista ikonisinta puristusta ”Read My Scars” ei edes soitettu. Olen viime vuosina pohdiskellut, onko kyseessä vahvistimien vaihtuminen digitaalisiin, vai miksi saundiongelmaan törmää useammin kuin haluaisi myöntää. Ja vieläpä siten, ettei kyseessä ole mikään audiohifistelijän pilkunviilaus. Joku herrasmies vieressäni totesi itselleen: ”Nyt on huonot saundit!”

Stam1na hioi esityksensä lähtövalmiuteen ”Novus Ordo Mundin” päätöskappaleella. Ja kun rumpali Teppo Velin hyppäsi pienen kömmähdyksen jälkeen kiinni rytmiin, oli se menoa. – Olenko ainoa, joka ei oikein jaksa välittää biisistä, vaikka puitteet ovat ihan kunnossa? Vähän turhan paljon tulee aina mieleen ”Paha arkkitehti” ja sen iloisempi kaksonen. ”Sirkkeli” on siis hyvä arkkitehti.

Keikka suorastaan pursui uuden, kymmenennen studioalbumin materiaalia ja oli odotettavissa, että myös muutama vanhempikin kappale saisi jalansijaa. Jostain syystä juuri ne kappaleet loistivat, vaikka pidänkin uusinta tuotosta ihan kelpona tekeleenä. ”Merestä maalle” toi suorastaan kylmiä väreitä.

Uutukaisen, ”X”-albumin biisejä esitettiin ihan mukavasti. ”Blivetin” rytmikkäästi Meshuggahin lailla lätkivä riffi sai enemmän tilaa haltuun hallissa kuin levyllä. ”Utopia” kaikkine lauluharmonioineen oli täydellinen nappisuoritus. Tyylillisesti kappaleet osuivat eniten omaan makuuni tulevaisuuttakin ajatellen, kun nuoruuden energia ja nopeus haihtuvat bändistäkin pois. Lisääkin saa tehdä.

Vanhuus oli nyt vielä kuitenkin kaukana, ja Stam1na jaksoi pitää virettä yllä läpi keikan. Nyt vain tuntui siltä, että paukkuja säästeltiin viikonlopulle. Loppuvuoden kiertueen isoin ja lesoin keikka osoittautui kuulemma kuitenkin pienoiseksi alisuoritukseksi. Ilta humahti ohi aivan liian nopeasti, ja bändi vaikutti siltä, että ”soitetaan tämä nyt alta pois ja lähdetään Radio Rock -risteilylle”.

Laulaja Antti Hyyrysen alati paremmaksi kehittyvä lauluääni oli illan kruunu. Hyyrysellä pysyy sora kurkussa toisin kuin monella vanhemmallakin kollegallaan, mutta myös kauniimmat lauluosuudet tuntuvat kirkastuvan vuosi vuodelta. Laulaja on todella imenyt itseensä Devin Townsendin ominaisuudet ja kulkee suurmiehen viitoittamalla polulla jälkeen jäämättä.

Lauluapua ”Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen” -biisiin saatiin naiskuoron lisäksi Stoned Statues -yhtyeestä, ja voi pojat. Olin vähän empivä, sillä en tykkää lainkaan Stoned Statuesista. Jennan kailottava ääni toi kappaleeseen kuitenkin juuri niitä sävyjä, joita ”Taival”-levyn kappaleisiin kuuluu. ”Taival” on kuin sysimetsän polku, joka avautuu sitä mukaa, kun rataa juoksee.

Tanssiminen on muuten, hitto, nykyään vaarallista. Loukkasin jalkani jo setin ensimmäisen puoliskon aikana. Seuraava päivä menikin sitten linkatessa ja voin kertoa, että liikkuminen on aika jäätävän hidasta venähtäneellä jalalla. Mustelmaa se puskee edelleen, mutta kipu on jo voitettu.