Ylpeästi nuorekasta pop-punkia Oulusta: uusi single rock band from helliltä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 18.3.2023

Oululainen rock-yhtye rock band from hell jatkaa orgaanisen punk rockin tiellä viidennellä singlellään ”Love Me Till I Die”. Se on tarina palavasta, mutta kieroutuneesta romanssista. Genrelähtöisesti ajatellen oululaistrion musiikki on eräänlaista pelkistettyä ja trendikästä bändivetoista rockia, jossa voi kuulla aineksia monelta suunnalta aina punkista ja popista nykypäivän jenkki-trapiin. Lopputuloksessa kuuluvat myös vaikutteet klassisesta rockista aina Led Zeppelinistä Black Sabbathiin ja Deep Purpleen.

Vaikka bändi ei ole soittanut vielä keikan keikkaa, silläkin saralla pohjatyö on jo tehty. Laulaja-kitaristi Jani Tillman ja rumpali Mikko Nykänen ehtivät soittaa teini-ikäisinä perustamassaan Faceliftissä melkein kokonaisen vuosikymmenen. Bändi julkaisi muutama päivä sitten ensimmäisen keikkansa, joka on perjantaina 16.06.2023 legendaarisella Tavastialla.

Rock band from hell’in tarina alkoi, kun kitaristi Jere Siivikko liittyi mukaan vuonna 2020. Yhtyeeltä on aiemmin julkaistu kappaleet ”Why Don’t You Die”, ”Saturday”, ”Kylie Dreams” ja ”Lucky Loser”.

Luetuimmat

Uusimmat