Yksi vuoden kovimmista kotimaisista rock-levyistä – arvostelussa Litku Klemetin ”Sata pahaa poikaa”
Uusi Litku Klemetti -albumi ”Sata pahaa poikaa” julkaistiin lokakuun 2. päivä. Kyseessä on yhtyeen yhdeksäs kokopitkä albumi, joka nojaa tällä kertaa vahvasti suomirockin suuntaan. Laulaja Sanna Klemetti kertoo albumin käsittelevän ”jätkyyttä” ja sen teemoja. Samalla hän kertoo albumin avaavan rock’n’rollia sekä sitä, millaista on olla nainen kyseisessä bändiskenessä.
Albumin avausraita ”Rajut jätkät” antaa sävelen sille, millaista menoa seuraavat yksitoista kappaletta pitävät sisällään. Rouhea kitarasoundi, vahvat sanoitukset sekä kaikuva laulu ovat läsnä koko levyn mitalla. ”Outoja haluja” jatkaa samalla kaavalla omalla junttaavalla tyylillään. Erityisesti bassotyöskentely kyseisessä kappaleessa saa jalan tamppaamaan tahtia.
”Kuningas” käsittelee rakkautta ja sitä, mitä se itse kullekin merkitsee. Kappale kiteyttää mielestäni hienosti koko levyn. Soitto rullaa, sanoilla on merkitystä, ja kappaleet kuulostavat tarpeeksi erilaisilta toimiakseen yksin mutta muodostavat yhdessä eheän kokonaisuuden. ”Splätter” jättää rakkauden hetkeksi taka-alalle ja suoraviivaistaa menoa huomattavasti aiempiin kappaleisiin verrattuna. Ymmärrän, miksi juuri ”Splätter” poimittiin sinkkujulkaisuksi.
”Jorella on asiaa” pohtii vauhdikkaalla menolla, miksi nykymusiikki on paskaa eikä mikään ole enää kunnollista. Sanoituksissa on kuitenkin havaittavissa pientä pilkettä silmäkulmassa, mikä saa kuuntelijan hymyilemään. ”Pick Me Girl” hidastaa hieman tahtia tarjoten hyvän kontrastin edeltäjäänsä. En tiedä, onko kyseessä tarkoitus, mutta omaan korvaan kappaleessa on havaittavissa viitteitä Queenin hittiin ”Radio Ga Ga” – aikaan, kun musiikki oli vielä kunnollista.
Sanna Klemetti kertoo lähteneensä tavoittelemaan levyä, josta hänen isänsä voisi todeta: ”Nyt on kunnon musiikkia.” Ei siis ihme, että levyn yksi tunteikkaimmista kappaleista on nimeltään ”Iskä”. Vaikka asioita tapahtuu paljon, on laulaja loppujen lopuksi viime kädessä isin tyttö. Uskon sanoituksen kolahtavan monelle todella lähelle.
”Psyko” lähtee nostattamaan tunnelmaa edellisen ulospuhalluksen jälkeen. Jälleen vahva bassopoljento, energiset synat ja kitarailottelu nostavat kuulijan edellisen kappaleen tunnelmista kohti levyn loppusuoraa. ”Cringe” on vauhdikas veto, joka saa keikalla yleisön jalat varmasti liikkeelle. Kun vauhtiin on päästy, jatketaan samalla kaavalla ”Nonsensen” kanssa. Tuttu basso jauhaa, kitarat soivat upeasti, ja Klemetin laulu on framilla, jonne se kuuluukin.
”Ravista, rutista” lopettaa levyn. Kyseessä on hyvä lopetus vauhdikkaalle levylle. Aivan slowarin puolelle ei painuta, mutta vauhtia kevennetään aiempiin tuotoksiin verrattuna. Kappaleessa on tiettyä ilmavuutta, ja se tuntuu hyvältä päätökseltä vahvalle levylle.
Kokonaisuudessaan ”Sata pahaa poikaa” on todella hyvä rock-levy. En ole aiemmin kuunnellut Litku Klemettiä muutamia kappaleita lukuun ottamatta, joten mikäli tämä on se suunta, johon yhtye on matkalla, tulen todellakin kiinnittämään enemmän huomiota sen tekemiseen tulevaisuudessa. Koko levyä leimaa yhtenäinen soundi, jonka tunnistaa yhtyeen omaksi. Sanoitukset ovat osuvia ja nokkelia olematta kuitenkaan liian taiteellisia. Kuuntelijan jalka hakkaa jatkuvasti tahtia, ja levyltä kuulee yhtyeen nauttivan soittamisesta. ”Sata pahaa poikaa” on yksi vuoden parhaista kotimaisista albumeista.
Kappalelista: