Yksinkertainen on kaunista – Pretty Affair julkaisi uuden singlen ”Can’t Get Away”
Musiikkipiireissä nopeasti huomiota herättänyt helsinkiläinen Pretty Affair julkaisi 8. toukokuuta uuden singlensä ”Can’t Get Away”. Kappaleen sävellys korostaa yksinkertaisuuden kauneutta sekä isojen dynamiikkaerojen avaamaa maailmaa. Sanoitukset puolestaan käsittelevät nykymaailman aiheuttamaa ahdistusta. Kappale saa seurakseen musiikkivideon, joka julkaistaan toukokuun 22. päivä. Kitaristi Tommi Aavaluoma kertoo:
”Koko biisi rakentui oikeastaan yhden tremololla maustetun sointukierron ympärille, joka kulkee läpi kappaleen. Halusin luoda kappaleen, joka olisi rakenteeltaan mahdollisimman simppeli, sillä yksinkertainen on kaunista! Isot dynamiikkaerot sekä synasoundit loivat biisiin draamaa ja unenomaista tunnelmaa.
Sanoituksen puolesta biisi käsittelee nuoren ihmisen ajatuksia maailman menosta. Joka puolelta esille nousevat ikävät uutiset saavat yksilön tuntemaan voimattomuutta, ahdistusta ja surua. Usein tuntuu, että tämä kaikki on kuin pahaa unta, josta ei vain pysty heräämään, vaikka kuinka haluaisi.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Vuonna 2023 perustettu Pretty Affair on tunnettu energisistä live-esiintymisistään ja omaleimaisesta soundistaan, johon bändi on ammentanut inspiraatiota bändeiltä kuten Arctic Monkeys, HIM ja Måneskin. Yhtyeeltä on kuultu tähän mennessä neljä singleä, joiden myötä Pretty Affair on kääntänyt katseita ja herättänyt huomiota musapiireissä. Muun muassa ”Maybe Maybe” -single valittiin YleX:n Anne Lainto <3 Rock -ohjelmassa vuoden 2024 parhaiden kotimaisten rock-kappaleiden joukkoon.
Tänä vuonna Pretty Affair lyö lisää vettä myllyyn. Vuosi 2025 käynnistyi vauhdilla, kun ”Pay No Mind” -single sai lämpimän vastaanoton. Yhtye teki myös ensimmäiset keikkansa ulkomailla esiintymällä Tallinnassa ja Pärnussa. Tässä kuussa Pretty Affair suuntaa Irlantiin, kun bändi soittaa Brake Loose -yhtyeen kanssa Dublinissa. Brake Loose taas tulee vuorostaan vierailemaan Helsingin On The Rocksiin elokuussa.
Kuuntele uusi single tästä:
Sävellys: Tommi Aavaluoma, Jere Lamberg, Diago Amin, Joonatan Pöyry, Pate Råmark
Sanoitus: Tommi Aavaluoma
Kevään ja kesän aikana Pretty Affair julkaisee lisää musiikkia ja kiertää Suomea. Katso varmistuneet keikkapäivät alta:
17.05.2025 – Yläkaupungin Yö, Ravintola Sohwi, Jyväskylä, Finland
30.05.2025 – The Workmans Club, Dublin, Ireland
28.06.2025 – Kotka, TBA
01.08.2025 – On The Rocks, Helsinki, Finland
09.08.2025 – Vantaa, TBA
Tutustu bändiin lisää näistä linkeistä: Instagram, TikTok, Facebook, YouTube, Spotify