”Yli aidan korkeammalta laidalta” – arvostelussa Pestilencen ”Exitivm”

Hollantilainen teknisen death metalin veteraani palaa yhdeksännellä albumillaan. Viimeisen parin vuoden aikana yhtye on kokenut melkoisen muodonmuutoksen, sillä mukana entisestä, vuonna 2018 ilmestyneen albumin ”Hadeonin” aikaisesta kokoonpanosta ”Exitivmilla” on jäljellä ainoastaan yhtyeen keulahahmo, laulaja-kitaristi Patrizio Mameli. Hänen rinnallaan uudistuneessa Pestilencessa sahaavat ja nypläävät basisti Joost van der Graaf (ex-Dew Scented, ex-Sinister, Cypher), kitaristi Rutger van Noordenburg (Bleeding Gods) ja rumpali Michiel van der Plicht (Aran Angmar, ex-God Dethroned ja ex-Dew Scented).

Astraalin teollisilla, uhkaavilla ambient-tunnelmilla ladatun intro-osuuden jälkeen päästään itse asiaan. ”Morbvs Propagationem” on mitä mallikelpoisinta ja tasapainoisinta, kokeellista free jazz-vivahteista death thrashia. Tämä siitäkin huolimatta, että biisin pääriffin kitarajuoksutus on hykerryttävästi miltei identtinen Kummelin ’Kikka Korea ja Jussi Pattitussi -Musacorner-sketsin’ ”Spirit of The New Age” -biisin soitinkuvion kanssa. Jos avausraita ei vakuuttaisikaan, todistaa ”Deificvs” viimeistään yhtyeen korkealaatuisen linjan pitävyyden äkkiväärine osuuksineen, säilyttäen luonteensa silti ankaraa painostavuutta huokuvana, puolinopeana Gojira-henkisenä maalailuna. Morbid Angelin tyyppisen pidätetyn aggression suuntaan kumartava ”Sempiternvs” kiristää taas albumin vääntömomenttia entisestään. Myrkyllisillä epäharmonioilla Mameli ja van Noordenburg tuovat kappaleessa optimaalista kulmikkuutta van der Plichtin ankarilla tuplabassarikompeilla ruhjovaan, uhkaavasti matelevaan kuolonmetallimonumenttiin. ”Internicionem” edustaa puolestaan teknisemmän hardcoren ja thrashin välimaastossa nakuttavaa, ilmavampaa, suorastaan punkimpaa osastoa. Triolirytmiikkaan perustuvan ”Mortifervmin” vahvuus on puolestaan raikas mutta silti samalla periksiantanattoman vihainen ja kokeellisenkin death metalin kontekstissa kekseliäs riffikäsityö. Voi helposti kuvitella, kuinka kyseinen kappale saa livenä esitettynä pyörrettä pittiin armottomalla mutta alati uusia kerroksia itsestään ilmentävällä, taidokkaalla sävellystyöllään, josta ei niskantaittomeininkiä puutu.

Mukaan albumille mahtuu myös joku tasapaksumpi raita. Näistä mainittakoon muuhun albumin materiaaliin nähden paikallaan junnaava, vaisu ja kiihkoton ”Dominatvi Svbmissa” sekä geneerisyytensä vuoksi ikävästi paikalleen junnaamaan jäävä albumin nimikkobiisi. Sen sijaan ensikuulemalta puuduttavalta kuulostava, keskitempoinen ’matematiikkametallibiisi’ ”Inficiat” sisältää yhden albumin mielenkiintoisemmin rakennetuista säkeistöriffeistä, mikä tuo albumille taas aivan uutta ulottuvuutta. Jazz-vaihteen Pestilence pistää kunnolla päälle kuitenkin vasta albumin viimeisellä varsinaisella kappaleella ”Immortvos”. Kyseisen biisin kaltaista, vimmaista kulmikkuutta olisi kaivannut jo ehkä aiemminkin albumikokonaisuuteen. Jousisoittimilla ryyditetty uhkaavuudesta melankolisuuteen draamankaaren rakentava, outro ”Personatvs Mortem” palauttaa tunnelman lähtöruutuun mutta alkuperäistä seesteisempiin tunnelmiin.

Ainoa soundipoliittinen ratkaisu, joka paikoin hieman jää häiritsemään allekirjoittanutta pitkin matkaa, on useimmiten albumin kauhuelokuvamaisten intro-osuuksien jatkeeksi teemariffiosuuksien korostustarkoituksessa käytettyjen kosketinsoitinten liiallinen pintaan miksaaminen. Myös pelkistetympien kosketinsoundien olisi voinut kuvitella istuvan astetta paremmin kitaroiden ja rumpujen dominoimaan, tuhtiin stereokuvaan sci-fi -leffasoundtrackeista muistuttavien kiipparisoundien sijasta.

Pestilencen ominaissoundi on edelleen varsin tunnustettavan jämäkkä ja tiukasti yhteen soitettu. Äänittäjä-tuottaja Jory Hogeveenin tekemä miksaus optimaalisen hyvin ääniä erotteleva, mutta silti hyvin potkua yhtyeen sointiin antava. Van der Graafin bassosoundi on pehmeän puhdas jättäen tilaa tukevasoundisten rytmi- ja soolokitaroiden murealle notkeudelle. Basso-osuudet kuulostavat ainakin paikoin nauhattomalla bassolla soitetuilta, mikä lisää entisestään assosiaatiota Steve Di Giorgion edesottamuksiin Deathissa.

Eikä käy kieltäminen, etteikö Pestilencen itsepintainen vanhan liiton death metalia äkkiväärään progeen ja free jazziin sekoitteleva ominaissoundi olisi muutoinkin paljon velkaa edesmenneen Chuck Schuldinerin luotsaamien Deathin ja Control Deniedin suorituksille ja haastavammalle säveltaiteelle. Etenkin Mamelin vokaalisuoritukset kuulostavat ”Exitivmilla” fraseerausta myöten vahvasti ”Individual Thought Patternsilta” mallinnetuilta. Etenkin avausraita ja ”Pericvlvm Externvm” alleviivaavat kyseistä havaintoa. Jos vaan edellä mainitusta mielleyhtymästä pääsee yli, onnistuu Pestilence tarjoilemaan yhdeksännellä tulemisellaan maittavan annoksen vanhan liiton thrashin sekaista kuolonmetallia, joka ei todellakaan mene sieltä mistä aita on matalin.

8/10

Kappalelistaus:


1. ”In Omnibvs (Intro)”
2. ”Morbvs Propagationem”
3. ”Deificvs”
4. ”Sempiternvs”
5. ”Internicionem”
6. ”Mortifervm”
7. ”Dominatvi Svbmissa”
8. ”Pericvlvm Externvm”
9. ”Inficiat”
10. ”Exitivm”
11. ”Immortvos”
12. ”Personatvs Mortem (Outro)”

Kommentoi julkaisua