Yksi niistä legendaarisista Suomen debyyttikeikoista – Liar Thief Bandit myllytti syksyistä Helsinkiä

Perjantai ja kolmastoista päivä on aina hyvä hetki pyhittää rokkaamiselle ja lokakuisena perjantaipäivänä syysmyrskytkin pitivät vapaapäivän kunnioittaakseen rock ’n’ rollin henkeä. Törmäsin vähän puolivahingossa Sweden Rockissa ruotsalaiseen Liar Thief Bandit – nimiseen nuoreen retkueeseen ja he tekivät välittömän vaikutuksen menevällä sekä reippaalla rokkaamisella ollen yksi festarin iloisimpia yllätyksiä. Huolimatta siitä, että heidän soittoaikansa oli tuolloin suhteellisen aikaisin teltassa, niin se ei estänyt yhtyettä antamasta kaikkeaan. Nyt yhtye saapui ensimmäistä kertaa Suomeen ja Helsingin Bar Looseen eikä sellaista tilausuutta voinut mitenkään jättää välistä.  

Bar Loose on siitä kiva mesta, että se on oivalla paikalla Helsingin keskustassa, keikat alkavat suhteellisen aikaisin ja kyllähän paikka muutenkin tihkuu sellaista aitoa meininkiä. Minulle keikan lämppäribändit olivat uusia tuttavuuksia enkä toisaalta tiennyt myöskään mitä odottaa ruotsalaisen powertrion tunnettavuudesta Suomessa. Siksi olinkin positiivisesti yllättynyt, kun lippujono alkoi muodostumaan välittömästi ovien auettua ja hyvä meininki oli havaittavissa välittömästi. 

Kuten mainittua, niin illan aloittanut helsinkiläinen viisikko Pretty Affair oli itselleni uusi tuttavuus, mutta ei selvästikään suurelle yleisölle, joka oli kerääntynyt tanssimaan ja ilakoimaan yhtyeen musisoinnin äärelle. Mikäli oikein ymmärsin, niin kyseessä oli yhtyeen debyyttikeikka. Sitä oli vaikea uskoa, sillä kaikki pahimmat ensimmäisen keikan kliseekuopat yhtye osasi välttää ansiokkaasti ja kyllä yleisön suuri suosio sekä jopa hysterianomainen kirkuna oli sillä tavalla ansaittua. Bändin good old rock ’n’ roll oli kuin luotu livetilanteeseen, jota väritti soittajien rohkea sekä vahvasti ulospäinsuuntautunut lavaolemus kaikessa kimalluksessaan. Soittotaidoista ei myöskään jäänyt kiinni, vaan soittimien hallinta aina pientä bassosooloa myöden oli ihan bueno-meininkiä. Valitettavasti bändin settilista jäi itseltäni pimentoon, mutta hittipotentiaalia biiseissä oli, sillä useamman biisin kohdalla huomasin laulavani vähän kuin mukana, vaikka sanoista ei ollut hajuakaan. Yhtyeen viehättävyyttä minun silmissä ei vähentänyt lainkaan setin lopussa tiukasti paiskaistu GN’R – cover ”It’s So Easy”, joka on yhden maailman kovimman levyn kovimpia biisejä. Itselleni sanalla ”bilebändi” on järkyttävä kaiku, mutta tässä yhteydessä sitä pystyi käyttämään aika lailla huoletta ja kaikessa hyvässä mielessä. Hirmuisesti muuten kiinnostaisi, että mitä keikan muistiinpanoissani viimeisenä ollut lause ”olen tipahtanut junasta” tarkoittaa. Saa tulla esittämään teorioita. Kaiken kaikkiaan hieno keikka kaikessa hurmiossaan.

Bar Loosen alakerta on sopivan luolamainen, joten siellä ei onneksi kauaksi pääse kaverista ja helposti tutustuu jopa uusiin ihmisiin. Liar Thief Banditin merkkakoju oli oiva paikka hengailla ja saipa samalla vaihtaa muutaman sanasen heppujen kanssa. Bändillä oli muuten ärtsyn hienoja paitoja.

Tampereella on vahvat perinteet glam-osastolle viittaavalla rockilla, jolle sieltä ponnistava Guilty Pleasure oli mainiota jatkoa. Tämä show oli minulle myös ensikosketus yhtyeen melodiseen, mutta riehakkuutta sisältävään meininkiin. Itselläni on suunnattoman suuri diggailu tuonne kahdeksankymmentäluvun LA – rockiin ja nyt olivat nuoret kundit kyllä löytäneet kultasuonen sen suhteen. Saatoin hetken eläytyä siihen miltä jengistä on varmasti tuntunut neljäkymmentä vuotta sitten, kun ovat LA:n hikisiltä klubeilta pitkin Sunset Boulevardia löytäneet uusia bändejä, joilla oli look ja sound sopivasti sleazea. Guilty Pleasure – yhtyettä ei ehkä voi kuvailla sanalla sleaze, mutta sound ja look olivat kyllä kunnossa. Yhtyeen omilla sivuilla lukee, että ”hard rock with attitude” ja eipä tuota oikeastaan paremmin voi oikein sanoa. Jo ”Thunder Milf” – nimellä siunatusta biisistä lähtien bändi oli kuin syntynyt lavalle. Sinä iltana Helsingistä kertova ”City Lights” osui itselläni jotenkin rokkihermoon ja jätti sinne hyvän kolauksen. Ilmeisimmin lainarumpalin voimin murjonut ryhmä pursui sellaista ihanaa välinpitämättömyyttä ja arroganssia, jossa paskat nakataan muista ja tehdään oma juttua mitään säästämättä. Bändin keikka tavallaan avasi silmäni sille uudelle musiikille, jonka pelkäsin jo kuolleen. 

