Yllättävän persoonaton kolmanneksi pitkäsoitoksi – arviossa Cruzhin ”The Jungle Revolution”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 11.8.2024

Ruotsalainen Cruzh julkaisi tänä keväänä uransa kolmannen pitkäsoittonsa. Vuonna 2013 perustettu yhtye yhdistelee ulosannissaan kasarirockin perintöä ja modernia otetta. Tuoreimmalla albumillaan Cruzh tykittää kuulijoita 50 minuutin verran rockilla, jossa kolutaan läpi sen kliseet ja yritetään vakavoituakin välillä.

Cruzhin juuret ovat syvällä Sunset Stripin 80-luvun rockissa ja perinteissä. Tämän puolesta puhuu jo albumin nimi kuin aloitusraita ”The Jungle Revolution”, joka tuo nimensä puolesta mieleen Guns N’ RosesinWelcome To The Junglen”. Muuta yhtäläisyyttä kappaleiden välillä ei ole, vaikka Cruzh operoikin rockin maaperällä. Aloitusraita on reippaan kuuloinen ja yllätyksetön, jota ”Angel Dust” seuraa vanavedessä. Erikoisesti nimetty ”FL89” ei sekään merkittävästi herätä kiinnostusta, mutta nostaa esille melodisempaa ja kevyempää antia. Sen sijaan ”Killing In The Name Of Love” vie kuulijan täysiverisen balladin äärelle, kuten kuulija saattoikin sen nimen puolesta ounastella.

”The Jungle Revolutionin” kappaleet sisältävät asteittaisia eroja, joten kappaleet vaihtuvat lähes huomaamattomasti. Musiikillinen anti on niin monipuolinen kuin perusvarmalla rock-albumilla voi olla, mutta Cruzhin ulosanti on harmillisen persoonaton. Sanoitukset eivät onneksi ole niin yksipuoliset kuin voisi luulla, vaan niistä löytyy paikoitellen mielenkiintoisia kohtia. Kokonaisuudessaan ”The Jungle Revolution” kallistuu kuitenkin enemmän tusina-albumien puolelle kuin mieleenpainuvaksi äänitteeksi, mikä on hieman yllättävää, kun ottaa huomioon sen että kyseessä on Cruzhin kolmas pitkäsoitto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/cruzhofficial

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy