YOB, Pallbearer @ Tavastia, Helsinki 16.9.2014

Yob (3)Tiistaina 16.9.2014 legendaariselle Tavastia-klubille saapui Yhdysvalloista kaksi doom metallin sanansaattajaa. Pallbearer edustaa hieman nuorempaa sukupolvea, joten yhtyeellä oli kunnia toimia lämmittelijänä hieman pitempään toimineelle YOBille. Viimeisenä mainittu on julkaissut ensimmäiset levynsä jo 2000-luvun alussa ja on kerinnyt saavuttamaan jo jonkinlaisen kulttibändin maineen. Kumpikin yhtyeistä esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa, ja yleisöä saapui paikalle viikonpäivän huomioon ottaen varsin mukavasti, joskin tilaa olisi ollut suuremmallekin ihmismäärälle.

Pallbearer (2)Pallbearer avasi illan varsin mallikkaasti perinteisen doomin merkeissä. Bändi ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta rouhea ja tarttuva riffittely vei mukanaan varsinkin, kun kappaleet tuntuivat vain paranevan keikan edetessä. Kappaleet olivat pitkiä, mutteivät kuitenkaan liian pitkiä. Missään kohtaa ei tullut tylsää, ja keikka oli kaikin puolin mainio. Basisti onnistui jotenkin katkomaan soittimestaan paksuimman kielen ja joutui vaihtamaan sen kesken keikan, mutta sekään ei Pallbeareria juuri hidastanut. Tähän yhtyeeseen on syytä tutustua tarkemmin.

Yob (2)Pallbearer lopetti keikkansa silloin, kun YOBin piti omansa jo aloittaa, mutta se tuskin ketään pahemmin haittasi, sillä keikkojen välillä ei joutunut kuitenkaan odottelemaan liikoja. YOB tarjoili lähes parin tunnin ajan pitkiä ja raskastunnelmaisia biisejä, joita ei määrällisesti kovin monta ehditty kuulemaan, mutta biisien keskipituuden huidellessa reilusti kymmenen minuutin paremmalla puolella sitä tuskin voi odottaakaan. Kappaleet sisälsivät hidastempoista ja laahaavaa riffittelyä, mutta myös nopeaa ja aggressiivista riffitulitusta, tietenkään unohtamatta rauhallista fiilistelyä, jolla silloin tällöin rauhoiteltiin menoa. Laulaja/kitaristi Mike Scheidtin raskas ja hieman tunkkainen kitarasoundi sekä räkäinen huutolaulu ja tyylipuhdas murina toivat mukaan vielä oman vivahteensa ja saivat tämän kaiken sekamelskan toimimaan kokonaisuutena vielä paremmin. Kovin valitettavaa tosin oli se, että Scheidtin laulu meinasi turhan usein hukkua instrumenttien muodostaman äänimuurin alle. Pari kertaa laulu hävisi ihan kokonaan, mutta onneksi vain hetkeksi. Onneksi laulu ei kuitenkaan ole YOBin musiikissa se pääasia, mutta tuntui silti hieman ikävältä, kun näki miehen huutavan itseltään keuhkot pihalle ja laulun hädin tuskin kuuli.

YOB on minulle melko uusi tuttavuus, enkä ole kuunnellut läheskään bändin kaikkia levyjä. Kuuntelussa ovat olleet lähinnä ”Atma” ja ”Catharsis”. Olen kuunnellut kertaalleen läpi myös heidän uusimman tuotoksensa nimeltään ”Clearing the Path to Ascend”, joka julkaistiin aivan äskettäin, mutta se ei vakuuttanut aivan kahden aiemmin mainitun levyn tavoin, vaikkei siis huono olekaan. Keikalla soitettuja kappaleita en oikeastaan tunnistanut, mutta eipä se haitannut.

Yob (4)Vaikka laulu ei tuntunut aina kuuluvankaan, niin YOBin maine kovana live-esiintyjänä ei selvästikään ole aivan tuulesta temmattu. En siis missään nimessä kadu sitä, että läksin katsomaan tätä keikkaa, vaikkei YOB mikään suosikkibändini olekaan. Keikka oli pääosin todella hyvä, ja muukin yleisö tuntui tykkäävän. Toivottavasti tämä yksi nykypäivän doomin kärkinimistä saadaan Suomeen vielä uudelleenkin.

Teksti: Jyri Kinnari
Kuvat: Toni Kärkkäinen

Kommentoi julkaisua