”Yhtäkkiä metalliyhteisö alkaa diggamaan seksikkäästä musiikista” – haastattelussa Caligula’s Horse

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 4.6.2020

Australialainen progressiivista metallia esittävä Caligula’s Horse julkaisi juuri uuden ”Rise Radiant” -albuminsa. Kaaoszine tavoitti yhtyeen kitaristin Adrian Golebyn haastatteluun albumin tiimoilta.

Julkaisitte juuri uuden ”Rise Radiant” -albuminne. Millainen levyn tekoprosessi oli?

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin mukana alusta alkaen. ”In Contactin” kohdalla olin liittynyt bändiin siinä vaiheessa, kun levy oli puoliksi sävelletty, joten en ole nähnyt aikaisemmin touhua ihan prosessin alusta asti. On ollut todella siistiä nähdä ihmisten luovan prosessin muotoontuminen idean alusta aina tuotantoon asti. Aloimme säveltää ensimmäistä kappaletta albumille vuoden 2018 lopussa Euroopan-kiertueellamme.

Miten luulet albumin eroavan ”In Contactista”?

Tiedätkö sen tunteen, kun katsot jotain sarjaa niin kauan, että olet ehtinyt nähdä massiivisten juonenkäänteiden tapahtuvan, ja että käsikirjoittajat ja ohjaajat tekevät aina vain hiotumpaa jälkeä? Siinä tuntee koko prosessin muuttuvan tehokkaammaksi ja virtaviivaisemmaksi, joten oli todella inspiroivaa nähdä, kun Sam [Vallen, kitaristi] saattoi lähteä kävelylle ja laittaa sitten WhatsAppiin melodian, jonka hän juuri keksi. Tosiaan, jos vertaan tätä albumia ”In Contactiin”, niin tämä levy on huomattavasti virtaviisaisempi, ja ehkä hieman aggressiivisempi.

Edellinen albuminne oli tavallaan konseptialbumi. Millaisia teemoja ”Rise Radiantilla” on?

Albumilla ei ole varsinaisesti mitään laajaa juonta, kuten vaikkapa ”In Contactissa”. Kaikki ne luvut ja hahmot olivat todella hyviä luomaan albumille omia kirjanmerkkejään, mutta tässä albumissa on enemmänkin kyse voimaantumisesta ja itsensä löytämisestä. Taustalla on Samin esikoislapsi ja Jimille [Grey, solisti] syntynyt tytär, joten levyllä on paljon vanhemmuuden teemoja. Mukana on myös paljon teemoja elämänsä hankalien hetkien voittamisesta ja siitä miten liikkua siitä eteenpäin.

Mietin, että ”Slow Violencessa” tuntuu olevan vaikutteita nu metallista. Onko tämä vahinko vai tarkoitus?

Hah, hassua, että mainitset tuosta! Nu metal -vaikutteet ovat jotain sellaista, josta olen vitsaillut jo pitkään, että mitä jos tekisi progressiivista nu metallia. Se kohtaa yleensä joko heinäsirkkojen sirinää tai naurua. Sanoisin, että mukana on siitä paljon vaikutteita, joita ei voinut estää. Olemme puhuneet Jimin kanssa siitä miten esimerkiksi Slipknot on kehittynyt niin… Oletko kuullut heidän uuden albuminsa?

Kyllä, pidin siitä.

Se on todella iskevä, mutta siellä kuulee silti ne ronskit kitarat ja sovitukset. Saan ehkä noottia tästä, mutta tuota löytyy koko bändin kemiasta, ja erityisesti Jimin kohdalla, hän rakastaa tuollaista musiikkia. Hän sanoi minulle kerran, että ”jos olisin tavannut sinut nuorena, ja olisit kuunnellut vain Megadethia, niin olisin tempaissut sinua”. Meillä kaikilla on omat elementtimme, jotka tuomme tähän mukaan. Joshin [Griffin, rumpali] soitossa on paljon sitä samaa aggressiota ja voimaa, mutta hänen soitossaan on myös tiettyä groovea ja tyylikkyyttä, joten ei voi myöskään välttyä siltä pomppufiilikseltä, mikä usein tulee nu metallia kuunnellessa.

Mitkä bändit inspiroivat sinua juuri nyt?

Tuo on hauska kysymys. Olen tietyllä tavalla etuoikeutetussa asemassa yhteisössäni, koska teen melkeinpä kaikkien rock- ja progebändien musiikkivideot siellä. Kuuntelen siitä syystä valtavasti australialaista musiikkia, ja sen kautta olen löytänyt muutamia sellaisia bändejä, jotka tekevät jotain sellaista, jota minä rakastan. Yksi maininnan arvoinen yhtye on Glass Ocean, ja työstin heidän kanssaan videota, joka on ehkä urani kunnianhimoisin. Se kappale on kuin jotain seksikästä r’n’b-progea tai jotain sellaista, en edes osaa kuvailla sitä. Rakastan hempeää musiikkia. Hetki sitten löysin Sleep Tokenin… oletko kuullut heistä?

Joo, he ovat suosikkejani!

Olen myöhässä tässä, hah! Mutta kuultuani heidän kappaleensa ”Higher” ajattelin, että okei, minä ilmeisesti tulen rakastamaan heitä. On niin hienoa, että minun ikätoverini ovat alkaneet julkaista fantastista musiikkia, jollaista he ovat aina halunneet kuulla.

Pitää tehdä kampanja ”make prog sexy again” tai sitten ”for the first time ever”.

Haha, joo, ensimmäistä kertaa ikinä! Yhtäkkiä metalliyhteisö alkaa diggamaan seksikkäästä musiikista. Mutta tuonkin kappaleen lopussa on massiivinen breakdown, jonka kohdalla naama vääntyy sellaiseen ilmeeseen… tiedätkö mitä meinaan? Onko teillä Suomessa jotain sanaa sille?

Ei taida olla varsinaista sanaa, mutta ”stank face” on hyvä ilmaisu.

Kyllä, juuri se. Rakastan myös elektronisia elementtejä, joita lisätään mukaan raskaisiin kitaroihin ja rumpuihin. Elämme tuottamisen kultaista aikaa, jossa kuka tahansa voi tehdä upeita asioita. Ja kumppanini pitää minut ajan tasalla popin suhteen, ja se on todella iso irtiotto, jossa voi keskittyä musiikkiin fiiliksen pohjalta.

Progealbumit loppuvat usein pitkään päätösbiisiin, kuten vaikkapa nyt kahdella viimeisimmällä albumillanne. Onko teillä paineita tehdä pitkää eeposta?

Se alkaa olla aikamoinen progemeemi, eikö totta? Se alkaa vaikuttaa lähes pakolliselta. Elämme onnekkaassa ajassa, jossa ihmiset eivät ole moksiskaan siitä, että kappale kestää 15 minuuttia. Ja esimerkiksi ”Graves” otettiin todella hyvin vastaan. Muistan kun kuulin sen demoversion juuri ennen koesoittoani bändiin ja ajattelin, että se on todella hyvin tehty kappale. Sam haluaa aina säveltää kappaleet hyvin, ja hän haluaa aina astua taaksepäin tarkastelemaan kappaletta ja sanomaan asioita uudella tavalla esimerkiksi varioimalla jotain kitarariffiä.

Kuinka tärkeä albumikokonaisuus on teille tänä suoratoiston aikakautena?

Se on massiivisen tärkeä meille. Ja teemme paljon päätöksiä myös musiikillisin perustein, eli sen suhteen, että mitkä sävellajit tai tempot sopisivat hyvin yhteen kappaleesta toiseen, ja että ne eivät toistu liikaa. Olemme todella tietoisia näistä asioista.

Onko hankalaa valita singlejä albumikokonaisuudesta?

