Yksi ruotsalaisen melodisen death metallin pioneereista Imperial Domain palaa kolmannen albumin kera!

Ruotsalainen melodista death metallia soittava julkaisi tänään ensimmäisen singlen ”True Face of War” tulevalta kolmannelta albumiltaan ”The Deluge”. Albumi julkaistaan 10.8.2018 Inverse Recordsin kautta. Voit katsoa kappaleeseen kuvatun videon tästä:

Imperial Domain perustettiin Uppsalassa jo vuonna 1994. Parin demon jälkeen debyyttialbumi ”In The Ashes Of The Fallen” äänitettiin 1997 Sunlight Studiolla. Toinen albumi ”The Ordeal” puolestaan äänitettiin loka-marraskuussa 2000 Prime Studiolla. Menestyksekkäiden albumien jälkeen bändi jatkoi aktiivisena aina vuoteen 2005.

Vuonna 2014 bändi päätti kasata rivistönsä uudelleen, sillä nälkä musiikin tekoon oli jälleen syttynyt. Valitettavasti suuri tragedia kohtasi bändiä samana vuonna, kun bändin laulaja Tobias von Heideman yllättäen menehtyi. Tämä ei kuitenkaan lannistanut bändiä, vaan he päättivät äänittää uuden albumin, joka on äärimmäisen melodinen, mutta samalla raskas ja tinkimätön. Bändin uusi vokalisti Andreas Öman todistaa albumilla olevansa todella kova Tobiaksen korvaaja.

The Deluge albumi äänitettiin HSH-Studiolla ja miksauksesta ja masteroinnista vastaa Ronnie Björnström (E.A.P) . Kansikuvasta vastaa puolestaan Pete Alander (Bandmill)

Kommentoi julkaisua