Yksi rockin klassikko, joka ei esittelyjä kaipaa, ja joka juhlii 50-vuotispäiväänsä – klassikkoarvostelussa Led Zeppelinin ”IV”

Led Zeppelinin nimetön, tai ”IV”-nimellä kutsuttu neljäs pitkäsoitto on yksi maailman myydyimmistä rock-albumeista. Sen lisäksi pitkäsoitto pitää sisällään yhden rock-musiikin historian ikonisimmista kappaleista, ”Stairway To Heavenin”. Vaikka kyseinen teos on kiistatta maineensa ansainnut, ei albumin muita kappaleitakaan sovi unohtaa, vaan juhlapäivän kunniaksi kannattaa kuunnella koko levy, ja antautua loistavan rockin vietäväksi.

Led Zeppelinin neljännestä pitkäsoitosta tuli ilmestyttyään osa menestyksestä jatkumoa brittiyhtyeen uralle. Yhtyeen kolme edellistä pitkäsoittoa olivat saavuttaneet laajaa suosiota rock-musiikin piirissä, eikä mystisen oloisella kansikuvalla varustetusta ”IV:stä” tullut poikkeusta. Vankasta suosiosta huolimatta Led Zeppelin ei halunnut täysin ratsastaa menestystä kahmineella nimellään, ja julkaisi neljännen albumin siksi nimettömänä. Tai onhan pitkäsoitolla nimi: neljä symbolia, jotka edustavat kutakin yhtyeen jäsentä: Jimmy Pagea, John Paul Jonesia, John Bonhamia ja Robert Plantia.

Eihän anonyymisti nimetty albumi tietenkään estänyt kuulijoita yhdistämästä pitkäsoittoa Led Zeppeliniin. Onhan albumin (ainakin CD-version) kyljessä brittiyhtyeen nimikin. Ja kun kahdeksanraitaista pitkäsoittoa kuuntelee, ei ole vaikeaa ymmärtää sen hienoutta ja kiehtovuutta. Albumille on valikoitunut täydellä antaumuksella luotuja, niin vimmaisia kuin harmonisia rock-eepoksia. Avausraita ”Black Dog” on takuuvarma pelinavaaja, joka saa jatkumoa yksinkertaisesti nimetystä ”Rock And Rollista”. Nimi kertoo itsessään kaiken olennaisen: lyhyt intro herättelee välittömästi mielenkiinnon, ennen kuin Page alkaa soittamaan kitarastaan rouheita riffejä.

”Rock And Roll” on itsessään häikäilemättömän tarttuva, ja kun siitä siirrytään ”The Battle Of Evermoreen”, on kontrasti melkoinen. Led Zeppelin kuljettaa kuulijan nopeasti rock-rähinästä harmoniseen, folk-vivahteiseen teokseen. Page vaihtaa sähkökitaran mandoliiniin ja Plant laulaa aiempaa hellävaraisemmin. Led Zeppelinin vokalistin ohessa kuullaan myös Sandy Dennyä, joka laulaa duetto-osuudet Plantin kanssa. Denny on poikkeuksellinen lisä albumille, sillä Led Zeppelin ei ole käyttänyt vierailevia solisteja kovinkaan usein pitkäsoitoillaan. Ratkaisu on kuitenkin ollut hyvä, sillä Denny sopii ”The Battle Of Evermore” -kappaleelle hienosti.

Joillekin Led Zeppelin on yhtä kuin ”Stairway To Heaven”, eikä se ole ihme. Onhan kyseessä järisyttävän hieno rock-balladi, josta ei puutu mitään ja joka kuulostaa aina yhtä ajattomalta. Kyseiselle teokselle on vaikea keksiä verrokkia, ja kun se soi albumin puolessa välissä, on Led Zeppelin taatusti ollut ongelman äärellä: minkä kappaleen voi laittaa tällaisen järisyttävän teoksen perään? Ei ainakaan samanlaista rock-balladia.

Niin yhtye ei onneksi tehnyt, vaan sijoitti perään käsityöläispanimon tuotteelta kuulostava ”Misty Mountain Hopin”. J.R.R. Tolkien Hobitista innoituksensa nimen suhteen saanut kappale loistaa dominoivilla kosketinsoittimilla, jotka saavat tukea groovaavista riffeistä. Kappaleessa on myös nokkelat sanoitukset, jotka luovat kevyttä ilmapiiriä. ”Four Sticks” -kappaleen myötä Led Zeppelin onnistuu jälleen hämmentämään kuulijaa, kun brittiyhtye luo äärimmäisen rytmikkään äänimaiseman.

Pitkäsoiton kaksi viimeistä kappaletta, ”Going To California” ja ”When The Levee Breaks” eivät myöskään petä. Ensimmäinen edellä mainituista on melankolinen ja harmoninen teos, jota kuunnellessa mieleen hiipii surumielisyys. Päätösraita, joka on alun perin Memphis Minnien ja Kansas Joe McCoy käsialaa, tuo pitkäsoitolle tuhdin blues rock -eetoksensa. Kappaleen verkkainen ja rytmikäs äänimaisema kuljettaa kuuntelijan New Orleansin soille. Seitsemän minuutin kestonsa ansiosta kappaleella saa makustella kunnolla verkkaisemmin etenevää, juurevaa rockia.

Kun Led Zeppelinin neljättä pitkäsoitto kuuntelee, ei voi olla kiinnittämättä huomiota, kuinka erilaisia kappaleita sille on päätynyt. Vaikka kappaleiden väliset kontrastit ovat välillä hyvin vahvoja, en koe sen haittaavan kuuntelukokemusta. Pikemminkin päinvastoin, albumia kuunnellessa on mukava huomata yhtyeen rohkeus ja ennakkoluulottomuus rockia kohtaan. Tällaista asennetta kaipaan välillä nykypäivänäkin. Ja ehkä tässä on se syy, miksi niin Led Zeppelin kuin yhtyeen neljäs albumi, saavat ihmiset hakeutumaan yhtyeen albumien äärelle vuosi toisensa ja vuosikymmen toisensa jälkeen.

Kappalelista:

1. Black Dog
2. Rock And Roll
3. The Battle Of Evermore
4. Stairway To Heaven
5. Misty Mountain Hop
6. Four Sticks
7. Going To California
8. When The Levee Breaks

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen