”X.X.X.” on rock-albumi kuuden vokalistin voimin – arviossa Radioactiven viides pitkäsoitto

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 13.5.2022

Joskus ensivaikutelma pettää ja pahasti. Näin kävi Radioactiven tuoreimman ”X.X.X.”-albumin kohdalla, joka kuulosti aluksi AC/DC:tä jäljittelevän rockyhtyeen tuotokselta. Tarkemman tutustumisen myötä pitkäsoiton olemus kuitenkin aukesi, ja ensivaikutelman rippeet karisivat nopeasti pois.

Vuonna 1991 alkunsa saanut Radioactive on multi-instrumentalistin ja myös tuottajana toimivan Tommy Denanderin perustama projekti, joka on tähän päivään mennessä julkaissut viisi albumia. Määrä voi kuulostaa vaatimattomalta yhtyeen ikään nähden, mutta Denander on kerännyt albumeilleen maineikkaita muusikoita kerta toisensa jälkeen ja Radioactiven pitkäsoitot ovat rikkoneet kulta- ja platina-albumeihin oikeuttavia myyntimääriä Yhdysvalloissa. Ja kun ”X.X.X.”-albumin vierailevia solisteja tarkastelee, on helppo todeta, että tälläkin pitkäsoitolla on hyvät edellytykset kaupalliseen menestykseen.

Radioactiven tuoreimmalla albumilla kuullaan Jerome Mazzaa, Robin McAuleyä, Robbie LaBlancia, Christian Ingebrigtsenia, Daniel Byrneä sekä Clif Magnessia. Kuusikosta maineikkaimpia ovat McAuley ja Jerome Mazza, joista ensimmäinen on vaikuttanut Michael Schenker Groupissa. Jerome Mazzaa on vastaavasti kuultu Angelican rivistössä. Vaikka muut solistit eivät ole yhtä nimekkäitä, eivät he kalpene McAuleyn ja Mazzan laulusuoritusten rinnalla, vaan tuovat oman merkittävän osansa albumin sisältöön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”X.X.X.” sisältää kaikkiaan yksitoista raitaa, joista kahdella kuullaan McAuleyä ja peräti kolmella LaBlancia. Molemmilla solisteilla on äänessä miellyttävää karkeutta, minkä takia heidän äänensä sointuvat hyvin yhteen. Kun karkeaan ääneen yhdistetään AC/DC:lle ominaiset jämäkät ja polkevat riffit, mielleyhtymiltä australialaisyhtyeen suuntaan ei voi välttyä. Mazzan ja Magnessin äänet ovat vastaavasti pehmeämpiä, ja heidän äänenkäyttönsä istuu paremmin melodisempiin teoksiin.

Kun pitkäsoitolta löytyy monta eri laulajaa, tulisi erilaiset lauluäänet huomioida kappaleissa. Näin on onneksi tehty ”X.X.X.”-albumilla, ja sen takia Ingebrigtsenin tähdittämä ”Written in the Scars” istuu pitkäsoitolle hyvin, vaikka kappale eroaakin muista popahtavan äänimaisemansa ja melankoliansa puolesta. Pitkäsoiton lopusta löytyvä ”Drag Me Through the Mud” on myös piristävä yllätys, kun vokalisti Byrne tekee kappaleella ihailtavan energisen suorituksen.

Vaikka ”X.X.X.”-pitkäsoitolla on paikoitellen vahvoja kaikuja AC/DC:n suunnilta, ei Radioactive ole kuitenkaan sortunut liialliseen jäljittelyyn. Kuuden vokalistin voimin pitkäsoitolle on saatu vaihtelevuutta, mutta kappaleiden välillä ei ole kuitenkaan radikaalisti kontrastia. Sen takia ”X.X.X.” onkin sulava ja mukava kuuntelukokonaisuus, josta löytyy rockin potkivuutta, vaikka vauhti ei äidykään aggressiiviseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen