”Ympyrä sulkeutuu” – arviossa Armored Saintin ”Symbol of Salvation – Live”
Los Angelesista tuleva heavy metal -veteraani Armored Saint oli maisemissa, kun thrash metal -villitys valtasi läntisen maailman 1980-luvun alkumetreillä. Yhtye ei musiikkityyliltään kuitenkaan missään vaiheessa taittunut thrashin yksipuolisuuden edessä, vaan ammensi musiikkiinsa vaikutteita sen lisäksi usealta saralta heavy metalin, funkin, proto-grungen ja progressiivisen rockin alueelta.
Vuonna 1990 yhtye alkoi valmistelemaan neljättä albumiaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt yhtyeen osalta kuin ruusuilla tanssien, sillä albumin esituotannon päätteeksi yhtyeen alkuperäiskitaristi Dave Prichart menehtyi leukemiaan, juuri ennen kuin yhtyeen oli määrä astua studioon äänittämään albumiaan ”Symbol Of Salvation”. Yhtye ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen murehtimaan, vaan rekrytoi Prichartin paikalle riveihinsä edelleen yhtyeen riveissä silloin tällöin palvelevan kitaristi John Duncanin. Prichard ehti kuitenkin ennen kuolemaansa osallistua keskinkertaista ”Truth Always Hurts” -kappaletta lukuunottamatta kaikkien ”Symbol Of Salvation” -albumin biisien sävellystyöhön.
Mainos päättyy
Alice In Chainsin ja Jane’s Addictionin läpilyöntialbumit tuottaneen Dave Jerdenin hoteissa syntynyt ”Symbol Of Salvation” oli eräs Armored Saintin avarakatseisimpia studiotuotoksia. Siitä tuli myös yhtyeen viimeinen kokopitkä, ennen kuin yhtyeen vokalisti John Bush liittyi Anthraxiin valmistelemaan vuonna 1993 ilmestynyttä ”The Sound Of White Noisea”. Tuossa vaiheessa Armored Saint lopetti toimintaedellytysten puuttuessa aktiivisen toimintansa ja vetäytyi kahdeksan vuotta kestäneen hiljaiselon tilaan.
1980-luvun lopulla, kesken yhtyeen loiston päiviä Chrysalis Records -levy-yhtiö pudotti Armored Saintin rosteristaan, ja yhtye joutui etsimään verrattaen pitkään uutta levy-yhtiötä. Kolmen piinaavan sopimuksettomassa vuoden jälkeen Metal Blade Recordsin johtaja Brian Slagel kuitenkin signasi yhtyeen talliinsa julkaistakseen yhtyeen historiassa käänteentekevän ”Symbol Of Salvationin”.
Heinäkuun 13. 2018 Armored Saint soitti pari kenraaliharjoituskeikkaa New Yorkin Gramercy Theatressa valmistautuessaan ”Symbol Of Salvationin” 30-vuotisia juhlistaneelle Yhdysvaltain-kiertueelle. Sama aika oli kulunut Prichardin kuolemasta, ja Yhtye yhdessä Slagelin kanssa halusivat juhlistaa Armored Saintin uran merkkipaalua ja yhtyeen alkuaikojen luovan voiman muistoa.
Yhtyeen neljäs albumi alusta loppuun esitettynä liveperformanssina on verrattaen hyvin hallittua, vivahteikasta raskasta rockia. Sitä se on jopa liiankin kanssa. Modernin teknologian mahdollistama livesoundi toimii raskaammissa biiseissä paremmin, mutta on paikoin turhankin geneerisen metallinen vaihtoehtoisia biisejä ajatellen.
Yhtyeen kiistaton vahvuus on Anthrax-vuosina rutosti itseluottamusta ja karismaa kartuttanut keulamies Bush, jonka upeasti soiva raspiääni on edelleen lajissaan maailmanluokkaa. Vaikka ikääntymisensä myötä korkeimmat falsettiyritelmät eivät häneltä irtokaan enää vuosikymmenten takaiseen malliin, on hänen äänenkäyttönsä huomattavasti miehisempää ja korskeampaa kuin esim. mitä aikanaan albumin alkuperäisellä versiolla. Rytmiryhmänä rumpali Phil Sandovalin ja Mercyful Faten kiertuebasistiksikin vastikään rekrytoitu Joey Vera suoriutuvat roolistaan puokestaan tyydyttävästi. Etenkin Sandovalin rumputyö on vanhoihin päiviinsä verrattuna harmillisen kankeaa, mikä aiheuttaa myös omat haasteensa kitaristikaksikko Gonzo Sandovalille ja Duncanille aikeissaan kyetä soittamaan biisit tikisti yhteen.
”Symbol Of Salvationin” kappalemateriaalissa on joitakin erityisiä helmiä, jotka ovat biiseinä lennokkaita ja joiden tyylikkyys on kestänyt hyvin aikaa. Näistä esimerkkeinä mainittakoon räväkän funkisti groovaava avausraita ”Reign Of Fire”, vaihtoehtometallisella otteella keinuttava ”Dropping Like Flies” ja suvereenia hittipotentiaalia omaava, melankolinen vaihtoehtorock-anthem ”Last Train Home”. Lisäksi väkevällä rytmiikalla siunattu, albumin tarttuvimpiin vetoihin kuuluva ”Tribal Dance” sekä muhkean raskaasti riffittelevä albumin nimibiisi toimivat asianmukaisesti.
Albumin loppupuolella edukseen nousevat introssaan Pearl Jamin kaltaista leikittelevää herkkyyttä sisältävä ”Another Day”, Van Halenin ja Queensrÿchen hevimpää puolta lähentelevä ”Warzone” ja kerrassaan komea, Amerikan mallin leveäsointinen riffirock-pala ”Burning Question”, jotka myöskin nousevat livespektaakkelin parhaimmistoon. Myös thrashimman vaihteen silmään iskevä ”Spineless” palvelee kokonaisuutta hienosti, mutta tuo esiin sen viiltävän faktan, että Bush vaatisi taakseen nyky-Armored Saintia astetta jos toista rankempaa kamaa runttaavan bändin.
Osa albumin kappaleista taas on melko keskinkertaista ja linjatontakin tyhjäkäyntiä. Karseimpina esimerkkinä tästä ovat sävellyksellisesti C-luokan tukkarock-renkutus ”Hanging Judge” ja väsynyt A.O.R.-läpsyttely ”Tainted Past”.
Live-albumin jatkeeksi on lisätty ”Symbol Of Salvationin” vuoden 1989 demosessioista yli jääneitä, ennen julkaisemattomia, Prichartin työstämiä biisejä. Albumilta pois jätetyt kappaleet, kuten itse varsinainen albumikin, sisältää tyylillisesti hyvin hajanaista materiaalia. Perinteisempää, metallisempaa suuntaa tarjoavat ja
Mainos päättyy
7+/10
Kappalelistaus:
1. ”Reign of Fire”
2. ”Dropping Like Flies”
3. ”Last Train Home”
4. ”Tribal Dance”
5. ”The Truth Always Hurts”
6. ”Half Drawn Bridge”
7. ”Another Day”
8. ”Symbol of Salvation”
9. ”Hanging Judge”
10. ”Warzone”
11. ”Burning Question”
12. ”Tainted Past”
13. ”Spineless”
14. ”Nothing Between The Ears (1989 4-track demo)” *
15. ”Get Lost (1989 4-track demo)” *
16. ”Medieval Nightmares (1989 4-track demo)” *
17. ”People (1989 4-track demo)” *
18. ”Pirates (1989 4-track demo)” *
19. ”Symbol Of Salvation (live) (radio edit)” **
* digitaalisella ja vinyylijulkaisuilla
** digitaalisella julkaisulla
Mainos päättyy
