Yhtä synkkää kuin aina ennenkin – arviossa Sparzanzan ”From Dusk To Darkness”
Ruotsalainen Sparzanza päättää vihdoin usean vuoden hiljaiselon julkaisemalla lokakuun alussa ”From Dusk To Darkness” -albumin ja suuntaamalla sen jälkeen kiertueelle. Viimeksi vuonna 2017 pitkäsoiton julkaissut Sparzanza vetäytyi omiin oloihinsa koronapandemian myötä. Ensimmäisiä elonmerkkejä yhtyeestä saatiin syksyllä vuonna 2023, kun ruotsalaisyhtye julkaisi singlen tulevalta pitkäsoitolta. Viime vuonna ruotsalaisyhtyeeltä ilmestyivät kappaleet ”Twitch Of The Death Nerve” ja ”The Blinding Absence Of A Light”. Neljäs single, ”Fear The Night”, julkaistiin tämän kuun alussa.
Näin alkuun on heti todettava, etten innokkaana Sparzanzan kuuntelijana uskaltanut toivoa suuria tulevalta albumilta. Kun kuulin ”Bad Motherfucker” -kappaleen ensimmäisen kerran vajaa kaksi vuotta sitten, oli reaktionani pettymys. Kappale kuulosti hyvin väkinäiseltä ja juuri sellaiselta, mikä kielisi siitä, että ruotsalaisyhtye oli siirtynyt koluamaan kappaleaihioidensa pohjia. Kyseisen kappaleen vuoksi en kuunnellut Sparzanzan seuraavia singlejä, mutta kun tieto uudesta albumista tuli, oli pakko perehtyä myös pitkäsoittoon. Ja oikeastaan hyvä niin, sillä oli parempi antaa uudelle albumille mahdollisuus kokonaisuutena eikä yksittäisten kappaleiden kautta.
”From Dusk To Darkness” jatkaa tietyssä mielessä siitä, mihin ”Announcing The End” aikanaan jäi. Yhtyeen nykyinen ulosanti jatkaa tarttuvalla, hieman doom rockmaisella vivahteella, jota ei ole kyllästetty liikaa tuotannollisella puolella. Ilmaisu ei ole yhtä suoraviivaista ja raivokasta kuin bändin aikaisemmilla albumeilla, vaan se on hillitympää mutta samalla myös juurevaa ja raskasta. Uusimman pitkäsoiton tunnelma ei ole myöskään aivan niin painostava ja mahtipontinen kuin ”Announcing The End” -albumilla. Syynä siihen on se, että tällä kertaa tuomionpäivän pauhaamiset ja kuolemassa rypeminen ovat jääneet kuvastossa vähemmälle.
Mainos päättyy
Vaan eipä ole tätäkään Sparzanzan albumia pilattu liialla iloisuudella, vaan kuulija saa kuulla tuttua synkistelyä, murjovia riffejä sekä vokalisti Fredrik Weilebyn tuttua äänenkäyttöä. Kuten ”Announcing The End” -albumilla ovat puhtaat lauluosuudet edustettuina enemmän kuin raivokkaat huudot. Sanoituksistakin löytyy Sparzanzalle tuttua kuvastoa — kuolemaa, synkkyyttä tai tuomituksi tulemista ei ole unohdettu. Merkittävimpänä teemallisena lisänä on hiljaisuus, jonka kautta ammennetaan uudenlaista synkkyyttä ajatuksesta, joka voisi johtaa siihen, että maailma hiljenee täysin.
”From Dusk To Darknessin” merkittävin ero Sparzanzan muihin albumeihin verrattuna on kuitenkin se, että pitkäsoitto on sisältönsä suhteen monipuolinen. Vaikka kahdeksan kappaletta saattavat äkkiseltään tuntua samanoloisilta, osoittaa lähempi tarkastelu asian päinvastaiseksi. Jokaisella kappaleella on oma vivahteensa ja erityispiirteensä, minkä takia pitkäsoitto etenee jouhevasti. Toisena huomiona todettakoon se, että kappaleilta löytyy yllättävän paljon instrumentaalisia osuuksia, jotka ovat aiemmin olleet harvinaisia Sparzanzan suoraviivaisessa ilmaisussa.
Olen aina pitänyt Sparzanzan synkän puolen lisäksi sen monipuolisesta diskografiasta. Ruotsalaisyhtye on uskaltanut kokeilla ja luovia monenlaista uransa aikana, joskus jopa uusiutua, ja niin on käynyt myös ”From Dusk To Darknessin” kohdalla. Sparzanza ei ole enää sama yhtye kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka kokoonpano on edelleen sama. Elämä menee kuitenkin eteenpäin ja sen mukana Sparzanzakin on muuttunut, vaikka yhtyeen fokus on edelleen sama: soittaa synkkää rockia, joka saa pohtimaan asioita.
Mainos päättyy
Kappalelista:
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
