”Ylvään häpeilemätön ja kokeileva” – Klassikkoarviossa Tuomari Nurmion 40-vuotias ”Punainen planeetta”

Kotimaisen perinnetietoisen musiikin totuuden torven, Tuomari Nurmion neljäs kokopitkä albumi ”Punainen planeetta” täyttää kunniakkaat 40 vuotta. Vankkaa kallioperää kotimaiselle rock-lyriikalle luomassa ollut Hannu ”Tuomari” Nurmio ei ole oikeastaan missään vaiheessa nyt jo lähemmäs 50-vuotista taiteilijanuraansa pysähtynyt paikoilleen kierrättämään vanhoja, hyväksihavaittuja ideoita tai menestysreseptejä, kuten mammonan kiilto silmissään toimivilla staroilla on ollut taipumus tehdä. Nurmion kohdalla määritelmä rock on enemmänkin viitteellinen, sillä hänen monia musiikin lajeja keskenään naittavat kappaleensa eivät edusta kyseistä tyylisuuntaa kuin siellä, täällä, häivähdyksenomaisesti.

Sama pätee kyseiseen, Helsingin Pitäjänmäessä sijainneella Soundtrack Studiolla äänittäjälegenda Risto Hemmin ja Blues Sectionista, Wigwamista ja Tasavallan Presidentistä tutun Måns Groundstroemin äänittämän albumiin, ”Punainen planeetta”.

Nurmion resepti tehdä omintakeista musiikkia on aina ollut leikitellä kliseiden kustannuksella ja kääntää kaavamaisiksi jähmettyneet pop-ja rock -musiikin parissa käytetyt käytänteet ja toimintamallit ylösalaisin. Esimerkkinä tästä albumilla soittaneen Upi Sorvalin useaan otteeseen albumilla käyttämä, väärinpäin käännetty tai muutoin kummalliseksi muunneltu peruskomppi. Erityisesti kyseinen elementti teki albumin ammattimaisesti sävelletystä ja soitetusta sekä aikaansa nähden kliinisesti miksatusta kokonaisuudesta Captain Beefheartin tyyliin kummallisen vinksahtaneen. Myös Nurmion mustaa huumoria tihkuvat, mielenkiintoisia twistejä sinkoilevat sanoitukset tukivat tuota ajatusta. Albumi summaa samalla melko hyvin Nurmion koko vuoteen 1982 mennessä syntyneen luomistyön ollen silti oma, ylvään häpeilemätön ja kokeileva kokonaisuutensa.

Albumin alkupuoliskon kappaleet olivat Nurmion ja luotto-basistinsa Ahti Marja-Ahon käsialaa. Loput pelkästään Nurmion. Etenkin tuotantopuolella vastuuta Marja-Aho otti vastuuta epäkonventionaalisten sovitusratkaisujen ideoijana. Albumin nimibiisi tuskin esittelyjä kaipaa. Kitaristi Antero Jakoilan upeiden puhtaiden sähkökitaranäppäilyjen myötä muotonsa saava kappale on ehta suomirockin klassikko. Tylsään ja yksitoikkoisen ankaraan perisuomalaiseen elämään kyllästyneen nuorukaisen enolleen kirjoittaman, mielipuolisen jäähyväiskirjeen sisältöön perustuva teksti oli jotain ainutkertaista kotimaisen populaarimusiikin historiassa. Vielä ennen matkansa aloittamista kohti parempaa, paikkaa ja elinympäristöä; Punaista Planeettaa, hän toivoo enonsa lähtevän matkalle mukaan.

Nuoren ihmisen kiittämättömyydestä ja murrosiän kapinoinnista lempeän ymmärtävään sävyyn moniulotteisesti kertova blues-pitoinen ”Levoton lapsi” on taas musiikillisesti albumin säyseimpiä kappaleita, jonka kertosäkeitä Jakoilan wah-wah-kitara liidaa todella viileästi. Klenkkaavana, rytmisesti käänteisenä reggaena etenevä ”Ota minut mukaan” on albumin mielenkiintoisimpia vetoja. Marja-Ahon määrätietoisen bassolinjan varaan rakentuvan biisin todellisesta rytmistä on instrumentaaliosioissa varsin hankalaa saada kiinni, mutta säkeistöissä Nurmion selkeät laulumelodiat palauttavat biisin ryhdikkyyden ja rytmisyyden ruotuunsa. Lisäksi Esko Heikkisen soittamat trumpetit täydentävät kappaleen progressiivista johtoajatusta.

Paitsi kokonaisuuden, myös Nurmion tuotannon herkimpien helmien joukkoon kuuluu taianomaisen raukeuden tunteen tuova ja rentoutusmusiikin tapaan mieltä ja kehoa rauhoittava rakkausballadi ”Laaksossa”. Lattarirytmejä ja soinnillisuutta sovinnaisuutta tarjoileva ”Herttua puhuu” on puolestaan antiteesi kaikille pyrkyröinnille ja nuoleskelulle. Aurinkoisuudestaan huolimatta kappale hyökkää terävästi riviensä välistä läksyttämään kaaksinaamaisia vallanjanoajia, jotka ovat valmiita kääntämään viittansa hetkenä minä hyvänsä omaneduntavoittelun nimissä.

Albumin B-puoli alkaa jylhemmän ja raskassoutuisemman ilmaisun juhlalla. Tuomiopäivän puhallinhymniä muistuttava ”On aika soittaa sinfonia” on kuin sekoitus King Crimsonin jylhyyttä, maailmanlopun ennustuksia scifin kanssa flirttailuun. Vierailevana rumpalina The Agentsin Juha Takanen saa biisin massiiviseen loppunostatukseen entuudestaan muskelia ja vaikutekirjoa jopa heavy rockista.

Vastavoimana tälle soi meksikolaistyyppisten fanfaarien, reggaen ja karibialainen rytmimusiikin keveillä askelilla etenevä ”Rakkauden talossa”, joka palauttaa harhapoluille eksyneen kuulijan taas lempeän totuudenmukaisesti elämän yksinkertaisten ja rehellisten perusasioiden äärelle. Kokonaisuudelta eniten Köyhien Ystävien kanssa tekemänsä debyyttialbumin kaltaisen twist ’n’ rollin eväin etenevä ja reggae-kitaroinnillaan hämäävä ”Pikku julmuri” iskee albumin ainoana revittelykappaleena menovaihteen kunnolla silmään.

Marja-Ahon funk-elementein kosketinsoittama ja bassottelema ”Vielä yksi opetus” on albumin vaikeimmin lähestyttäviä kappaleita. Sorvalin viipyilevän polyrytmisesti ja aksentti-iskuja viljellen komppaama kappale haastaa kuulijan monella tasolla. Albumin päättävä Israelin ja palestiinalaisten vuosikymmeniä jatkunutta, brutaaleja piirteitä saanutta konfliktitilannetta teatraalisen musiikin keinoin ruotiva ”Siionin tyttäret” alleviivaa myös sovituksellisessa dualistisuudessaan albumin kunnianhimoista ja puhuttelevaa yleisolemusta.

”Punainen planeetta” on kiistaton kotimaisen rock-viitteisen musiikin klassikko. Monisyisen kokeellisen luonteensa ansiosta sen ainutkertaista soundia on ollut mahdotonta jäljitellä. Ilmestymisvuonnaan se rankattiin Suomen Kuvalehden kriitikkopiirin toimesta vuoden kotimaiseksi albumiksi jaetulla sijalla Dave Lindholmin ”Ainon” kanssa. Jake Nyman on sisällyttänyt ”Punaisen planeetan” suomeksi kääntämänsä Robert Dimmeryn kirjan ”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” suomenkieliseen painokseen, johon Nyman, Pekka Laine ja Tero Liete sisällyttivät bonuksiksi 80 merkittävintä kotimaista albumia.

Nurmio alkoi olla albumin julkaisun aikoihin niin tarkkanäköisenä lyyrikkona kuin omintakeisena tulkitsijanakin omaa luokkaansa kotimaisen populaarimusiikin kentällä. Tämän vuoksi lukuisat kotimaisen artistit vielä vuosikymmenten jälkeenkin ylistävät ja mallintavat Nurmion tuotantoa, josta kyseinen on eräs tärkeimpiä ja vaikutusvaltaisimpia julkaisuja. Esimerkkeinä tästä toimivat yllä olevat Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Neljä Ruusua, Pelle Miljoona ja Laika And The Cosmonauts -tulkinnat albumin kappaleista.