”Yhtye ja ystävät niin hyvässä kuin pahassa” – arvostelussa Sepulturan ”Sepulquarta”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 13.8.2021

Covid ’19:nin lamautettua maailman Sepulturakin joutui miettimään toimintansa käytänteet uusiksi. Uuden, kunnianhimoisen ”Quadra” -albumin alkuvuodesta 2020 julkaissut Belo Horizonten metalliveteraani joutui hautaamaan kiertuehaaveensa uunituoreen albuminsa promotoimiseksi. Koronasulkujen jysähdettyä päälle, Yhtyeen jäsenistö alkoi kuitenkin tekemisen puutteessa lähettää säännöllisesti itse toimittamaansa podcast-sarjaa nettiteitse faneilleen. Kutakin jaksoa kohtaan he haastattelivat jotakuta tai joitakuita metalli- ja rock-maailman kärkimuusikoita, jotka olivat uransa aikana diggailleet Sepulturan musiikkia ja meininkiä tai toimineet yhtyeen kiertuekavereina. Samoissa sessioissa kukin podcast-vieras pääsi myös versioimaan vapaavalitsemansa Sepultura-kappaleen yhtyeen kanssa.

Albumiin tarttuu tietyllä epäilyksellä, että kyseisessä pläjäyksessä olisi vahva välityön maku. Ennakkoasenne osoittautuu osittain vääräksi, mutta valitettavasti myös oikeaksi. Kappaleet soitetaan kyllä kursailematta, raa’an pelkistetyillä, hiomattoman livemäisillä mutta luonnollisilla soundeilla. Albumin parhaimmistoon nousevat sittemmin nettikohun myötä ryvettyneen ex-Megadeth ja Metal Allegiance -basistin, David Ellefsonin feattaama avausraita ”Territory”, Sacred Reichin Phil Rindin bassottelema vanhan liiton klassikko ”Inner Self”, Death Angel -kitaristi Rob Cavestanyn kipparoima ”Apes Of God” ja Mark Holcombin isännöimä, sykähdyttäviä itämaisia sävelkulkuja sisältävä ”Phantom Self”.

Vuonna 2021 Sepulturan soitosta henkii tiukkuus ja vimmattu energia, mutta jotenkin kyseinen ”yhtye & ystävät” -tyyppinen julkaisu jää silti maalisuoralla ainoastaan varmaotteiseksi kappaleiden läpi soittamiseksi. Kautta linjan (ainakin digitaalisen promon perusteella) Derek Greenin turhankin taustalle miksattu geneerinen ärjyntä ei tee Cavaleran molempien veljesten aikakauden biisien laulusuorituksille eikä teksteille oikeutta. Danko Jonesin puhdas laulusuoritus ”Sepulnationissa” jää toisaalta Greenin särötetyn ärjynnän rinnalla onnettomaksi piipittämiseksi.Koko kattauksen päätteeksi Phil Campbellin soolokitaroiman Motörhead-coverin, ”Orgasmatronin” voimanpesä, rumpali Eloy Casagrande mäiskii läpi melkoisen jäykällä halonhakkuu-otteella. Versiota kuunnellessa Mikkey Deen ja Lemmy-vainaan herkkää groovea tulee ikävä, mutta mikä pahinta, myös Igor Cavaleran legendaarista livesuoritusta ko. kappaleesta. Ikävää on todeta, että albumi on jokseenkin väkinäisen kuuloista vanhojen biisien hiilipaperikopiomaista toistoa.

Hattua Sepulturalle on toki nostettava syystä, että kyseessä on poikkeuksellisten aikojen edessä olleelta yhtyeeltä innovatiivinen albumi ja sinällään oivallinen muistomerkki näistä merkillisistä ja ahdistavista ajoista. Albumin äänitysten aikaisissa bänditoiminnan olosuhteissa kun ei liene paljon vaihtoehtoja ollut, mikäli teki mieli välittää bändin aktiivitoimintaa edes jollakin tavalla fanien ulottuville. Albumin musiikillinen arvo onkin sitten toinen juttu. Useat versiot mallintavat liian kiltisti kappaleiden alkuperäisiä versioita, mutta ovat silti jokseenkin läpisoitetun kuuloisia niin tulkinnallisesti kuin tuotannollisesti. Lopunviimein kyseessä on kuitenkin verrattain pätevä studiolive olosuhteissa, jolloin muutakaan ei ollut tehtävissä.

 

7+/10

Kappalelistaus:


1. ”Territory (feat. David Ellefson)”
2. ”Cut-Throat (feat. Scott Ian)”
3. ”Sepulnation (feat. Danko Jones)”
4. ”Inner Self (feat. Phil Rind)”
5. ”Hatred Aside (feat. Angélica Burns, Mayara Puertas & Fernanda Lira)”
6. ”Mask (feat. Devin Townsend)”
7. ”Fear, Pain, Chaos, Suffering (feat. Emmily Barreto)”
8. ”Vandals Nest (feat. Alex Skolnick)”
9. ”Slave New World (feat. Matthew K. Heafy)”
10. ”Ratamahatta (feat. Joao Barone & Charles Gavin)”
11. ”Apes Of God (feat. Rob Cavestany)”
12. ”Phantom Self (feat. Mark Holcomb)”
13. ”Slaves Of Pain (feat. Fred Leclercq & Marcello Pompeu)”
14. ”Kaiowas (feat. Rafael Bittencourt)”
15. ”Orgasmatron (feat. Phil Campbell)”