Naapurimaastamme Ruotsista tuleva Xenofanes on todella, todella tuntematon kokoonpano. Vuonna 1993 perustettu bändi sai ainoastaan kolme demoa julkaistua, kunnes kolmen vuoden jälkeen bändi jouduttiin jäädyttämään kokoonpano-ongelmien vuoksi todella pitkäksi aikaa. Vasta vuonna 2010 Xenofanes ikään kuin perustettiin uudestaan, jolloin bändin ensimmäinen kokopitkä ”Pissing in the Holy Grail” voitiin viimein suunnitella, nauhoittaa ja julkaista Iron Shield Recordsin kautta toukokuun loppupuolella.

Koska Xenofanes kuvaa itseään thrash/death/black metaliksi, ja albumille on annettu noin hieno nimi, otin mielenkiinnolla tämän kiekon tutkittavakseni. Kuitenkin ensimmäisenä minulle heräsi kysymys, mitä Xenofanes tarkoittaa genrellä thrash/death/black? Soittaako bändi jokaista kyseistä genreä vai eikö se osaa päättää, mitä genreä edustaa? Katsottuani nopeasti muun muassa bändin logoa ja levyn kappaleiden nimiä tein kompromissin; logo muistuttaa black metalia, kappaleiden nimissä on death metalin vivahteita ja itse musiikki kuulostaa vahvasti thrashiltä. Näin ollen pääsin yhteisymmärrykseen, vaikka tämä saattaa kuulostaa hieman omituiselta ratkaisulta. No, tiedä häntä…

Itse albumi on kasa pitkähköjä kappaleita, jotka eivät omasta mielestäni sovi thrash metaliin. Toki kappaleet voisivat toimia pituudesta huolimatta, mutta suurin osa kappaleista rakentuu samanlaisille kitarariffeille ja rumpukompeille, minkä vuoksi haukotusta pukkaa väkisin. Myös tunkkaiset soundit aiheuttavat levyä kuunnellessa laimeahkoa kiinnostusta koko albumiin. Poikkeuksena ”Vermin of the Earth” ja ”Mentally Damaged” jäivät levyltä parhaiten mieleen. Eritoten jälkimmäisestä kappaleesta tuli mieleen 2000-luvun tyylinen Sodom.

Rivoa riffittelyä ja energiaa kuuluu soitossa, mutta albumista ei jää mieleen mitään erityistä. Todennäköisesti soittajien iällä saattaa olla tekemistä sävellysten ja ”kapinallishenkisen” raivon suhteen, koska levystä ei saa paljoa irti. Jos Xenofanes olisi saanut ensimmäisen kokopitkänsä julkaistua noin parikymmentä vuotta aikaisemmin, olisivat kappaleet olleet todennäköisimmin erilaisia kuin tällä levyllä. Ehkä lyhyempiä, ehkä raa’empia tai ehkä jotain muuta. Sääli, sillä minulle ”Pissing in the Holy Grail” on vain yksi albumi muiden joukossa ja unohtuu varmasti ajan mittaan.

5½/10

Kappalelista:
01. Soulthirst
02. Vermin of the Earth
03. Spitfire Inferno
04. Mentally Damaged
05. Next Stop Purgatory
06. Ancient Predator
07. Eruption of Hate
08. Speed Dating Antichrist
09. Pissing in the Holy Grail

Xenofanes Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa