“Ocean Avenue” –levyllään pop-punkkareiden sydämet aikoinaan kähveltänyt Yellowcard julkaisi elokuussa kahdeksannen studioalbuminsa ”Southern Air”, joka on yhtyeen toinen tauon jälkeen julkaistu levy. Koska pop-punk ei ole koskaan allekirjoittanutta sykähdyttänyt, lähti floridalaisjätkien levy kuunteluun skeptisissä tunnelmissa – yritys pysyä objektiivisena oli kuitenkin kova. Miten mahtoi käydä?

Ensivaikutelma levystä on selkeä: taustamusiikkia. Kepeää pop-punk on ihan universaalillakin tasolla, mutta Yellowcard nousee suhteellisen simppelin ja jollakin tavalla lutusen laululyriikkansa myötä vielä enemmän ilmaan. Taustamusiikkina tällainen hyvänmielenlevy toimiikin hyvin, mutta siinä vaiheessa kun aivot alkavat rekisteröidä kuulemaansa, syntyy hylkimisreaktio. Tuntuu, että levyn teossa on menty siitä mistä aita on matalin. Vaikka kappaleiden rakenteet tarjoavat mahdollisuuksia vaikka mihin, bridget ovat poikkeuksetta antikliimaksista kitararumpujammailua ja lyriikat saavat ajoittain otsan kurtulle suoranaisella persoonattomuudellaan. Esimerkiksi naiivi ”I loved you first / I love you still / I always will” –pillitys ja nukkumatin tuloa enteilevä ”If I could write to the kid I was before” –aloitus eivät tee meikäläiseen vaikutusta.

Objektiivisuuden nimissä huomioitakoon, ettei ”Southern Air” suinkaan ole susihuono. Yhtyeen rakastetuimmat kappaleet (kuten ”Ocean Avenue”, ”Only One” ja ”Lights and Sounds”) huomioon ottaen, yhtye ei ole tehnyt suurta takapakkia uudella julkaisullaan, vaikka tuntuukin kasvaneen aikuiseksi ja siten pehmentyneen – albumi on suurissa määrin rock–osastoa. Yellowcard tunnetaan kuitenkin juuri siitä kepeästä kesämeiningistä ja kiltisti svengaavasta musiikista, joten yhtyeen faneille söppänä ”Southern Air” tuskin on pettymys. ”Surface of The Sun” –kappaletta voisin kuvitella jopa itse luukuttavani hiprakassa kesämökillä, ainakin jos tarjolla olisi muutakin ärsykettä.

”Southern Air” on silti kaukana napakympistä. Viulun vinguttaminen ei tee kenestäkään omaperäistä, eikä hetkellinen intoutuminen oletusarvoa intohimoisempaan riffien rämpytykseen tuo särmää. Vaikka faneilleen Yellowcard tarjoaa varmasti miellyttävän musiikkielämyksen, itse koen levyä kuunnellessani muuttuvani parikymppisestä heitukasta kyyniseksi äijänkäppänäksi.

5/10

Kappalelista:
1. Awakening
2. Surface of the Sun
3. Always Summer
4. Here I Am Alive
5. Sleep in the Snow
6. A Vicious Kind
7. Telescope
8. Rivertown Blues
9. Ten
10. Southern Air

https://www.facebook.com/yellowcard

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Elina Rauhala