Kyllä, mietimme paljon sitä mitä singlejä julkaistaisiin. Minä itse äänestin ”Autumnia” ja ”Saltia”, koska ne eivät sopisi singleiksi yhtään [naurua]. Olemme onnekkaita, kun meillä on läheisiä ja hyvä tiimi, joihin voimme peilata ideoita. Esimerkiksi albumin kuuntelusessioissa ”Valkyerien” lopussa kaikilla meni iho kananlihalle, joten päätimme, että siinä on selkeästi single. Joten se muuttuu helpoksi aina loppua kohden.

Millainen on Australian metalliskene?

Minulle se on koti, se tuntuu kodilta. Varsinkin kun teen niin monien bändien kanssa yhteistyötä. Olen tehnyt hommia esimerkiksi Voyagerin, Twelve Foot Ninjan ja Ne Obliviscarisin kanssa. Koen olevani sen suhteen todella onnekas. Voin mennä melkein mihin tahansa isoon kaupunkiin ja hengailla jonkun kanssa. Mutta se, mikä oli erikoista, oli se kun soitin erään jälleennäkemiskeikan yhden vanhan bändin kanssa, jossa soitin kun kuuntelin nuorempana paljon thrash metallia ja metalcorea. Se skene on todella erikoinen. Mutta mitä tulee progeskeneen, niin ihmiset pyörivät paljon toistensa ympärillä. Kaikki ovat myös olleet todella paljon tukena meille, eikä kukaan ole kateellinen toisilleen tai muuta sellaista paskaa. Yhteisö on todella lämminhenkinen.

Mikä tekee musiikista mielestäsi progressiivista?

Huh, tuo on iso kysymys [naurua]. Tiedätkö sen, kun toisinaan kuulee väittelyjä evoluutiosta, ja kuinka se on vain teoria, tai jotain sellaista. Luulen, että Proge – isolla peellä – elää siinä polkuvirrassa, jonka Dream Theater sai aikaan. Sen kuulee erityisesti esimerkiksi Hakenin ja Between The Buried And Me:n musiikissa. Mutta luulen että progessa on kyse siitä, millaisia ideoita yhdistellään. Ja Samin tohtorintutkinto liittyy tähän, joten täytyy varoa, etten varasta hänen sanojaan. Mutta hän selitti asian minulle käyttämällä Hegelin dialektiikkaa, jossa otetaan teesi ja antiteesi, ja kun ne yhdistetään, syntyy progea. Otetaan vaikkapa Snarky Puppy, voit kutsua heitä miksi haluat, mutta he ovat ottaneet mukaan sellaisia elementtejä, joilla heidän musiikkiaan voi kuvailla progeksi. Tai sitten vaikkapa Igorrr… oletko kuullut heidän uuden levynsä?

Kyllä vain, ja pidin siitä.

Se on iso kasa kaikenlaista. Ja rakastan sitä, että on vapaus yhdistellä kaikenlaisia ideoita ja poistaa säännöt ja olla progressiivinen.

Jos voisit muuttaa yhden asian musiikkimaailmassa, mitä muuttaisit?

Luulen, että poistaisin rajat sen suhteen, millaista musiikkia yhdellä keikalla voidaan kuulla. Väsyn aina siihen, kun keikalla mennään neljännen bändin kohdalla, joka soittaa samantyylistä musiikkia kuin illan muut bändit. Toivoisin, että voisimme rikkoa nuo rajat ja ottaa mukaan jotain erikoista. Miksi emme voisi ottaa vaikka swing-bändiä mukaan, miksi meillä pitää olla mielivaltaisia sääntöjä? Jos ottaa kuviosta pois rahan ja muun sellaisen, pitäisi pohjalla olla ajatus siitä, että rikotaan aidat eikä olla mulkkuja toisille. Elämme maailmassa, jossa teknologiaa on todella vapaasti saatavilla, mutta samaan aikaan väittelemme siitä mikä oli illan surkein metallibändi tai jotain sellaista. Miksi ihmeessä me väittelemme sellaisista asioista?