Onneksi Suomesta löytyy uusia nuoria, joille tietynlaiset vanhat arvot ovat vielä kunniassa. Bändin soitossa oli säpinää aina balladia myöden ja väistämättä huomio kiinnittyi myös vokalistin ääneen, jossa oli särmää sekä muun bändin tavoin vahvaa asennetta. Keikkapäivänä julkaistu single ”Fooled By My Lovin’” oli kaikessa tarttuvuudessaan hieno päätös keikalle. Vauhtia, vaaratilanteita, stetsoneita, auki olevia paitoja ja loputonta rockin riemua. On sitä paljon huonommillakin eväillä hypätty stadionien lavoille.  

Jos Tampereella on vahvat perinteet, niin yhtään huonommalle sijalle ei jää Ruotsin vastaavat. Kuten jutun alussa mainitsin, niin Liar Thief Bandit oli itselleni yksi Sweden Rockin iloisimpia yllätyksiä. Silloin oltiin kuitenkin aivan erilaisessa ympäristössä ja onhan rokkiluola fiiliksen kannalta ihan eri juttu kuin isot festarilavat. Aiemmin mainitsemani pelko yhtyeen vetävyydestä osoittautui aivan turhaksi, sillä kyllä bändillä oli ihan oma kannattajakuntansa, jotka avosylin rokkasivat bändin mukana. Parhaillaan neljättä albumia valmisteleva bändin kitaristi – laulaja Mike Jacobson julisti, että ”we are here to play rock ’n’ roll” ja sen he piru vie tekivät! Jo upeasta ”Diamonds” – EP:ltä peräisin olevasta ”Peace With Disaster” -biisistä lähtien bändi oli täysin liekeissä. Trion voima ja energia olivat täysin mukaansatempaavia eikä juhlissa hiljaista hetkeä koettu. ”Right From Wrong” ja ”Limitations” jatkoivat bändin tykitystä ja kyllä rytmiryhmä William Grube rummuissa ja basisti Niklas Dahre loivat makean kuuloisen ja vahvan pohjan, mihin Jacobsonin melodinen, mutta voimakas laulu sekä samoilla kriteereillä toimiva kitarointi loi täyteläisen ja vahvan kokonaisuuden. Plussana diggailen älyttömästi Jacobsonin tapaa taivuttaa itseään taaksepäin kitara taivasta kohti sojottaen. Siinä on jotain niin ikonista ja klassista olematta yhtään kliseinen. 

Grube oli kannujen takana aika lailla eläin ja svengaavaa soittoa kaikessa alkukantaisuudessaan oli aika makeeta seurata. Vähätellä ei voi Dahren bassosoundia, joka tuntui koko kehossa ja antoi mukavasti potkua. Bändin esiintymisessä näkyi vahvasti yli kahdensadan keikan kokemus pitkin Eurooppaa ja ilo oli seurata sitä vilpittömyyttä, intoa ja puhdasta sydäntä, jotka bändi onnistui hienosti välittämään. Bändin keskinäinen kemia näkyi ja loisti. 

Itselleni keikan huippukohtia olivat loistava ”Deadlights” sekä videonkin kaveriksi saanut viimeisimmältä levyltä peräisin oleva ”Feather”. Biisien vauhdikkuus ja tarttuvuus saivat väkisinkin lanteet heilumaan ja biisit kuten ”Tambourines & Tangerines” ja tunnustuksenomaisen kertosäkeen ”this is what I’m made of and this is what I do” – lauseen sisältävä ”On My Way” ovat kuvaavia esimerkkejä. Biisien lisäksi on mainittava toki myös se, että bändin kysyttyä kuka on nähnyt heidän aikaisemmin livenä, nousi vain allekirjoittaneen käsi. No nyt heitä on onneksi huomattavasti enemmän ja kyllähän yleisössä osattiin biisien sanoja ulkoa. Sen verran bändi sytytti yleisön, että ei heitä noin vain päästetty lavalta pois ja encoreiden vaatiminen oli itsestäänselvyys. 

Ensimmäinen sana, joka keikasta jäi mieleen, niin on hyväntuulisuus. Se näkyi oikeastaan kaikessa; biiseissä, soitossa, esiintymisessä ja vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Ai niin, eikä ikinä saa väheksyä bändiä, joka keikan aikana nostaa tyylikkäästi kitarat samaan aikaan ylös ja saa samalla sovitettua omaan biisiinsä pätkän ”Detroit Rock Cityä”. Monien bändien kohdalla on historiassa puhuttu, että kuka näki sen ensimmäisen Suomen keikan ja kyllä liittäisin tämän keikan samaan jatkumoon. Bändi oli aivan huikeassa vireessä ja toivottavasti heidät saadaan maahamme nopeasti uudestaan! Olihan äreet kinkerit ja sai poistua kaupungin yöhön hienojen keikkojen kyllästämänä.

Kuvat:

Nikki Jääsalmi (kansikuva)

Lawrence Cameron  (Guilty Pleasure)

Lauri Klinga (Liar Thief Bandit)