Yli-imelää melodista rockia – arviossa Chez Kanen ”Powerzone”

Brittiläinen Chez Kane julkaisi viime vuoden keväällä esikoisalbuminsa, joka sai jatkoa jo tänä syksynä ”Powerzone”-pitkäsoiton myötä. Pyörää ei ole keksitty uudelleen, vaan toisen albumin yhtälö on sama kuin sen edeltäjällä: Kane on vastannut lauluosuuksista ja tuottaja Danny Rexon on hoitanut kaiken muun. Yhtälön lopputuloksena on jälleen kerran albumi, joka pursuaa melodista ja 80-luvun vivahteista rockia.

”Powerzone”-albumin kansikuva on huomiota herättävä. Kannen vaaleanpunainen, lähes karamellimainen sävy neontyylisen tekstin kera antaa hyvin purkkapop-henkisen vaikutelman. Kontrastia makeuteen on selvästi haettu vokalistin rock-lookilla, jota koristavat muun muassa sukkanauhat, punainen kitara, ja taitaa riipuksena roikkua krusifiksi. Erikoisimpana seikkana asukokonaisuudessa pidän kuitenkin kitaraa, sillä albumitietojen mukaan Kane ei ole soittanut kuusikielistä yhdelläkään kappaleella. Kitara Kanen seurassa lienee visuaalinen tehoste, enkä usko, että kuulijaa on pyritty tietoisesti johtamaan harhaan, mistä huolimatta kitara synnyttää vaikutelman, että Kane olisi kitaristi vaikka todellisuudessa hän keskittyy vokaaliosuuksiin.

Kitaralla on kenties pyritty saamaan lisää rock-uskottavuutta, sillä sisältönsä suhteen ”Powerzone” on yllättävänkin kevyttä. Siinä missä debyyttialbumilta löytyy useampi reipasotteinen rock-kappale, on ”Powerzone”-albumin musiikillinen anti fokusoitunut selvästi verkkaisemman ja pehmeämmän ulosannin äärelle, ja se käy selvemmäksi mitä pidemmälle albumiin tutustuu. Pitkäsoiton sisällöllinen anti on myös yllättävän tasainen verrattuna debyyttialbumiin, eikä selkeitä huippuhetkiä erotu. Parhaiten erottuvat lähinnä saksofoniosuuden sisältävä ”Love Gone Wild”, pitkäsoiton suurimmaksi hitaaksi hitiksi kaavailtu ”Streets Of Gold” ja albumin päättävä ”Guilty Of Love”. Se on vaatimaton määrä kymmenen kappaletta sisältävälle albumille, jonka kokonaiskesto on 50 minuuttia.

”Powerzone” ja Chez Kane itsessään ovat hyvin harkitun oloisia konsepteja. Rock-lookin omaava kaunis ja upeaääninen vokalisti Kane ei jää kovin helposti huomiotta. Chez Kanen molemmat albumit sisältävät yli-imeliä, kasarirock-sävellyksiä, jotka ovat taatusti niiden mieleen, jotka muistelevat nostalgisesti melodisen rockin menneisyyttä. Muiden makuun imelyys voi olla liikaa, sillä kun Kanen korkealle kapuava ääni yhdistyy äärimmäisen pehmoisiin äänimaisemiin, on seurauksena liuta kappaleita, jotka kyllästyttävät imelyydellään. Kahden albumin perusteella on helppo todeta, että Kane on taidokas solisti. ”Powerzone”-albumi saa kuitenkin pohtimaan, voisiko Chez Kane tarjota jatkossa muutakin kuin yli-imeliä ja pehmoisia rock-kappaleita? Kaksi pitkäsoittoa on jo menty sillä kaavalla, ja Kanen äänessä olisi potentiaalia rosoisempaankin ulosantiin.

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/ChezKaneVocalist

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen